1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. lentopallo

Lentopallonaisille tärkeä potti EM-karsinnan päävastustajasta – Anna Czakan Suomen taisteluvoiton pääarkkitehti

Suomen naisten lentopallomaajoukkue taisteli pitkän kaavan mukaan lauantai-iltana Podgoricassa ja otti EM-karsintojen avausvoiton kotijoukkue Montenegrosta erin 3-2 (24-26, 25-23, 25-17, 22-25, 15-13). 

Suomen naisten lentopallomaajoukkue taisteli Montenegron nurin ensimmäisessä kohtaamisessa Kuva: CEV

Suomen lentopallonaisten voima löytyi tällä kertaa sen keskipelaajista: Anna Czakan ja Daniela Öhman tekivät yhdessä huikeat 38/+28. Czakanille merkittiin ottelussa peräti kymmenen torjuntapistettä, joista viimeinen ottelupalloon.

Päävalmentaja Tapio Kangasniemi piti näkemästään ja erityisesti siitä, että Suomi oli kentällä intohimoinen ja luotti itseensä.

– Vääntöä oli taas kunnolla, mutta hyvä niin, koska tätähän urheilu on parhaimmillaan. Meillä keskarit pisti myllyn päälle keskiverkolta, joka oli ehkä se ratkaisevin palanen tänään. Torjuntoja oli tänäänkin 14 kappaletta ja tukku vaimennuksia päälle. Lopussa saatiin sitten jo jatkohyökkäämistäkin raiteille kivasti.

– Nyt edessä on nopea nollaus, ja sunnuntaina Kosovon kimppuun. Sieltä tulee taisteleva porukka vastaan. Silmien pitää taas kerran palaa heti alusta asti, Kangasniemi ohjeisti.

Avauserässä Montenegro nousi 19–23 -lukemista viidellä perättäisellä pisteellä 24–23 -johtoon ja kuittasi toisella eräpallolla erän nimiinsä 26–24.

Toisen erän Suomelle käänsi syötöillään Piia Korhonen. Tällä kertaa Montenegron kiri ei lopussa riittänyt aivan samaan kuin avauserässä, ja Emmi Riikilä löi erän päätökseen 25–23. Korhonen oli erän hahmo tehtyään peräti 9/+8.

Kolmoserä Öhman/Czakan -show

Kolmas erä oli jo suorastaan suomalaisnäytöstä alusta alkaen. Öhman ja Czakan merkkauttivat erään 11/+9 -tehot Kaisa Alangon käytettyä kaksikkoa hyökkäyksissä erinomaisen rohkeasti. Erä Suomelle 25–17.

Vaikean neloserän alun jälkeen Suomi nosti tasoaan, mutta ratkaisuvaiheessa Montenegro esitti parasta peliään venyttäen kamppailun viidenteen erään 25–21 -erävoitolla.

Päätöserässä Suomi repäisi jo 7–2 -johdon, jonka jälkeen Montenegro nousi kuitenkin 11–11:een. Trillerimäisessä lopussa Czakan passasi pelivälineen Emmi Riikilälle, joka iski pallon armotta lattiaan. Ensimmäisessä ottelupallossa Czakan huipensi iltansa päättäen pelin ja erän (15–13) komealla torjunnallaan.

Ottelu oli lentopallonaisille ensimmäinen virallinen maaottelua Montenegroa vastaan. Sunnuntaina avausturnauksen päätöspelissään Suomi kohtaa Kosovon kello 18. Ottelua voi seurata taas TV2:sta.

Lauantain ensimmäisessä ottelussa Slovakia otti jo turnauksen toisen täyden pistepottinsa voittamalla Kosovon 3–0 (25-15, 25-17, 25-16).

Jälkimmäinen karsintaturnaus pelataan 13.-15. toukokuuta Nitrassa Slovakiassa. Tämän jälkeen lohkon kaksi parasta selviää elo-syyskuun EM-lopputurnaukseen.

Sarjataulukko

Slovakia 2 2 0 6-1 6
Montenegro 2 1 1 5-3 4
Suomi 2 1 1 4-5 2
Kosovo 2 0 2 0-6 0