Hyppää sisältöön

Dicken jyräsi Suomen mestaruuteen – HIFK jäi kolmannessa ottelussa aseettomaksi

Helsinkiläinen Dicken on palannut käsipallon naisten Suomen mestariksi.

Dicken palasi Suomen mestariksi. Koronapandemian takia viime vuonna ei jaettu SM-mitaleja, mutta sitä edellisellä kaudella helsinkiläiset saivat hopeaa. Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen

Helsinkiläiset Dicken ja HIFK ovat hallinneet käsipallon naisten SM-sarjaa viimeiset vuodet. Vuodesta 2014 lähtien loppuotteluissa ovat pelanneet samat joukkueet ja mestarin nimi on ollut joko Dicken tai HIFK. Tänä vuonna se on jälleen Dicken.

Dicken voitti mestaruuden suoraan otteluvoitoin 3–0. HIFK:n kotisalissa vieraillut Dicken ei antanut kolmannessa ottelussa HIFK:lle mahdollisuuksia, sillä se voitti ratkaisupelin 23–16 (11–4).

Dicken otti pelin heti haltuunsa, vaikka HIFK panikin alkuminuutit kampoihin. Laajemman materiaalin turvin Dicken pääsi kuitenkin pyörittämään tuttua vaihtorulettiaan ja oli hyökkäyspäässä tehokkaampi, vaikka Roosa Niemi HIFK:n maalilla venyi usein paraatitorjuntoihin.

HIFK:n hyökkäyspeli takkusi etenkin ensimmäisellä puoliajalla, eikä se onnistunut viimeistelemään kuin neljä maalia. Toisella puoliajalla tahti parani, mutta Dickenin puolustus pystyi maalivahti Kira Itkosen johdolla pitämään kotijoukkueen kurissa.

Dickenin maalintekijänä kunnostautuivat erityisesti Anna Lindholm (5), Linn Wentzel (4) ja kolme maalia tehneet Matilda Peitsaro, Linnea Aulaja Malena Heikkinen. HIFK:n paras maalintekijät olivat kolmen maalin naiset Kathlen Ax, Petra Gostowski ja Ella Holopainen.

Mestaruus oli Dickenille jo naisten SM-sarjan 14:s. Viime kauden päätteeksi ei mitaleja koronapandemian takia jaettu, joten HIFK oli hallitseva mestari. Dicken on myös tuplamestari, sillä se kukisti helmikuussa Suomen cupissa HIFK:n yhden maalin turvin.

Lue myös: