1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Huuhkajat

Tässä ovat Huuhkajaviisufinalistit!

Yle Puheella tulevana lauantaina kuultavien Huuhkajaviisujen finaalikappaleet ovat nyt julki.

Huuhkajaviisujen finaalin kolmelle parhaalle on varmuudella luvassa paikka Ylen EM-kisalähetyksiin. Kuva: Tomi Hänninen

Huuhkajaviisut saivat kansan liikkeelle, sillä kilpailuun osallistui yhteensä lähes 200 kappaletta.

Esiraati valitsi lähes kahdestasadasta kappaleesta kaksitoista finalistia, jotka kilpailevat Huuhkajaviisujen voitosta Yle Puheen suorassa lähetyksessä lauantaina 15.5. klo 16.15–19.00. Studiossa olevan raadin lisäksi yleisön äänet lasketaan mukaan lopputuloksissa.

Finaalin kolmelle parhaalle on varmuudella luvassa paikka Ylen EM-kisalähetyksiin ja jaossa on myös palkintoja.

– Huuhkajaviisujen suosio yllätti meidät erittäin positiivisesti. On hienoa huomata, miten jalkapallo, Huuhkajat ja musiikki saavat tällaisia tunteita ja luovuutta aikaan. Alun perin finaalissa oli tarkoitus olla kymmenen kappaletta, mutta erinomaisen valikoiman myötä päätimme ottaa mukaan kaksitoista kappaletta ja pidentää lähetysaikaa, kertoo EM-kisojen tuottaja Antti Ennekari.

Huuhkajaviisujen finaalikappaleet:

PSB - Kisahuumaan
Niila feat. Repliikki - Sukupolvien unelma
Leeko Norsu - Altavastaaja
Teemu Kostiainen - Kirjaimet
Ultrasub feat Antti Holma - Lennä Huuhkaja Lennä (Huuhkajamania)
Vili Rantanen - Puhjetkoon taivas
Jeijjo, Micco ja SenseiNahka - Pohjoiskaartees Pukkiparteis
Kari Nurmi feat. Pasi Ketola – Palloa verkkoon
Skål Kosmonautit! – Huuhkajarock
Van Dammes - (It’s time for) Rivelution
Maya Paakkari - Varkaita Euroopassa
Rock Siltanen - Uskon Huuhkajiin

Kuuntele alta finaalikappaleet, äänestä omia suosikkejasi ja ole mukana vaikuttamassa lopputulokseen.

Yleisöäänestys on päättynyt perjantaina kello 18. Yleisötuloksen kuulet lauantain lähetyksessä!

Päivitetty kello 18.01. Lisätty, että äänestys on päättynyt.