1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Formula 1

Mercedes-pomo puolustaa jälleen Bottasta: "Hänen vauhtinsa on huikea"

Toto Wolff perustelee Bottaksen alkukauden suoritustasoa epäonnella ja lähtövaikeuksilla.

Formula 1
Valtteri Bottas kuvattuna Espanjan GP:n jälkeen tiedotustilaisuudessa
Valtteri Bottas on neljän F1-osakilpailun jälkeen sarjassa kolmantena.Xavier Bonilla / Getty Images

Formula ykkösten kestopuheenaiheisiin kuuluu Valtteri Bottaksen tilanne sarjan mahtitallissa Mercedeksellä. Kritiikki ja vertailu tallitoveri Lewis Hamiltoniin on äitynyt tälläkin kaudella, kun neljän gp-kisan jälkeen Bottas on koonnut vain puolet Hamiltonin pisteistä (94–47).

Hamilton on kuitenkin muistanut tukea tallitoveriaan, niin kuin myös Mercedeksen voimahahmo, tallipäällikkö Toto Wolff. Tuoreimmassa tuenosoituksessaan Wolff kehuu Bottaksen vauhtia, ja vain epäonni sekä lähtövaikeudet ovat tallipomon mukaan estäneet Bottasta yltämästä parhaimpaansa.

– Hän on vahva, erittäin vahva (henkisesti). Hän tuo jatkuvasti pisteitä, ja Espanjan gp:ssä hän oli sekunnin kymmeneksen päässä paalupaikasta, ja sitä edeltävässä kisassa (Portugalissa) hän oli paalulla. Joten hänen vauhtinsa on huikea. Mutta kun lähdössä menee jokin pieleen tai jumittaa muiden autojen takana ja menettää aikaa kärkeen verrattuna, se on käytännössä tyrmäys (voiton osalta), Wolff jutteli F1-sarjan sivuston mukaan Barcelonassa Espanjan gp:n jälkeen.

Espanjassa kohautti tilanne, jossa Bottas ei päästänyt Hamiltonia ohitseen vaikka tällä oli tiukkaa taistoa Red Bullin Max Verstappenin kanssa. Hamilton voitti lopulta kisan ja Bottaksen "yhteistyöhaluttomuus" unohtui sen myötä, mutta Wolffia tilanne silti hieman kismitti vielä kisan jälkeen.

– Kilpa-ajajilla vaistot ovat, mitä ne ovat. Olisin toivonut, että Lewis olisi päässyt ohi nopeammin, koska hänen kisastrategiansa oli täysin erilainen (kuin Bottaksella). Mutta lopulta saimme voiton, ja ymmärrän kyllä Valtteria: rankka päivä jälleen ja ärsyttää...

– Jos tuon tilanteen myötä olisimme hävinneet voiton, olisin ollut kriittisempi (Bottasta kohtaan). Loppujen lopuksi voimme oppia tästä.

Lue myös:

Red Bullin suuri ongelma korostaa Valtteri Bottaksen arvoa – asiantuntijan mielestä Kimi Räikkösen tallilla on vain yksi vaihtoehto

Bottas paljasti, miksi ei päästänyt Hamiltonia heti ohi – asiantuntijalla selvä näkemys "uhmakkaasta" tilanteesta

Kommentti: Oletko alisuorittaja, jos häviät kaikkien aikojen parhaalle? Kritisoitua Valtteri Bottasta arvioidaan väärästä näkökulmasta

Hurjaa taktikointia! Hamilton ohitti Verstappenin, Bottas kolmas – asiantuntijan mukaan kisa ratkesi yhteen päätökseen: "Upea yhteispeli"