1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Jääkiekon miesten SM-liiga

Työttömästä jääkiekkoilijasta tukipilariksi – entinen NHL-vahti nousi yllättäen osaksi SM-liigan suurta tuhkimotarinaa: "Ei tullut vielä jouluna ajateltua"

Entinen NHL-vahti Karri Rämö sai Turun Palloseuralta mahdollisuuden, johon hän tarrasi kaksin käsin kiinni. SM-liigakauden suurin yllättäjä lähtee seuraavaksi nujertamaan Lukkoa finaaleissa.

Karri Rämö on nauttinut ajastaan Turun perinteikkäässä mustavalkopaidassa. Unelma mestaruudesta on kolmen voiton päässä. Kuva: Kimmo Gustafsson / Yle

– Tällä iällä ja tällä loukkaantumishistorialla on vaikea löytää töitä. Suomessa tuntuu olevan muutenkin käytäntö, että AHL-lainat kelpaavat silti.

Karri Rämö harmitteli helmikuun 4. päivä Yle Urheilun haastattelussa työttömyyttään. Kesällä 35 vuotta täyttävä entinen NHL-vahti oli harjoitellut Heinolan Peliittojen kanssa, mutta SM-liigasta näyttöpaikkaa ei ollut irronnut kyselyistä huolimatta.

7. helmikuuta TPS ilmoitti palkanneensa entisen NHL-vahdin loppukauden mittaisella sopimuksella, sillä se tarvitsi Andrei Karejeville aisaparin Ukko-Pekka Luukkosen poistuttua Buffalon riveihin.

Kolmea kuukautta myöhemmin Rämö oli torjumassa sensaatiomaisen kauden pelannutta Palloseuraa loppuotteluihin, ja nyt Kiekkoreippaan kasvatti tavoittelee Lukkoa vastaan uransa toista mestaruutta.

Rämölle kausi on ollut opettavainen, vaikka uralla on mittaa jo 15 vuotta.

– Ei varmaan jouluna tullut ajateltua ihan hirveästi sitä, että toukokuussa taisteltaisiin finaaleissa Kanada-maljasta. Olisi aika uniikki juttu ja mahtava lopetus tälle tarinalle voittaa, hän pohtii Yle Urheilulle.

Vaikka 11 runkosarjaottelussa pelannut Rämö joutui harjoittelemaan talven epävarmana siitä, löytäisikö hän pelipaikkaa, usko ei ollut täysin lopahtanut.

– En ajatellut niin, että kausi jäisi kokonaan väliin. Kolmessa kuukaudessa voi tapahtua paljon, se on nähty Turussakin jo yhden seuran sisällä.

Yle Urheilun asiantuntija, HIFK:n 10 vuotta sitten mestaruuteen torjunut Juuso Riksman korostaa Rämön henkisen kantin kovuutta. Määrätietoinen harjoitteleminen ilman tietoa tulevasta ei ole helppoa.

– Vaatii henkistä kapasiteettia aika paljon, että saa luotua sellaisen uskon joukkueelle, että "ottakaa mut, olen edelleen tikissä". Rämön suoritukset kertovat, että hänellä on ja on ollut halua pelata ja näyttää.

Karri Rämö nousi esiin, kun häntä tarvittiin. Loisto-otteet välierissä siivittivät TPS:n finaaleihin. Kuva: Elmeri Elo / All Over Press

Kova kovassa paikassa

Karejevin kausi on ollut erinomainen, ja hänen onnistumisensa oli yksi pääsyistä siihen, että Raimo Helmisen muukalaislegioonaksi ristitty yhden kauden projektijoukkue ylsi runkosarjassa peräti kolmanneksi. Välierien alla 26-vuotias venäläistorjuja loukkaantui, ja Rämöä tarvittiin kovassa paikassa.

1–4-tappioon päättynyt ensimmäinen ottelu HIFK:n vieraana meni penkin alle niin Rämöltä kuin koko joukkueelta, mutta sen jälkeen turkulaiset onnistuivat sysäämään ennakkosuosikin epämukavuusalueelle. Rämö myöntää, että kuten Pelicansia vastaan puolivälierissä, myös välierävaiheessa ensimmäinen peli meni vielä ihmetellessä sarjan vaateita.

– Emme vain saaneet itseämme valmiiksi, ja vastustaja taas oli monta pykälää valmiimpi. Sen jälkeen ryhdyimme vain tekemään vaadittavia asioita ja pelaamaan, kuten pudotuspeleissä kuuluukin.

