1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Rallin MM-sarja

Ogier kärkipaikalta Kroatian MM-rallin päätöspäivään, Toyota kiinni kaksoisvoitossa – näin lauantaipäivä eteni hetki hetkeltä

Kroatian MM-rallissa ajettiin lauantaina kahdeksan erikoiskoetta. Voit katsoa lähetyksen päivän huippuhetkistä TV2:ssa kello 21.01 alkaen.

Sebastien Ogier Kroatian MM-rallissa 2021.

Päivän tärkeimmät tapahtumat:

– Toyota ja Hyundai valitsivat päivään erilaiset rengastaktiikat. Toyota lähti aamulenkille viidellä kovalla pyörällä, kun taas Hyundain tähdet Ott Tänak ja kisaa johtanut Thierry Neuville ottivat kaksi kovaa sekä kolme pehmeää. Valinta osoittautui surkeaksi, ja Neuville menetti kärkipaikkansa heti aamun ensimmäisellä erikoiskokeella. Yle Urheilun asiantuntija Miikka Anttila kuvaili Hyundain ratkaisua hämmentäväksi riskiksi.

Sebastien Ogier ajoi neljännen peräkkäisen pohja-ajan lauantaiaamun ensimmäiselle erikoiskokeelle ja nousi kisan kärkeen. Elfyn Evans täydentää Toyotan kaksoisjohdon toisena. Kolmas kisassa mukana oleva Toyota-kuski Takamoto Katsuta väläytti ajamalla pohja-ajan aamun toiselle pätkälle, mutta hän on kokonaistilanteessa vasta kahdeksantena.

– Iltapäivän ensimmäisellä erikoiskokeella Ogierilla oli rengasrikko, mutta se sattui pätkän loppupuolella, eikä hän hävinnyt pohja-ajan ajaneelle Neuvillelle kuin kymmenen sekuntia. Neuville nousi kuitenkin jälleen alle 10 sekunnin päähän kärkipaikasta.

– EK14 koitui Hyundain Pierre-Louis Loubet'n kohtaloksi. Ranskalaisen auto karkasi loivan mutkan jälkeen ulos tieltä ja jäi sinne.

– Päivän viimeisillä, lyhyemmillä erikoiskokeilla Ogier, Evans ja Neuville ajoivat tasaisia aikoja samaan nippuun. Ero ennen sunnuntain päätöspäivää pysyi samansuuntaisena siten, että kärkikolmikko on 10,4 sekunnin sisällä. Sunnuntaina ajetaan vielä 78 ek-kilometriä, joten peli on edelleen avoin.

TILANNE 16/20 EK:N JÄLKEEN:

1. Sebastien Ogier Toyota 2.06.35,8

2. Elfyn Evans Toyota +6,9

3. Thierry Neuville Hyundai +10,4

4. Ott Tänak Hyundai +37,8

5. Adrien Fourmaux M-Sport Ford +1.29,5

6. Gus Greensmith M-Sport Ford +2.23,8

7. Takamoto Katsuta Toyota +2.46,5

8. Craig Breen Hyundai +3.51,8

9. Mads Östberg Citroen +7.06,0 (WRC2)

10. Teemu Suninen M-Sport Ford +8.09,6 (WRC2)

11. Nikolai Grjazin Volkswagen +8.24,5 (WRC2)

12. Kajetan Kajetanowicz Skoda +8.41,4 (WRC3)

13. Marco Bulacia Wilkinson Skoda +9.21,3 (WRC2)

14. Emil Lindholm Skoda +9.28,0 (WRC3)

Päivän ohjelma:

EK9 Mali Lipovec - Grdanjci 1 20,30 km klo 9.29, voittaja Ogier

EK10 Stojdraga - Gornja Vas 1 20,77 km klo 10.17, voittaja Katsuta

EK11 Krasic - Vrskovac 1 11,11 km klo 11.10, voittaja Evans

EK12 Vinski Vrh - Duga Resa 1 8,78 km klo 12.08, voittaja Ogier

EK13 Mali Lipovec - Grdanjci 2 20,30 km klo 15.29, voittaja Neuville

EK14 Stojdraga - Gornja Vas 2 20,77 km klo 16.17, voittaja Katsuta

EK15 Krasic - Vrskovac 2 11,11 km klo 17.10, voittajat Ogier/Neuville

EK16 Vinski Vrh - Duga Resa 2 8,78 km klo 18.08, voittaja Ogier

Huippuhetket TV2 klo 21.01

Sunnuntain ohjelma:

EK17 Bliznec - Pila 1 25,20 km klo 8.20

EK18 Zagorska Sela - Kumrovec 1 14,09 km klo 9.38 Yle Areena klo 9.30, TV2 klo 10

EK19 Bliznec - Pila 2 25,20 km klo 11.21

EK20 Zagorska Sela - Kumrovec 2 14,09 km klo 14.18 Power Stage TV2 klo 14

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa. Tarkistamalla evästeasetuksesi voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.