1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. jääkiekko

Alle 18-vuotiaat mestariksi 2016 luotsannut Ahokas ei ole huolissaan Pikkuleijonien tilanteesta – "Se on nuorelle pelaajalle kova pala"

Pikkuleijonat jäi toisen kerran peräkkäin mitalitta alle 18-vuotiaiden poikien jääkiekon MM-kilpailuissa, kun Suomi taipui varhain perjantaina pronssipelissä Ruotsille maalein 0–8.

Jääkiekko
suomi pikkuleijonat
Samu Tuomaala (edessä) ja Samu Salminen olivat Pikkuleijonien kantavia voimia MM-.turnauksessa. Lehtikuva

Jääkiekkovalmentaja Jussi Ahokkaan mukaan suomalaisten ei tarvitse olla huolissaan Pikkuleijonien otteista.

Suomi pelasi pronssiottelussa edellisen kerran 2013 ja nappasi silloin himmeimmät mitalit. Vuosina 2015–2018 Pikkuleijonat eteni finaaliin ja voittivat mestaruudet 2016 ja 2018. Suomella on ikäluokan maailmanmestaruudet myös vuosilta 1999 ja 2000.

– Se on aina hyvä suoritus, kun ollaan neljän parhaan joukossa. Turnauksessa nähtiin monta suomalaisonnistujaa, Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen vuonna 2016 MM-kultaan valmentanut Ahokas linjasi.

Nykyään KooKoota SM-liigassa valmentava Ahokas alleviivasi, että 0–8-tappion ei pidä himmentää muuten hyvin sujuneen turnauksen kokonaiskuvaa. Pikkuleijonat oli turnauksen aikana useaan otteeseen tappiolla, mutta onnistui kirimään maukkaita voittoja.

– Venäjä voitettiin kertaalleen, USA:lle hävittiin jatkoajalla ja Tshekki johti kahteen otteeseen kahdella maalilla, mutta Suomi nousi voittoon. Alkulohkonsa voittanut Suomi pelasi todella hyvin, Ahokas muistutti.

Jussi Ahokas
Jussi Ahokas valmensi Pikkuleijonat mestareiksi vuonna 2016. AOP

Ahokkaan näkemyksen mukaan Ruotsi oli pronssiottelussa parempi ja tehokkaampi, mutta tylyt lukemat eivät kerro koko totuutta.

– Suomi tuli kyllä hyvin peliin, ja avauserässä nähtiin ihan hyviä asioita. Siinä yhtä Ruotsin maalia edelsi Suomen läpiajo, mutta kiekko ei mennyt sisään. Se on nuorelle pelaajalle kova pala, kun vastustaja menee 4–0- ja 5–0-johtoon. Kyllä siinä vaiheessa tiedetään, että on käytännössä mahdotonta nousta siitä. Maaleilla on tuon ikäisille pelaajille todella iso henkinen merkitys.

Suomi voitti alkusarjassa Venäjän, mutta välierässä Suomi taipui itänaapurille. Ahokas pohti, että välierätappio painoi ehkä vielä pelaajien mieltä pronssipelissä.

– Ruotsin oli varmaan helpompi toipua omasta 1–8-välierätappiostaan Kanadaa vastaan, sillä Ruotsi hävisi jo alkulohkossa ennakkosuosikki Kanadalle maalein 1–12.

Ykkösketjulle kehuja

Nuorten MM-kisoissa lehtereillä nähtiin jälleen NHL-seurojen kykyjenetsijöitä. Ahokas näki, että suomalaiset onnistuivat turnauksessa nostamaan osakkeitaan.

Turnauksen tehopelaaja oli Samu Tuomaala tehoin 5+6. Myös Samu Salminen (4+6) ja Ville Koivunen (4+6) esiintyivät mainiosti.

– Suomen ykkösketju pelasi hyvin. Uskon, että suomalaiset jättivät itsestään ihan positiivisen kuvan.

Lue myös:

Pikkuleijonille rökäletappio pronssipelistä – "Melkein kaikki meni pieleen"