Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Elävä arkisto esittää

Helsingin squashin EM-kilpailut on peruttu, toiminnanjohtaja pettynyt päätökseen: "Olimme panostaneet kisoihin järkyttävän määrän työtunteja"

Squashin EM-kisoja ei järjestetä Helsingissä elokuussa koronapandemian takia. Squashliiton toiminnanjohtaja harmitteli kattojärjestön päätöstä. Suomi pyrkii järjestämään kisat kahden vuoden päästä.

squash
Olli Tuominen
Kuvituskuva. Kuvassa Suomen menestynein squashpejaaja Olli Tuominen.AOP

Helsinkiin elokuulle kaavaillut squashin EM-kilpailut on peruttu koronapandemian takia, tiedottaa Suomen Squashliitto.

Lajin Euroopan kattojärjestö ESF vetosi perumisessa muun muassa kilpailijoiden turvallisuuteen ja Euroopan sisäisiin matkustusrajoituksiin. EM-kilpailut oli tarkoitus pelata Pasilassa sekä Pitäjänmäellä.

Squashliiton toiminnanjohtaja Mika Monto oli päätökseen pettynyt.

– Suoraan sanottuna on aika tyhjä olo. Kisoja oli valmisteltu yli kaksi vuotta. Ne oli siirretty jo kerran pandemian tieltä. Nyt näyttäisi siltä, että ollaan pääsemässä koronan niskan päälle, niin kisat perutaan meistä riippumattomista syistä. Olimme panostaneet kisoihin järkyttävän määrän työtunteja jo tähän mennessä, konsultoineet paikallisia terveysviranomaisia ja valmistelleet tarkan suunnitelman kisojen turvalliseen läpiviemiseen, mutta se ei näköjään vaikuttanut asiaan.

Vuoden 2022 EM-kilpailut on myönnetty Hollantiin, joten seuraava mahdollisuus kilpailun järjestämiseen Suomessa on kahden vuoden päästä.

– Kisa oli meille tärkeä sekä kilpailullisista että lajipromootioon liittyvistä syistä. Squashin harrastajamäärät ovat olleet muutaman viime vuoden kasvussa, ja tapahtuman tarkoitus oli boostata kasvua entisestään. Täytyy ottaa hetki lukua ja palata suunnittelupöydän ääreen. Näillä näkymin otamme kisat järjestettäväksemme parin vuoden päästä, mutta lopullista päätöstä siitä ei vielä ole, Monto kommentoi tiedotteessa.

Lue myös:

Suomen ykköspelaaja ylsi välitavoitteeseensa squashin maailmanlistalla – Emilia Soini nousi sijalle 49

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat