1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. jääkiekko

Kolme suomalaista juhlii Ruotsin jääkiekkomestaruutta Växjön riveissä – Olli Palolan kaksi maalia ei auttanut Rögleä

Kolmen suomalaisen puolustajan tähdittämä Växjö Lakers on voittanut Ruotsin jääkiekkomestaruuden myöhään maanantaina. Ratkaisupelissä kaatui Rögle maalein 6-2. SHL:n finaalisarja meni Växjölle otteluvoitoin 4-1.

Puolustaja Miika Koivisto on maailmanmestari, Ruotsin ja Suomen kiekkomestari sekä Mestis-mestari Kuva: Getty Images/ 2019 PressFocus/MB Media

Miika Koivisto, Ilari Melart ja vain yhden ottelun pudotuspeleissä loukkaantumisen takia pelannut Juuso Vainio luutivat menestyksekkäästi Växjön takalinjoilla.

Melartilla on vyöllään lisäksi Suomen mestaruus vuodelta 2011 HIFK:n riveissä. Koivistolla on puolestaan palkintokaapissa jo aiemmin maailmanmestaruus vuodelta 2019, liigamestaruus Kärpistä vuodelta 2018 sekä pari Mestis-mestaruutta.

Jääkiekkomestaruus oli Växjö Lakersille historian kolmas viimeiseen kuuteen kauteen.

Röglen ainoa suomalainen Olli Palola vei joukkueensa lupaavasti johtoon avauserässä, mutta se ei kantanut loppuun saakka. Röglen unelma ensimmäisestä seuran mestaruudesta karisi ottelun jälkimmäisellä puoliskolla.

Växjön kolmoskenttä Fredrik Karlström-Pontus Holmberg-Marcus Sylvegård otti myös ratkaisufinaalissa isoa roolia ja värkkäsi käänteentekevät 1–1 ja 2–1-maalit. Holmberg onnistui ensin toisessa erässä, ja läpiajossa verkkoa heiluttanut Karlström heti kolmannen erän alussa.

Lopussa maalinteossa kunnostautuivat vielä Holmberg, Sylvegård ja kahdesti osunut Jack Drury. Kaksi maaleista syntyi tyhjään maaliin. Palola sivalsi 58. minuutilla 2–6-lohtumaalin Röglelle.