Kolmessa voitto-ottelussa Rämö torjui 86 laukausta ja päästi yhteensä neljä maalia. Kolmannessa välierässä hän kirjautti kauden toisen nollapelinsä 27 torjunnalla. Vire löytyi muun joukkueen mukana.

– Siinä oli parin viikon tauko itsellä peleistä, mutta aika säännöllisesti pelejä on tullut. Ei ollut tavallista hankalampaa päästä vauhtiin mukaan, mutta toki pudotuspeleissä peli on vähän nopeampaa. Olin ihan tyytyväinen omiin peleihini.

Riksman toteaa, että ensimmäisessä välierässä Rämön liike näytti vielä hieman jäykältä, mutta toisesta pelistä eteenpäin hän nousi turkulaisten tähtipelaajien kaartiin.

– Hän sai siitä ensimmäisestä pelistä hyvän tuntuman, ja vaikka siinä menikin jokunen helppo maali, hän pääsi sitä kautta peliin kiinni. Siitä lähtien tekeminen oli erittäin vakuuttavaa ja ne pelit menivät tosi hyvin.

Rämön parasta NHL-aikaa olivat kaudet 2013–2016, kun hän pääsi pelaamaan Calgaryssa 111 ottelua. Kuva: 2016 Getty Images

Karejevin pelikunnosta finaaleissa ei ole vielä tietoa, mutta jos Riksman saisi päättää, hän jatkaisi Rämöllä.

– Siellä on koutseja, jotka käyvät kaikki vaihtoehdot läpi. Se riippuu monesta asiasta, mutta toisaalta miksi vaihtaa kuumaa veskaria tässä vaiheessa, Riksman pohtii.

– Hän tietää, mitä tehdä ja peli kulkee. Taustalla pitäisin Karejevin hereillä, jos vammat sallivat pelaamisen. Sehän on toisaalta unelmatilanne, kun voi laittaa kumman tahansa maaliin.

Kohti valmentajauraa

Rämö kiittelee yhteistyötään maalivahtivalmentaja Ari Moisasen kanssa. Koska hän hyppäsi kesken kauden mukaan ja pelivuosia on takana enemmän kuin edessä, suuria muutoksia pelaamiseen ei lähdetty tekemään. TPS etsi mahdollisimman valmista maalivahtia.

– Ari teki hyvin selväksi sen, että hän halusi minut tänne sen takia, ettei kaikkea tarvitse opetella uudestaan. Hän on antanut minulle oman äänen siinä, miten haluan pelata. Silti joka päivä jäällä pystyn oppimaan uutta.

Karejevin kanssakin juttu on luistanut, sillä Rämö taitaa myös venäjää.

– Andrei on huikea kaveri ja tosi tunnollinen harjoittelija. Sen takia hän tuli Suomeen, että hän pääsisi urallaan eteenpäin. Häntä on ollut mukava seurata ja jutustella vähän Venäjän asioitakin hänen kanssaan.

Liikuntaneuvojan tutkintoa talvella viimeistellyt Rämö osallistui kauden aikana myös Peliittojen maalivahtivalmennukseen. Kaudella 2018–2019 Pelicansissa ja Peliitoissa pelannut Jakub Skarek esimerkiksi piipahti Heinolassa pelaamassa neljä ottelua, ja Rämö jakoi New York Islandersin varaamalle tshekkivahdille omia vinkkejään.

Rämö raotti talvella Peliittojen osaomistajana lompakkoaan, jotta seura pystyi pelaamaan Mestis-kauden loppuun. Kuva: Kimmo Gustafsson / Yle

Valmentajan ura saattaa kiinnostaa tulevaisuudessa, ja hän on pyrkinyt imemään uran aikana oppeja varastoon.

– Totta kai kaikilta on jäänyt aina jotain oppia, ja olen miettinyt, miten itse niitä hyödyntäisin. Arilla on esimerkiksi vähän erilainen lähtökohta harjoitteluun, ja hänellä on vahva ääni siinä, miten maalivahdit huomioidaan treeneissä.

– Se on varmasti sellaista, mitä itsekin haluaisin sitten tuoda harjoitteluun.

Vaikka loukkaantumisista uransa varrella kärsinyt Rämö miettii jo pelaajaurankin jälkeisiä asioita, alkavat loppuottelut eivät ole vielä päätepiste.

– Tällä hetkellä tuntuu hyvältä, eikä ole sellaisia ajatuksia, ettei pelaaminen enää kiinnostaisi tai etten siihen pystyisi. Kaikennäköistä on sattunut ja tapahtunut, ja joka päivä pitää tehdä duunia, että on kunnossa.

