1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

HJK sai ryövättyä supertähtensä takaisin, vaikka edellisellä visiitillä asiat ajautuivat umpikujaan – särmikäs slovenialaistaituri toi mestarisuosikin peliin puuttuneen palasen

HJK:n tarjoama projekti houkutteli Filip Valencicin Interistä takaisin HJK:n paitaan. Klubille slovenialaistähti tuo sellaisia ominaisuuksia, joita huippuryhmästä on aiemmin puuttunut.

Filip Valencic on vauhtiin päästessään nopea ja vahva hyökkääjä, joka aiheuttaa tempokuljetuksillaan ja taidollaan paljon ongelmia vastustajille. Kuva: Matti Raivio/All Over Press

HJK:n kannattajat saivat viime jouluna mieluisan ja yllättävän lahjan, kun Klubi tiedotti aatonaattona hankkineensa Veikkausliigan slovenialaistähden Filip Valencicin takaisin Helsinkiin. Talvikauden merkityksellisin siirto nostatti kulmakarvoja, sillä FC Interin odotettiin pitävän kahdella edelliskaudella sinimustassa paidassa pelanneesta taituristaan kiinni kaksin käsin.

Hyökkäyspään monissa eri rooleissa nähty Valencic oli ollut Interin espanjalaisvalmentaja Jose Riveiron luottomies, ja kahta päivää ennen Valencicin sopimuksen julkistamista Inter oli kertonut päästävänsä lupaavan Elias Mastokankaan lainalle IFK Mariehamniin.

Vanha tuttu HJK iski kuitenkin väliin tarjouksella, johon Valencic halusi tarttua.

– Kun puhuin päävalmentaja Toni Koskelan ja toimitusjohtaja Aki Riihilahden kanssa, he esittelivät sellaisen projektin, jossa he näkivät minut tärkeänä palasena. Siksi palasin Klubiin, Valencic perustelee siirtoaan Yle Urheilulle.

– Ei se ollut helppo päätös, sillä muitakin vaihtoehtoja oli. Tuntui siltä, että saan eniten irti urastani tällä hetkellä juuri HJK:ssa.

29-vuotias Valencic on tuttu pelaaja Veikkausliigaa seuranneille, sillä hän debytoi sarjassa PS Kemin paidassa jo kesällä 2016. Vuotta myöhemmin HJK osti slovenialaisen Kemistä Töölöön, ja Valencic pääsi 15 maalia ja 12 syöttöä sisältäneen tykkikautensa päätteeksi juhlimaan Suomen mestaruutta. Loisto-otteet palkittiin myös valinnalla sarjan parhaaksi pelaajaksi.

Vuonna 2018 sukset menivät ristiin silloisen päävalmentajan Mika Lehkosuon kanssa, ja Valencic kertoi ahdistuneensa tulehtuneesta tilanteesta niin pahasti, että pyysi vanhempansa Sloveniasta käymään. Umpisolmu ratkesi, kun Valencic myytiin norjalaisen Stabäkin paitaan.

Paluu HJK:n paitaan oli vaihtelevista muistoista huolimatta mieluinen.

– Seuran perusidea ja työmäärä ovat samoja. Täällä on voittajamentaliteetti, ja se on tärkein asia. Ihmiset vaihtuvat, ja täällä on nyt jotain uusia ihmisiä, jotka eivät silloin olleet täällä. Toisaalta jotkut silloisista ihmisistä eivät ole enää täällä, Valencic pyörittelee.

Valencic puhkesi täyteen loistoon PS Kemin riveissä kaudella 2017. Kuva: Marko Tuominiemi / AOP

Tärkeä palanen laajassa materiaalissa

HJK:n materiaali on sarjassa vertaansa vailla, ja leveän materiaalin kasaan haalineella joukkueella on jokaiselle pelipaikalle vähintään kaksi laadukasta pelaajaa. Kakkosvaihtoehdoistakin koottu joukkue taisteli sarjassa kärkipaikoista. Ryhmä tähtää kotimaan menestyksen lisäksi myös eurokentille, kun uusi kilpailu Konferenssiliiga tarjoaa uuden mahdollisen väylän lohkovaiheeseen.

Ljubljanan laitamilla kolmilapsisessa perheessä varttunut Valencic on juonikas vasuri, joka osaa antaa murtavia syöttöjä ja viimeistellä laadukkaasti. Päävalmentaja Koskelalle Valencic tuo jotain sellaista, jota viime kauden mestarijoukkueesta puuttui.

– Hän on erittäin hyvä kuljettamaan pienissä ja isommissa tiloissa. Häneltä on tosi vaikeaa saada palloa pois, ja hän on sellainen pelaaja, jota meillä ei viime vuonna ollut. Hänen avullaan pystymme muuttamaan pelin painopistettä nopeasti, ja hän pystyy tekemään tehoja, Koskela kehuu.

– Filip on meille tärkeä palanen, ja jokainen joukkue kaipaa pelaajia, jotka pystyvät ratkomaan pelejä omilla suorituksillaan. Tulee totta kai myös pelejä, joissa meidän täytyy pystyä tekemään maaleja ilman häntäkin.

Valencicin panos etenkin Interin hopeakaudella 2019 oli merkittävä. Kuva: Jaakko Stenroos

Vuoden 2018 ristiriidat Lehkosuon kanssa olivat omiaan kiihdyttämään puheita, joiden mukaan Valencic on itsekäs ja kiukutteleva ongelmapelaaja. Vuodet ovat vierineet, ja Koskela luonnehtii suojattiaan velikullaksi, jolla on koko ajan pieni jekku mielessään.

Voitontahtoinen pelaaja itse sanoo, ettei mitään ongelmia synny niin kauan, kun kaikki antavat kentällä kaikkensa.

