1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. EURO 2020

Markku Kanervan aamut alkavat tilastosulkeisilla – apua historialliseen EM-projektiin on tullut Jukka Jalosta ja ruotsalaiskollegoita myöten

Olympiakomitean järjestämät palloilulajien päävalmentajien tapaamiset ovat olleet antoisia Markku Kanervalle. Jukka Jalosen ohella muun muassa Henrik Dettmann ja Petteri Nykky ovat tarjonneet asiantuntemustaan arvokisoista.

EURO 2020
Markku Kanerva, 02.09.2019
Markku Kanervan EM-ehdokkaiden listalla on ollut noin 40 pelaajaa. Niistä on seulottava 26 pelaajan kisajoukkue.Antti Haanpää / Yle

Suomen jalkapallomaajoukkueen odotettuun jalkapallon EM-kisojen avausotteluun on enää tasan kuukausi. Huuhkajat ottaa mittaa Tanskasta Kööpenhaminassa 12. kesäkuuta. Päävalmentaja Markku Kanerva myöntää, että sormet syyhyävät jo.

– EM-kisat ovat pyörineet mielessä vuodesta 2019 lähtien, kun kisapaikka varmistui. Ei tässä varmaan ole ollut päivääkään etteikö kisat olisi pyörineet mielessä. Se voi olla aika tunteikas hetki, kun astelemme ensimmäisessä ottelussa kentälle ja Maamme-laulu kajahtaa, silminnähden innostunut päävalmentaja Markku Kanerva aloittaa.

– Tässä kisakuume nousee ja lasketaan päiviä kisojen alkuun. Tätä on nyt odotettu yli vuoden verran, kun kisat siirtyivät.

Kanervan arki on ollut viime aikoina kiireistä ja päivät pitkiä.

– Suunnitelmat ovat nyt hyvässä vaiheessa, mutta kaikki ei ole tietenkään ihan valmiina vielä. Vastustajien scouttaamisesta on tehty alustavat raportit ja niitä vielä stilisoidaan. Paljon tässä on vielä töitä edessä.

Markku Kanerva lähikuvassa.
Markku Kanervalle on satanut medialta haastattelupyyntöjä kiivaalla tahdilla. Tomi Hänninen

Leiri- ja kisajoukkueen valintojen suhteen valmennusjohdon tärkeimpiä tehtäviä on ollut seurata, miten suomalaispelaajat ovat suoriutuneet seurajoukkueissaan.

– Katson yleensä aamulla ensimmäiseksi, miten meidän pelaajat ovat pelanneet seurajoukkueissa. Katson, ketkä ovat pelanneet ja paljonko heille on tullut peliminuutteja. Tuossa on iso lista pelaajia, joista valitaan EM-leirijoukkue. Totta kai siellä on jo tiettyjä varmoja pelaajia, mutta siellä on myös paljon kysymysmerkkejä, Kanerva kertoi.

Tanskan lisäksi Suomi kohtaa alkulohkossa Venäjän ja Belgian. Valmennusjohto odottaa nyt, että vastustajat valitsevat kisaryhmänsä, jotta vastustajien analysointi voidaan viedä loppuun.

Suomi kohtaa EM-kisoihin valmistavissa peleissä vielä Ruotsin Solnassa (29.5.) ja Viron Helsingissä (4.6.). Myös nämä joukkueet ovat valmennusjohdon analysoitavana.

– Ohjelman laatiminen on ollut iso homma. Se on vähintään kuukauden rupeama, kun mukaan lasketaan valmistava leiri. Siinä on ollut paljon pieniä yksityiskohtia, mitä on pitänyt miettiä.

Neuvoja länsinaapurista

Kanerva on saanut vinkkejä kisoihin valmistautumisesta muilta suomalaisilta palloilulajien maajoukkuevalmentajilta. Neuvoja on tullut muun muassa Henrik Dettmannilta (koripallo), Petteri Nykyltä (salibandy) ja Jukka Jaloselta (jääkiekko).

– Olen saanut vinkkejä Suomen Olympiakomitean järjestämistä palloilulajien päävalmentajien tapaamisista. Siellä olemme keskustelleet siitä, miten arvokisoihin pitää valmistautua.