"Siihenkään joukkueeseen ei uskottu"

Vaikka Rämö täyttää vasta 35 vuotta, hän on tuntunut olleen kiekkokartalla jo pienen ikuisuuden. Tampa Bay poimi Rämön NHL:n varaustilaisuudessa kuudennella kierroksella vuonna 2004, ja hän debytoi taalajäillä paria vuotta myöhemmin. Lightningin ja Calgary Flamesin paidassa vyölle kertyi 159 NHL-ottelua, ja KHL:ssä hän on edustanut Omskia ja Jokereita 191 ottelussa.

Ainoa mestaruus on keväältä 2006, kun hän juhli 19-vuotiaana nuorukaisena HPK:n kanssa jaettuaan vastuuta Miika Wiikmanin kanssa. Nyt ympyrä liigafinaaleista sulkeutuu 15 vuoden kierroksen jälkeen. Rämö näkee silloisessa ryhmässä yhtäläisyyksiä TPS:n nykyjoukkueeseen.

– Olin silloin urani alussa, ja välissä on tapahtunut kaikenlaista. Muistan samankaltaisia asioita sieltä, henki oli huikea, oli konkareita, muutama ulkomaalainen ja itse olin siinä nuoren pelaajan roolissa.

– Muistan, ettei siihenkään joukkueeseen uskottu, mutta sieltä se vain kairasi mestaruuden. Sieltä on tosi hyviä muistoja.

Raimo Helmistä ja Ari Moisasta on hymyilyttänyt tällä kaudella, kun TPS on edennyt kaikkien hämmästykseksi loppuotteluihin. Kuva: Elmeri Elo / All Over Press

Rämö hehkuttaa nimenomaan TPS:n yhtenäisyyttä ja hyvähenkisyyttä. Joukkue on pääosin sekoitus räiskyviä nuoria ja ulkomaalaisia ammattilaisia. Mausteena on muutama kokeneempi pelaaja, kuten Juhani Jasu, Ville Lajunen ja Petteri Wirtanen.

Hän ei muista olleensa monessakaan vastaavanlaisessa porukassa.

– Hyvin on otettu vastaan. Olen pelannut pääosin ulkomailla, ja tiedän, mitä se ulkomaalaisena oleminen on. Nuoret pelaajat ovat ihan huikeita kaikki, ja vanhempien pelaajien kanssa olen tullut hyvin toimeen aiemminkin. Joukkuehenki on yksi parhaista omalla uralla.

Yhtenäistä joukkuetta tarvitaan myös finaaleissa, kun TPS:n satumaisen tarinan kruunausta pyrkii häiritsemään koko kauden selvästi paras joukkue Lukko. Länsirannikon finaaleissa toinen joutuu pettymään, mutta Juuso Riksman uskoo, että turkulaisilla on sauma horjuttaa myös ennakkosuosikeista suurinta.

– Näistä voitoistahan TPS on saanut vain lisää itseluottamusta, kasvanut yhteen ja siellä pelataan joukkuekaverille. Sama porukka ei ole enää ensi kaudella kasassa, ja “Raipe” (Raimo Helminen) on jättänyt lähtemättömän leiman. Lukolla on ollut lentokeli, mutta ei se ole mahdoton voitettava, kun TPS osaa kääntää tämän mahdollisuudeksi.

Rämön mukaan TPS:lla on kaikki mahdollisuudet lyödä Lukko kolmessa ottelussa viidestä.

– Kaikkien pitäisi ymmärtää, että varsinkaan lätkän pudotuspeleissä pelejä ei voi pelata etukäteen paperilla. Vahva usko on siihen, että meidän kopissa on kaikki ainekset voittaa. Asteittain mennään peli kerrallaan, mutta meillä on helkkarin hyvä fiilis siitä, että hoidamme mestaruuden.

SM-liigan loppuotteluita voi seurata Yle Puheen taajuuksilla perjantaista alkaen. Ottelut selostaa Simo Leinonen, ja studiota isännöi paikan päällä Jussi Paasi. Asiantuntijoina toimivat Kimmo Kuhta ja Juha Juujärvi. Ensimmäinen lähetys tulee perjantaina klo 18.02 alkaen.

Lue myös:

Lukko yrittää avata Rauman kiekkofinaalit yleisölle – viranomaisten päätös ratkaisee

Olli Jokinen etsii tenniskaveria uudesta kotikaupungistaan – legendan elämä ei ole pelkkää jääkiekkoa

HPK:n konkarihyökkääjä Petri Kontiola palkittiin parhaan pelaajan Kultaisella kypärällä

Mikko Petman siivitti Lukon ja Eemil Viro TPS:n liigafinaaleihin – raumalaisten 33 vuoden odotus ohi