1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Formula 1

Hurjaa taktikointia! Hamilton ohitti Verstappenin, Bottas kolmas – asiantuntijan mukaan kisa ratkesi yhteen päätökseen: "Upea yhteispeli"

Max Verstappen ohitti Lewis Hamiltonin jo kisan ensimmäisessä mutkassa. Tämän jälkeen kilpailusta kehkeytyi taktinen vääntö. Yle Urheilun asiantuntija Jukka Mildh kertoo, missä Mercedes onnistui Red Bullia paremmin.

Lewis Hamilton ja Valtteri Bottas juhlivat Mercedeksen mainiota suoritusta Barcelonassa. Kuva: Emilio Morenatti / Getty Images

Mercedeksen Lewis Hamilton ajoi voittoon F1-kauden neljännessä kilpailussa Barcelonassa. Red Bullin Max Verstappen ajoi toiseksi, Valtteri Bottas sijoittui kolmanneksi. Ferrarin Charles Leclerc oli neljäs.

Kisa huipentui aivan viimeisille kierroksille, kun kahden pysähdyksen taktiikalla kilpailussa ollut Hamilton tavoitti yhden pysähdyksen taktiikkaa yrittäneen Verstappenin reilut kuusi kierrosta ennen maalia.

– Teimme sen taas. Kova työ toi tuloksen. Saimme kovan vastuksen. Uhkapelimme onnistui, Hamilton tunnelmoi Cmoren lähetyksessä kisan jälkeen.

Kilpailu ratkesi Yle Urheilun asiantuntija Jukka Mildhin mukaan Hamiltonin ja Mercedeksen rohkeaan varikkotaktiikkaan.

– Se, että Hamilton puolestaan luotti tallin ratkaisuun oli ratkaisevaa, sillä hän myönsi aikoneensa uhmata päätöstä. Mercedekseltä tiiminä upea yhteispeli, Mildh hehkuttaa.

Voitto oli Hamiltonille jo viides peräkkäinen Barcelonassa. Britti johtaa MM-sarjaa 14 pisteen erolla Verstappeniin. Bottas nousi kolmanneksi. Suomalaiskuski on 33 pisteen päässä Verstappenista.

Seuraavaksi tässä jutussa käydään läpi se, kuinka kilpailu eteni ja miten suomalaiset kisaansa kommentoivat. Jutun lopusta löydät asiantuntija Jukka Mildhin arvion kilpailusta sekä GP:n lopputulokset.

Näin kilpailu eteni

Kilpailuun paalupaikalta lähti Hamilton. Kolmosruudusta lähtenyt Bottas ei saanut tallitoveristaan imuapua ensimmäiseen mutkaan, sillä suomalaisen lähtö ei onnistunut.

Hamilton oli vielä suuremmissa vaikeuksissa. Verstappen ohitti hallitsevan mestarin heti avausmutkassa. Kaksikko osui toisiinsa. Tämän jälkeen Hamilton käänsi Bottaksen edelle, mutta suomalainen ei päässyt ohi, vaan joutui hidastamaan. Näin neljäntenä matkaan lähtenyt Leclerc pääsi kuittaamaan Bottaksen.

Bottas ja Hamilton saivat uuden mahdollisuuden kymmenen kierroksen jälkeen, kun turva-auto tuli radalle. Mercedekset eivät kuitenkaan pystyneet parantamaan sijoituksiaan.

Bottaksen ongelmaksi koitui Leclerc: Ferrarin tähti ei pysynyt kärkikaksikon tahdissa, toisaalta Bottas ei päässyt hänestä ohi.

Mercedeksen varikkotaktiikka kuitenkin onnistui ja Bottas ohitti ensimmäisen pysähdyksen aikana Leclercin.

Red Bullin avauspysähdys meni harvinaisesti pieleen. Verstappen pysyi silti kärjessä yli neljän sekuntia kestäneestä varikkopysähdyksestä huolimatta.

Red Bull epäonnistui harvinaisella tavalla varikkopysähdyksessä. Tallin toiminta on yleensä ollut kaikista nopeinta. Kuva: Mark Thompson / Getty Images

Hamilton ajoi Verstappenin kiinni kierroksella 34, mutta ei päässyt ajamalla ohi. Näinpä Hamilton tuli vielä kertaalleen sisään hakemaan uuden rengassetin, kun taas Verstappen pysyi radalla.

Bottas nousi hetkeksi toiseksi tässä vaiheessa, mutta kun suomalainen teki oman pysähdyksensä, hän putosi neljänneksi.

Bottas kuitenkin ohitti Leclercin nopeasti uusien renkaiden avulla.

– Menetin Charlesille paikan alussa. Hän valitsi hyvän linjan. Muuten vauhti oli hyvää ja nousimme palkintokorokkeelle. Pienet asiat ratkaisivat. Tiiminä saimme hyvät pisteet, mutta emme parhaita mahdollisia, Bottas sanoi Cmoren lähetyksessä.

Ennen varikkopysähdystään Hamilton ohitti Bottaksen. Suomalainen ei päästänyt väistämällä tallitoveriaan ohi, mikä taas hidasti hetken aikaa Hamiltonia.

