1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Kalle Samooja golfaa kärkikamppailussa Teneriffalla

Kalle Samooja jakaa kolmatta sijaa golfin Euroopan-kiertueen Teneriffalla pelattavassa kilpailussa, kun kilpailu on puolivälissä.

Kuva: Richard Heathcote/Getty Images

Avauskierroksen torstaina seitsemän alle pariin eli 64 lyöntiin pelannut Kalle Samooja löi perjantaina tuloksen 66 eli viisi alle parin.

Samoojan alku perjantain kierrokselle oli hieno: avausreiällä eagle ja neljästä seuraavasta reiästä kolme birdieä.

– Lähdettiin rivakasti liikkeelle. Ykkösellä chippi pussiin ja perään hyvä "up&down" ja pari hyvää puttia, Samooja makusteli tiedotteessa.

– Vauhti tyssäsi vähän kasin bogiin. Ysistä eteenpäin jäi iso nippu paikkoja käyttämättä, takalenkillä kolme birdieä ja kaksi bogia tehnyt Samooja täydensi.

Samooja on neljän lyönnin päässä kisaa johtavasta Saksan Nicolai Von Dellingshausenista. Espanjan Pep Angles on toisena, lyönnin edellä Samoojaa sekä kolmea muuta pelaajaa.

Sami Välimäki ja Tapio Pulkkanen jakavat 48. sijaa ja Mikko Korhonen sijaa 65. He selvittivät tiensä jatkokierroksille, mutta Janne Kaske karsiutui kahdelta viimeiseltä kierrokselta.