1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. jääkiekko

Leijonat saamassa MM-kisoihin NHL:stä laihan saaliin – ”Alla on aika raskas kausi”

Patrik Laine kertoi maanantaina jättävänsä henkilökohtaisesti raskaan kauden jälkeen MM-kisat väliin. Yle Urheilun tietojen mukaan keskusteluita on käyty ainakin Los Angelesin Olli Määtän kanssa.

Olli Määttä, World Cupissa vuonna 2016. Kuva: Matti Raivio / All Over Press

Patrik Laine ei kuitenkaan ole ainoa pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt suomalainen, joka aikoo jättää koronakauden MM-karkelot väliin.

Laineen tavoin ilman sopimusta päättyneen runkosarjan jälkeen ovat Buffalon Henri Jokiharju, Dallasin Miro Heiskanen, Sami Vatanen ja Joel Kiviranta, Arizonan Antti Raanta, Calgaryn Juuso Välimäki sekä Vancouverin Olli Juolevi. Näitä pelaajia ei tulla näkemään MM-jäillä. Edellä mainituista pelaajista pois jääntinsä Yle Urheilulle varmistivat Heiskanen ja Vatanen.

MM-jäille ei lähde myöskään Columbuksen suomalaismaalivahti Joonas Korpisalo, joka kuntouttaa Yhdysvalloissa juhannukseen asti aiemmin loukkaamaansa nivusta. New Jerseyn Janne Kuokkanen pelasi ensimmäisellä NHL-kaudellaan suorastaan erinomaisesti nousten kauden edetessä nelosketjusta ykkösketjuun, mutta MM-kisoihin ei Devils-hyökkääjälläkään paukut riitä.

– En lähde mukaan. Kausi meni hyvin henkilökohtaisesti ja sain osoitettua valmentajalle, että pystyn pelaamaan täällä ja sitä kautta vastuu kasvoi. Alla on kuitenkin aika raskas kausi ja nyt on hyvä aika hieman latailla akkuja, Kuokkanen totesi tiistaina Yle Urheilulle.

Dallasin Roope Hintziä ei tulla näkemään MM-kisoissa, sillä Korpisalon tavoin tämä toipuu kauden jälkeen pitkään vaivanneesta vammasta. Muista mahdollisista ehdokkaista pois voinee laskea ainakin Buffalon Rasmus Ristolaisen, joka ei ole edustanut Suomea MM-tasolla vielä kertaakaan ja tuskin tekee niin nytkään.

Yle Urheilun tietojen mukaan maajoukkueen GM Jere Lehtinen on käynyt keskustelua ainakin Los Angelesin Olli Määtän kanssa. Määtällä haluja kisoihin tiettävästi on.

Määtän lisäksi tarjolle jäävät Kaapo Kakko, Kevin Lankinen, Valtteri Filppula, Esa Lindell sekä Rasmus Kupari. Raskaan koronakauden jälkeen viisikoin tärkeimpien pelaajien osallistumista MM-jäille voi tässä vaiheessa pitää epätodennäköisenä.

Toistaiseksi Leijonat ovat saaneet NHL:stä yhden vahvistuksen, Buffalon Arttu Ruotsalaisen.

NHL:n runkosarja päättyy tulevalla viikolla. MM-kisat käynnistyvät Latviassa 21.5.

Lue myös

Patrik Laine kertoo väleistään kohuvalmentaja John Tortorellaan: "Tuli huomattua, että hänelle on ihan sama, kuka olet tai kuinka paljon sinulla on palkkakuitissa nollia"

Patrik Laine ei lähde Leijonien avuksi MM-kisoihin – "Sellainen kausi, että en jaksa peliäkään jääkiekkoa enää"