1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. taekwondo

Taekwondon suomalaistähti on tottunut hankkimaan olympiapaikan viime hetkellä – valtavien paineiden karsintaturnaus saattaa jäädä Suvi Mikkosen uran viimeiseksi

Taekwondon suomalaishuippu Suvi Mikkonen tavoittelee Bulgariassa lauantaina jo uransa kolmatta olympiapaikkaa. Kahdella edellisellä kerralla Mikkonen sai edustuspaikan viimeisestä olympiakarsintaturnauksesta.

Suvi Mikkonen nappasi kuukausi sitten EM-kilpailuissa viidennen sijan. Kuva: imago sport

Kahdesti Suomea olympialaisten taekwondossa edustanut Suvi Mikkonen karsii viikonloppuna paikasta Tokion olympialaisiin. Panokset ovat kovat, sillä Bulgariassa järjestettävä Euroopan olympiakarsintaturnaus on Mikkosen, 32, viimeinen tilaisuus päästä Tokioon.

Mikkosen ura päättyy joka tapauksessa tähän vuoteen, tuli olympiamatkaa tai ei. Onko päätöskisa tämän viikonlopun olympiakarsinnat, Tokion olympialaiset vai lokakuussa järjestettävät MM-kisat, sitä ei Mikkonen vielä tiedä. Paljon riippuu siitä, miten konkariottelija suoriutuu viikonloppuna Sofiassa.

Mikkonen lähtee olympiakarsintaturnaukseen itsevarmana, sillä hän sai taannoin juuri tämän kilpailun kautta paikan sekä Lontoon että Rion olympialaisiin. Lontoon olympialaisissa vuonna 2012 hän sijoittui viidenneksi.

– Jostain syystä olen aikaisemmin onnistunut näissä kisoissa. Paineet ovat isot, joko onnistut tai sitten odotat neljä vuotta uutta mahdollisuutta. En tiedä, kai minulla menee hyvin silloin, kun kaikilla on niin kovat paineet. Toivottavasti tulisi vielä viimeisen kerran onnekas päivä, Mikkonen kertoo Yle Urheilulle puhelimitse.

Madridissa 13-vuotiaasta asti asunut Mikkonen on kilpaillut reilun vuoden kestäneen koronapandemian aikana vain kerran. Kuukausi sitten käydyissä EM-kisoissa hän sijoittui viidenneksi.

Olympiakarsinnassa Tokion paikkoja on jaossa vain kaksi jokaista painoluokkaa kohden. Mikkosen mukaan hänen luokkansa, alle 57 kiloa, on erityisen kovatasoinen.

– Sarjassa on varmaan kahdeksan tai yhdeksän tosi huippua, jotka yrittävät saada niitä kahta paikkaa. Helppoa ei todellakaan tule olemaan mutta lähdetään täysillä kilpailemaan. Kahdella edellisellä kerralla se on riittänyt olympiapaikkaan, Mikkonen sanoo.

"Kokemus alkaa jo tuntua kropassa"

14 vuotta ammatikseen urheillut Mikkonen uskoo olevansa sarjansa vanhin ottelija. Suurin osa hänen kilpakumppaneistaan ovat 20–25-vuotiaita.

– En usko, että ikä on ratkaiseva asia, vaan se, kuinka monta vuotta kroppaa on vienyt äärimmilleen. Kokemus alkaa jo tuntua kropassa ja tuo fyysisesti pienen rajoitteen. Olen jo niin monta vuotta pakottanut kroppaa tekemään sellaisia asioita, joita se ei välttämättä haluaisi tehdä, Mikkonen pohtii.

Mikkonen luottaa silti kuntoonsa ja uskoo, että kokemuksesta on lopulta enemmän hyötyä kuin haittaa.

– Minulla on ainakin tosi paljon kokemusta ja olen ollut tässä samassa tilanteessa jo usemman kerran. Toivottavasti pystyn pitämään pään kylmänä ja hermot kunnossa.

Mikkonen on seurannut taekwondon huipulta lajin hurjaa kehitystä.

– Ottelutyyli muuttuu fyysisemmäksi. Täytyy olla tosi kovassa kunnossa, että pärjää. Laji on myös aiempaa globaalimpi. Ei voi enää luottaa siihen, että on 4–5 maata, joista pahimmat vastukset tulee.

Mikkonen aloittaa urakkansa Sofiassa lauantaina. Sunnuntaina suomalaisista tositoimiin pääsee Matti Sairanen, joka jahtaa paralympiapaikkaa K44/43-miesten alle 61-kiloisten sarjassa. Niko Saarinen ja Jenna Partanen jäivät perjantaina ilman olympiapaikkaa.

Lue myös:

Matti Sairanen on maailman huipulla useassa urheilulajissa – Tokioon ja Pekingiin tähtäävän urheilijan erikoisuus on veitsenheiton MM-mitali

"Ilman Taekwon-Doa olisin todennäköisesti pyörätuolissa" – Roope Huuhtanen, 26, saavutti ensimmäisenä suomalaisena cp-vammaisena Taekwon-Don mustan vyön

Suvi Mikkonen valmistautuu kotiarestissa uransa mahdollisesti viimeisiin olympiakarsintoihin: "Jos paikan saan, olympialaisissa voi tapahtua mitä vain"