Arvokkaita neuvoja on tullut myös länsinaapurista. "Rive" on saanut arvokasta tietoa siitä, miten kisoissa pitää huomioida ja toimia, jotta pelaajat pysyvät kisojen ajan hyvässä vireessä.

– Sitten olen jutellut aiheesta Ruotsin päävalmentajan Jan Anderssonin ja joukkueenjohtajan Stefan Petterssonin sekä Islantia arvokisoissa johtaneen (ruotsalaisen) Lars Lagerbäckin kanssa. On arvokasta saada tietoa ihmisiltä, jotka ovat kokeneet tämän aikaisemmin.

– Vinkkejä tuli muun muassa valmistautumiseen ja leiritykseen. Puhuimme kokonaiskuormituksen määrästä ja vapaapäivistä. Levon merkitys on pitkässä rupeamassa tärkeä, sillä sieltä pitää löytyä myös irtiottoja hektisestä kisa-arjesta.

Kova raakkaus edessä

EM-lopputurnauksessa mukana olevien joukkueiden pelaajamäärä on 26 eli kolme enemmän kuin normaalisti. Pelaajamäärän kasvattamisen taustalla ovat koronaviruspandemian aiheuttamat vaikeudet kansallisissa sarjoissa, joissa ottelutahti on ollut hyvinkin tiivis.

huuhkajat
Huuhkajat valmistautuu EM-kisoihin kohtaamalla Ruotsin vieraissa ja Viron Olympiastadionin kotinurmella.Getty Images

– Kyllä tuo jonkin verran helpottaa, nyt on hieman enemmän pelivaraa. Tämä oli järkevä ja oikea päätös, koska koronauhka on edelleen olemassa. Tässä pitää nyt miettiä, ketkä jäävät 26 pelaajan ulkopuolelle. Pitää miettiä, mikä on loukkaantumistilanne joukkueessa ja katsoa, mille pelipaikoille tarvitaan täydennystä.

– Listalla on ollut noin 40 pelaajaa. Lopulliset valinnat ovat koko ajan mielessä. Haastavin päivä on edessä 1. kesäkuuta, kun lopullinen kisajoukkue pitää nimetä.

Pukin pakkolepo voi olla hyvä asia

Teemu Pukin nilkkavammasta Kanervalla ei ollut uutta kerrottavaa. Valmennus seuraa Suomen tähtihyökkääjän kuntoutumista tarkasti.

– Pukilla on kuntoutus käynnissä. Katsotaan, mitä lähiviikot tuovat tullessaan. Olen sen suhteen optimistinen, että ”Teme” saadaan kisoihin. Hänellä on pitkä kausi takana. Varmasti hänelle tekee hyvää vetää vähän henkeä, vaikka se tuleekin nyt pakon sanelemana.

Teemu Pukki kuvassa
Teemu Pukin nilkan kuntoutumista seurataan tiiviisti tulevan kuukauden ajan.Getty Images

Myös kapteeni Tim Sparvilla on ollut ongelmia polvensa kanssa, mutta Kanervan tietojen mukaan hän on ollut jo mukana kreikkalaisen AEL:n harjoituksissa.

– Polvi ei toki ole täydessä kunnossa, mutta hän on pystynyt vetämään jo harjoituksissa täysillä. Olemme luottavaisia sen suhteen, että hän on täydessä tikissä, kun kisat alkavat. Hänellä on pelit jääneet vähän vähemmälle, mutta kokeneena pelaajana hän tietää, miten jalkapalloa pelataan, Kanerva päätti.

Yle näyttää miesten jalkapallon EM-kisat kanavillaan.

Lue myös:

Tässä ovat Huuhkajaviisufinalistit!

Osallistu maailman suurimpaan kannatuslauluun! Lähetä oma huutosi Huuhkajille EM-kisoihin ja opi ikonisen laulun mielenkiintoiset juuret

Ehtiikö Teemu Pukki kuntoutua täyteen iskuun EM-kisoihin? Asiantuntijat huolestuivat vammasta, mutta löysivät tilanteesta myös positiivisen puolen

Huolestuttava uutinen Huuhkajille: Teemu Pukilla on nilkkavamma – Markku Kanerva: "Hoito-ohjelma ja toipuminen on aloitettu"

Asiantuntija: EM-joukkueiden laajentaminen suosii suuria maita – nouseeko Huuhkajiin jokereita?