1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Formula 1

Valtteri Bottas kiisti F1-huhut ja piikitteli kovinta kilpailijaa: "Minua ei vaihdeta kesken kauden"

Valtteri Bottas vastasi toimittajien kysymyksiin potkuhuhuihin liittyen. Vaikeahkosta alusta huolimatta suomalainen ei ole luovuttanut tavoitteensa suhteen.

Valtteri Bottas on kolmen kilpailun jälkeen MM-sarjassa neljäntenä. Kuva: Joe Portlock/Getty Images

F1-kautta on ajettu vasta kolme kilpailua, mutta spekulaatiot kuskien potkuista ovat jo vauhdissa. Esimerkiksi brittilehti Daily Mail (siirryt toiseen palveluun)julkaisi vähän aikaa sitten hurjan väitteen sisäpiirilähteeseensä perustuen.

Lehden mukaan Mercedeksen tehtaalla on tyytymättömyyttä Valtteri Bottaksen suorituksiin, ja suomalaiskuski voitaisiin korvata jo tämän kauden aikana George Russelilla.

Bottas otti väitteeseen kantaa torstaina Barcelonan GP:n alla. Hän sanoi tietävänsä, ettei Daily Mailin huhu pidä paikkaansa.

– Tiedän, että minua ei vaihdeta kesken kauden, Bottas totesi toimittajille Autosportin mukaan (siirryt toiseen palveluun).

– Emme tee tiiminä sellaista. Minulla on sopimus tälle kaudelle. Luulen, että F1:ssä on vain yksi tiimi, joka tekee senkaltaisia asioita. Me emme ole sellainen tiimi, hän lisäsi.

Bottas viittasi Mercedeksen kovimpaan kilpakumppaniin, Red Bulliin, joka on viime vuosina vaihtanut kuskeja kesken kauden Alpha Taurin (ent. Toro Rosso) kanssa.

– Tiedän, miten asiat ovat. Tämän sarjan ympärillä on aina pas**puhetta, mutta se on osa tätä lajia.

Bottas ei luovu tavoitteestaan

Bottas ajoi viime viikonloppuna Portugalin GP:n aika-ajoissa paalupaikalle, mutta kilpailussa suomalaisella oli omat haasteensa. Bottas menetti kilpailun kärkipaikkansa tallikaverilleen Lewis Hamiltonille 20. kierroksella, ja Red Bullin Max Verstappen ohitti suomalaisen varikkopysähdyksen jälkeen.

Bottas kiri lopussa eron Verstappeniin 1,3 sekuntiin, minkä jälkeen väliaikainen sensoriongelma pilasi suomalaisen mahdollisuudet ajaa kilpailun kakkossijasta.

Kolmas sija lisäsi Bottaksen eroa Hamiltoniin ja Verstappeniin. Kolmen kilpailun jälkeen Hamilton johtaa MM-sarjaa 69 pisteellä, Verstappen on toisena kahdeksan pisteen ja Bottas neljäntenä 37 pisteen päässä. MM-sarjassa kolmantena on Lando Norris, joka on viisi pistettä Bottasta edellä.

Vaikeasta alusta huolimatta Bottas ei ole luopunut maailmanmestaruustavoitteestaan.

– Vielä on 20 kilpailua, joissa on jaossa valtava määrä pisteitä. En aio luovuttaa tavoitteeni suhteen, Bottas sanoo ja kertoo uskovansa, että hän saa lopulta palkinnon kovasta työstään.

Lue myös:

Nähtiinkö F1-kauden kannalta jo olennainen käänne? Asiantuntijan mukaan Verstappenin tunnepurkaukset kertoivat paljon: "He ovat selvästi jäljessä"

Kimi Räikkösen heikkoon päivään tyly päätös: Imolan aikasakkorangaistus pysyy voimassa

Epäonninen Bottas ei pystynyt haastamaan Verstappenia lopussa teknisen vian takia – asiantuntija: "Ihan kuin jotain muutakin olisi tapahtunut"