Britin kisaa tämä ei pilannut. GP huipentui kuutisen kierrosta ennen maalia, kun Hamilton sai Verstappenin kiinni ja ohitti heittämällä hollantilaisen. Verstappen teki tämän jälkeen ylimääräisen pysähdyksen, ja ajoi sen turvin kisan nopeimman kierroksen.

Kimi Räikkönen lähti kilpailuun ruudusta 17, mutta sai erinomaisen lähdön ja nousi sijalle 14 jo avauskierroksella. Räikkösen yhden pysähdyksen taktiikka ei kuitenkaan kantanut Räikköstä pisteille asti. Suomalainen oli lopputuloksissa 12:s.

– Kisa oli ihan hyvä, varsinkin avauskierros. Yhden pysähdyksen taktiikka oli oikea taktiikka, Räikkönen kuvaili Cmoren lähetyksessä.

Asiantuntija Jukka Mildh: "Bottas joutui radan luonteen uhriksi"

Yle Urheilun asiantuntija Jukka Mildhin mukaan oli selvää jo alusta alkaen, että Mercedes ja Red Bull ajavat eri taktiikoilla.

– Mercedeksen hyvin omaehtoinen ja kurinalainen valinta käydä varikolla kahdesti oli täydellistä renkaiden ominaisuuksien lukemista, Mildh korostaa.

Juuri tämä erotti tallit toisistaan.

– Mercedes luotti täysin siihen, että renkaan käyttämisen mestarina Hamilton kykenee kuromaan toisen varikkokäynnin aiheuttaman ison ero Verstappeniin, Mildh korostaa.

Mildhin mukaan oli oleellista, että myös Hamilton luotti tiimin päätökseen. Red Bull tuloksen myötä pisteissä selvällä takamatkalla Mercedekseen nähden. Harppausta tarvitaan.

– Tätä kautta vastuksen antaminen on hallitumpaa. Lisäksi Verstappenin on pikaisesti saatava Perez taktiseksi avukseen. Tähän tallin tulee panostaa.

Valtteri Bottaksen kisan pilasi lähtö, sillä Leclerc pääsi ohi liian helposti. Tiedossa oli, että radalla on vaikea tehdä ohituksia.

– Bottas joutui ensimmäisen kaarteen epähuomion ja sitä kautta Barcelonan radan luonteen uhriksi, Mildh selvittää.

Kimi Räikkösen kisavauhti oli hetkittäin lupaavaa, vaikka pistesijat jäivät haaveeksi. Tärkeintä oli, että Räikkönen peittosi jälleen kisassa tallikaverinsa Antonio Giovinazzin.

Alfa Romeo ei vain ole Mildhin mielestä menossa oikeaan suuntaan

– Alfa Romeo näyttää kuitenkin vievän kisoja edelleen liian konservatiivisesti läpi. Pitkät stintit eivät tuo enää tänä päivänä haluttua etua. Muuttamalla taktiikkaa luovemmaksi talli saisi esimerkiksi kerättyä enemmän kokemusta ominaisuuksiltaan edelleen arvaamattomista renkaista. Alfa Romeo tuntuu pysähtyneen kehityksessä.

Barcelonan GP:n lopputulokset:

  1. Lewis Hamilton, Mercedes
  2. Max Verstappen, Red Bull
  3. Valtteri Bottas, Mercedes
  4. Charles Leclerc, Ferrari
  5. Sergio Perez, Red Bull
  6. Daniel Ricciardo, McLaren
  7. Carlos Sainz, Ferrari
  8. Lando Norris, McLaren
  9. Esteban Ocon, Alpine
  10. Pierre Gasly, Alpha Tauri
  1. Lance Stroll, Aston Martin
  2. Kimi Räikkönen, Alfa Romeo
  3. Sebastian Vettel, Aston Martin
  4. George Russel, Williams
  5. Antonio Giovinazzi, Alfa Romeo
  6. Nicholas Latifi, Williams
  7. Fernando Alonso, Alpine
  8. Mick Schumacher, Haas
  9. Nikita Mazepin, Haas

Kesk. Yuki Tsunoda, Alpha Tauri

Lue myös:

Kommentti: Oletko alisuorittaja, jos häviät kaikkien aikojen parhaalle? Kritisoitua Valtteri Bottasta arvioidaan väärästä näkökulmasta

Red Bullin suuri ongelma korostaa Valtteri Bottaksen arvoa – asiantuntijan mielestä Kimi Räikkösen tallilla on vain yksi vaihtoehto

Bottas paljasti, miksi ei päästänyt Hamiltonia heti ohi – asiantuntijalla selvä näkemys "uhmakkaasta" tilanteesta

Hamilton ohitti heittämällä Verstappenin! Bottas nousi takaisin kolmanneksi – Barcelonan GP huipentui jännittävästi, Yle Urheilu seurasi hetki hetkeltä

Näky kartingvarikolla käänsi paljon nähneen suomalaisen tallipomon pään – F1-kuski Nikita Mazepinin miljardööri-isä on ollut valmis tekemään poikansa uran eteen kaiken