1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Jääkiekon miesten SM-liiga

Lukon mestaruusunelma on enää voiton päässä – TPS törmännyt finaaleissa raumalaispuolustukseen

Rauman Lukko on lähellä ensimmäistä jääkiekon Suomen mestaruuttaan sitten vuoden 1963. Kolmannessa finaalissa Lukko taisteli 3–1-voiton ja siirtyi loppuottelusarjassa 2–1-johtoon. Raumalaisilla on ensimmäinen mahdollisuus Kanada-maljaan tiistaina.

Lukon Daniel Audette ja TPS:n Joel Janatuinen taistelivat kolmannessa SM-finaalissa maanantaina. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Maanantaina Rauman Lukon sankarit olivat lähes kaksi perättäistä nollapeliä finaaleissa torjunut Lassi Lehtinen ja ensimmäisen, tärkeän maalin ottelussa iskenyt puolustajatähti Robin Press. Lehtinen torjui 3–1-voittopelissä 21 TPS:n laukausta – joukossa muutama huippupysäytys. Lukko eteni jääkiekon SM-finaalisarjassa 2–1-johtoon ja mestaruus on katkolla tiistaina Turussa.

Ottelun lopussa Sebastian Repo ja Pavol Skalicky kaunistelivat Lukon voittoa tyhjään verkkoon, ja TPS:n Aarne Intosen uran ensimmäinen playoffs-osuma syntyi yhdeksän sekuntia ennen summeria.

TPS:n kuiva kausi kesti yli 123 minuuttia, kun sen edellinen finaalimaali syntyi Palloseuran voittamassa avausfinaalissa ajassa 56.24. Toinen finaali oli raumalaisten näytös, joka päättyi 4–0.

– Lassi torjui hienosti ja puolustimme joukkueena yhdessä hyvin. Pidimme vastustajan tilanteet suhteellisen vähissä, summasi Lukon kokenut Toni Koivisto Yle Puheen Jääkiekkokierroksella.

Raumalaismiehistön kapteeni Heikki Liedes oli Koiviston linjoilla.

– Emme esittäneet tänään parasta hyökkäyspeliä, mutta toisaalta puolustus ja Lassi pelasivat erinomaisesti. Vasta lopussa vastustaja sai onnekkaan, yhden maalin. Tämä oli hieno kiinnitys, mutta yksi vielä tarvitaan. Sitten vasta hymyillään leveämmin, opasti Liedes.

Lukko on voittanut Suomen mestaruuden viimeksi 58 vuotta sitten (1963).

TPS:lle kertyi alussa virheitä

Rikkonaisessa, viihdyttävässä ja osin sekavassa avauserässä Lukko oli joukkueista lähempänä omaa tasoaan kuin TPS, jolle kertyi yllättävän paljon alussa virheitä. Lukko pääsi muun muassa kahdesti puolittaiseen läpiajoon pelatessaan alivoimalla.

TPS:n neljä pientä rangaistusta ensimmäisessä erässä kuvasti kotijoukueen ongelmia, vaikka itse alivoimapeli toimi mallikkaasti.

Erän ainoa maali syntyi ruotsalaispuolustaja Robin Pressin taituroimasta rangaistuslaukauksesta ajassa 17.21. TPS:n paras paikka erässä oli Joel Janatuisen läpiajo, jonka pysäytti eleettömän varmasti Lassi Lehtinen.

Robin Press (vas.) tekee rangaistuslaukauksella avausmaalin TPS:n maalivahdin Karri Rämön selän taakse Kuva: Lehtikuva

Maalittomassa toisessa erässä kumpikaan joukkueista ei päässyt ylivoimien makuun. Todellisia tekopaikkoja ei juuri nähty. Keskimmäinen 20-minuuttinen oli tiukkaa ja tarkkaa sekä erän lopulla jopa kiihkeää, kun kaukalolssa nähtiin muutama taistelupari. Lukko puolusti johtasemassa timanttisesti, eikä Palloseuran takjaa-ajo tuottanut kunnon maalipaikkoja.

Kakkoserän lopussa TPS:n Lauri Pajuniemi vei Lukon puolustuksen kertaalleen kahville ja nousi lusikkapuolelta maukkaaseen vetopaikkaan, mutta Lehtinen otti tärkeän lkopin tolppien välissä 38. minuutilla.

TPS:n raju yritys ei tuonut tasoitusta

Kolmannessa erässä TPS sai enemmän painetta Lukon maalin eteen ja myös muutaman oivan tasoituspaikan, mutta niin vain Markus Nurmen, Henrik Larssonin ja Ruslan Ishakovin yritykset kilpistyivät Lehtiseen.

Raumalaisluotsi Pekka Virta joutui ottamaan aikalisän yhdeksän minuuttia ennen loppua, kun TPS oli päässyt puolittaisille maalipaikoille useamman kerran.

Lukon passivoituminen toi sille harmaita hiuksia viimeisessä erässä, mutta onnikaan ei ollut turkulaisten matkassa. Mikael Pyyhtiän sivallus keskisektorilta osui TPS:n harmiksi ulkotolppaan. Viimeisellä kaksiminuuttisella Repo ja Skalicky osuivat tyhjiin, kunnes Aarne Intonen rikkoi Lehtisen nollaputken ajassa 59.51.

– Minä näin, että paransimme peliämme (toisesta finaalista) ja meillä oli tänään paljon maalipaikkoja. Siinä meidän on oltava parempia huomenna. Kaikki likoon ja verkko heilumaan, suunnitteli TPS:n maalintekijä Intonen seuransa nettisivulla.

Liigan kolmas finaali (3 voitolla mestariksi):

TPS - Lukko 1-3 (0-1,0-0,1-2)

17.21 0-1 Press rl
58.15 0-2 Repo (Saarela) tm
58.46 0-3 Skalicky (Liedes,Koivisto) tm
59.51 1-3 Intonen (Haapanen,Janatuinen)

Maalivahdit
Rämö 12+ 7+ 7 = 26
Lehtinen 7+ 7+ 7 = 21

Voitot 1-2

Neljäs finaali tiistaina 11.5. Turussa klo 16. Yle Puheen lähetys alkaa klo 15.40.

Lue myös

Kommentti: Turkulainen baarimikko havahtui outoon tilanteeseen – tiistaina on pakko lähteä Raumalle, vaikka SM-liigan finaali pelataan Turussa