– On tärkeää pitää fiilis korkealla, olla kiltti ja kunnioittaa kaikkia. Kunhan jengi tekee työnsä kentällä, olen tyytyväinen ja onnellinen. Siinä tapauksessa en näe syytä, miksei voisi vähän hassutellakin.

Valencicin mukaan HJK:n valitsemisessa vaikutti myös se, että Koskela antaa Valencicin olla kentällä oma itsensä. Kauden avausottelussa Honkaa vastaan tehot 1+1 kerännyt Valencic osaa hakeutua taskuihin oikea-aikaisesti, ja vahvana kuljettajana hän sekä pääsee maalipaikoille että pystyy järjestelemään niitä muille.

Se, mikä Valencicin täytyy hyväksyä ja oppia on, että laajassa ringissä pelaajia kierrätetään ja hän ei tule pelaamaan täysiä minuutteja kauden kaikissa otteluissa.

– Ei Toni mitään suurta luvannut, mutta minut haluttiin, koska istun hänen tyyliinsä ja saan pelata sellaisessa roolissa, jossa viihdyn ja joka sopii minulle. Se on tosi tärkeää, että minulla on hyvä olla, jotta pääsen antamaan parastani.

– Totta kai aina on tietty määrä paineita, mutta en ole enää nuori ja osaan käsitellä paineita. Jos ihmiset tukevat ja auttavat, se helpottaa kaikkea kummasti.

Parhaat vuodet edessä?

Ennen Suomeen saapumista Valencic pelasi kotimaansa lisäksi Italiassa Monzassa sekä Englannissa Notts Countyssa. Veikkausliigan valloittamisen jälkeen Stabäkissä tie nousi pystyyn, ja kaudeksi 2019 hän saapui Interiin lainasopimuksella.

Viime syyskuussa hän palasi Turkuun purettuaan sopimuksensa norjalaisseuran kanssa. Molemmilla Turun kausilla hän oli auttamassa joukkuetta hopeamitaleille, vaikka viime kauden panos jäikin selvästi vuotta 2019 ohuemmaksi.

Olimpija Ljubljanan paidassa Valencic taisteli kesällä 2014 silloin Chelseassa pelanneen Mo Salahin kanssa. Kuva: Srdjan Stevanovic / Getty Images

Veikkausliigassa hän on 99 ottelussa takonut 40 maalia ja antanut 23 maalisyöttöä, mutta muualla läpimurto on jäänyt vielä tekemättä. Valencic ei ole silti lopettanut haaveilemista isommista sarjoista.

– Totta kai jotain toiveita on, mutta yritän nyt saada meidät vain niin ylös kuin mahdollista. Toivon olevani korkeammalla tasolla ensi kaudella tai milloin se sitten tapahtuukaan. Jos Suomessa olisi suurempia seuroja kuin Klubi, sanoisin pelaavani siellä ensi kaudella, mutta sellaista ei ole.

– Olen vasta pääsemässä parhaaseen ikääni pelaajana. 10–20 vuotta sitten 30-vuotiaat olivat jo vanhoja pelaajia, mutta nykyään on paljon pelaajia, jotka pelaavat korkealla tasolla vielä selvästi yli 30-vuotiaana.

HJK:n kausi on alkanut Veikkausliigassa voitolla ja tasapelillä. Lauantaina tarjolla on kauden ensimmäinen pokaali, kun Klubi ja KuPS kohtaavat Suomen cupin loppuottelussa Olympiastadionilla. Esimakua kaksikon otteista nähtiin jo viime sunnuntaina, kun joukkueet päätyivät liigaottelussa maalittomaan tasapeliin.

Sen lisäksi, että HJK tarjosi projektin, se tarjosi Valencicille myös mahdollisuuden menestyä. Hän haluaa kahmia kaiken mahdollisen.

– Seuralla on omat tavoitteensa, ja haluamme nyt ensin cupin voiton. Se tulee olemaan hieno peli, mutta on sääli, ettei sinne voi ottaa yleisöä. Yksi päätavoitteistamme on esiintyä kesän europeleissä mahdollisimman hyvässä valossa.

Valencic tietää, että menestyminen vaatii päämäärätietoisuutta. HJK on jatkanut kovaa treeniä, vaikka liigakausi onkin jo alkanut.

– Voittavassa joukkueessa on helpompaa olla, mutta todellinen testimme tulee silloin, kun emme olekaan niin hyviä kuin haluaisimme. Silloin meidät mitataan ja persoonien täytyy tulla esiin, Valencic päättää.

Lue myös:

KuPS ja HJK nuhjasivat maalittoman tasapelin, klubikippari myönsi parhaan esityksen jääneen vielä varastoon: "Ei se mikään klassikko ollut"

Kuopion Palloseura voi pian avata katsomonsa pienelle määrälle kannattajia – katsomo jaetaan 50 hengen lohkoihin

Jalkapallossa alkaa uusi eurokilpailu, jolla on mullistava vaikutus Suomelle – jokaiselle Veikkausliigan seuralle voi olla luvassa yli 100 000 euroa rahaa

Kovat odotukset ylittänyt slovenialaistykki kylvää tuhoa ennätystahdissa – kiinnostus ulkomailta kuitenkin uhkaa maalikuninkuutta ja mestaruushaaveita

HJK rohmusi siirtomarkkinoilta jättivonkaleen – Filip Valencic palaa Klubin paitaan, Tanaka jatkaa HJK:ssa

Hehkutettu maalitykki ahdistui HJK:ssa niin, että kutsui vanhemmat apuun – nyt jääräpäinen tähtihyökkääjä haluaa nostaa kompuroineen Interin huipulle