Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue käytti uskomattoman tehokkaasti maalipaikkansa Tanskaa vastaan EM-kisojen avausottelussaan lauantaina illalla Kööpenhaminassa.

Suomella oli yksi maalipaikka, Tanskalla 22. Suomi voitti 1–0. Voitto oli jättiyllätys ennakko-odotuksiin nähden. Tanska on maailmanrankingin 10:s, kun Suomi on 54. sijalla.

Huuhkajat ylsi sensaatiomaiseen voittoon, kun Suomen hyökkääjä Joel Pohjanpalo puski pallon Tanskan maaliin 60. peliminuutilla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Yle Urheilun asiantuntijan Sebastian Sorsan mukaan Huuhkajien nopeat ja kontrolloidut syötöt mursivat Tanskan kovan prässin maaliin johtaneessa tilanteessa.

Oleellista oli, että Suomen maalivahti Lukas Hradecky pääsi avaamaan lyhyellä syötöllä eikä laittanut pitkää palloa. Lisäksi Teemu Pukin maltti oli valttia maalialueella.

– Pukki yritti ensin kääntyä ja laukoa/syöttää. Se ei onnistunut, mutta Pukki ei lähtenyt uudestaan yrittämään, vaan pelasi pallon alaspäin Jere Uroselle. Urosen keskitys oli loistava, ja vielä parempi oli Pohjanpalon röyhkeä pusku maaliin, Sorsa kuvailee.

Sorsan mukaan Tanskan maalivahti Kasper Schmeichel ei ollut tilanteessa tasollaan. Siihen saattoi vaikuttaa Tanskan tähtipelaajan Christian Eriksenin järkyttävä tilanne ensimmäisellä puoliajalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Eriksen tuupertui maahan ja kiidätettiin sairaalaan. Hän oli sairaalassa yhteydessä Tanskan pelaajiin ja ottelu jatkui kahden tunnin tauon jälkeen.

– Eriksen on Schmeichelin hyvä ystävä. Eriksen kamppaili elämästään puoli tuntia ennen maalia, ja Schmeichel laitettiin tolppien väliin, kun peli jatkui. Schmeichel oli huono siinä tilanteessa. Hänelle ei mene yleensä tuollaista maalia, Sorsa sanoo.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Sebastian Sorsan mukaan ottelun jatkaminen oli oikea päätös, koska Tanskan pelaajat olivat sitä mieltä.

Avauspelaaminen oli muutoin vaikeaa

Tanska oli koko ottelun niskan päällä, ja Suomi tuskaili avauspelaamisensa kanssa. Hradeckyn pitkät avaukset olivat osoitteettomia.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

– Huuhkajat oli sillassa pelin avaamisessa. Ensimmäisellä puoliajalla, kun Tanska oli parhaalla jalalla, Hradeckyn oli pakko avata pallot pitkänä, koska Suomen puolustajat olivat paineen alla, Sorsa sanoo.

"Huuhkajat vain puolusti, puolusti ja puolusti"

Suomen pelit alkoivat voitolla ja EM-turnaus jatkuu Venäjää vastaan 16. kesäkuuta Pietarissa. Maailmanrankingin ykkönen Belgia voitti Venäjän 3–0.

Sorsan mukaan Suomi joutuu samalla tavalla ahtaalle seuraavissa peleissä.

– Joudumme rimpuilemaan Venäjää ja Belgiaa vastaan. Joudumme pelaamaan paineen alla pitkiä jaksoja. Meidän pelin avaaminen tuskin tulee muuttumaan, Sorsa arvioi.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Sorsan mukaan Suomi on vahvoilla, jos puolustus toimii samalla tavalla kuin Tanskaa vastaan.

– Suomi oli klassisessa vierasottelu-myllyssä. Silloin täytyy pitää pää kylmänä ja olla vain päästämättä maalia. Voi olla, että se näyttää huonolta, niin kuin Suomi ajoittain näytti. Mutta Huuhkajat ei päästänyt maalia, ja nostan sille hattua.

Asiantuntija lataa myös itsevarmaa tekstiä Suomen upean avausvoiton jälkeen ja korostaa etenkin puolustuspään merkitystä.

– Suomi voi voittaa tällä taktiikalla kenet tahansa tässä turnauksessa. Toivon, että saamme vielä parempia pitkiä hyökkäyksiä Venäjää vastaan.

Alla olevasta grafiikasta näet, miten paljon mikäkin tilanne puhutti Ylen digitaalisessa kisakatsomossa. Ensimmäisen suuren piikin chat-viesteissä aiheutti Joel Pohjanpalon maali. Huuma jatkoi kasvamistaan, kun Lukas Hradecky torjui Tanskan Pierre-Emile Höjbjergin rangaistuspotkun.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kaikki Suomen ottelut, EM-kisojen välierät ja finaali seurataan Ylen uudessa digitaalisessa kisakatsomossa otteluiden hetki hetkeltä -seurantojen yhteydessä Yle Urheilun verkkosivuilla ja Yle-sovelluksessa. Chatteihin voi osallistua myös Areenassa ja osoitteessa chat.yle.fi (siirryt toiseen palveluun). Chat aukeaa 10 minuuttia ennen otteluiden alkua.

Suomen ja Venäjän kamppailu alkaa keskiviikkona 16. kesäkuuta kello 16.00.

Lue myös:

Suomen sankari Joel Pohjanpalo oli tuhannen maalin teinitähti, jonka ura oli loppua piinaaviin vaivoihin – isä hämmästelee poikansa asennetta

Kommentti: Huuhkajat teki sensaatiomaisen uroteon dramaattisessa EM-avauksessa – tunteikkaan illan todelliset sankarit olivat silti jossain muualla

Suomen kannattajat tekivät upean eleen lyyhistyneen Tanskan tähden suojaksi – järkyttävä hetki yhdisti Suomen ja Tanskan kannattajat

Kommentti: Kapteeni osoitti suuruutensa tragedian keskellä – Simon Kjaer juoksi tuupertuneen Christian Eriksenin luo ja kantoi vastuunsa paremmin kuin kukaan

Pohjanpalo ja Hradecky Suomen sankarit! Peli keskeytyi karmivasti, mutta jatkui sykähdyttävästi – katso tästä EM-voittopelin kohokohdat

Huuhkajien historian ensimmäinen EM-ottelu sai dramaattisen käänteen: Lyyhistyneen tanskalaispelaajan tila on vakaa – kertaa tästä tapahtumat