1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Magnus Kirt

Valmentaja halusi pimittää Magnus Kirtiltä videon loukkaantumisesta, mutta keihästähti päätti kohdata tosiasiat – nyt hänellä on uusi ongelma

Magnus Kirt on ollut poissa keihäsympyröistä vuoden 2019 Dohan MM-finaalista lähtien. Virolaistähti halajaa takaisin kilpailuihin kesäkuussa, mutta ennen sitä hänen on ylitettävä jälleen yksi uusi este.

Magnus Kirt loukkaantui vakavasti lokakuussa 2019 heitetyssä Dohan MM-finaalissa. Kuva: ANTONIN THUILLIER/AFP via Getty Images

Keihäänheiton vuoden 2019 MM-finaalin tapahtumat ovat varmuudella edelleen kirkkaana monen yleisurheilua seuraavan mielessä.

Grenadan Anderson Peters voitti yllätyskultaa, Lassi Etelätalo piti puolestaan kotimaisia keihäsperinteitä yllä saavuttamalla Dohan MM-kisojen parhaan suomalaistuloksen, neljännen sijan.

Finaalin mieleenpainuvimmasta tilanteesta ei ole kuitenkaan kiistelemistä. Kesää 2019 dominoinut Magnus Kirt joutui keskeyttämään finaalin viidennellä kierroksella, kun hänen heittokätensä olkapää lähti sijoiltaan heittotilanteessa. Virolaistähti makasi pitkään kentän pinnassa hoidettavana, kunnes hänet kärrättiin paareilla pois Khalifan stadionin ensiapuun.

Vielä myöhemmin samana iltana Kirt asteli stadionilla palkintojenjakoon vastaanottamaan hopeisen MM-mitalin, kiitos finaalin toisella kierroksella nähdyn tuloksen 86,21. Eroa kultamitaliin jäi 68 senttiä, mutta Kirtin mielessä se ei ollut päällimmäisenä.

Lääkintämies antaa kylmähoitoa Magnus Kirtin vammautuneelle olkapäälle. Kuva: imago sportfotodienst / AOP

Kirt oli vuosia tunnettu heittäjänä, jonka tulostaso vaihteli 80 metrin molemmin puoli mutta jonka varastossa oli ruutia yli 85 metrin heittoihin. Vuosi 2018 oli hänelle läpimurto kansainväliseen keihäseliittiin, mistä muistona hänellä on muun muassa EM-pronssi.

Kesä 2019 oli kuitenkin vielä harppaus eteenpäin. Kirt voitti lähes jokaisen käymänsä kilpailun ja heitti kahdesti yli 90 metriä, piikkinä Kuortaneen juhannuskisojen 90,61. Kymmenen parhaan kilpailun keskiarvoksi jäi huima 88,8 metriä. 29-vuotiaana Kirt sai kokea keihäänheiton ääripäät.

– Olin tehnyt tulosten eteen töitä monta vuotta ja ansainnut sen kaiken. Loukkaantuminen oli tietysti surullinen juttu, mutta muuten vuodet 2018 ja 2019 olivat erittäin tyydyttävää aikaa, Kirt muistelee Yle Urheilulle puhelimitse Espanjan-leiriltä toukokuun puolivälissä 2021.

Uskaltautui katsomaan videon

Sitten Dohan MM-finaalin Kirtin elämässä on riittänyt töitä. Vain pari viikkoa finaalin jälkeen virolainen Madis Rahu ja suomalainen Urho Väätäinen operoivat Kirtin olkapään Tallinnassa, minkä jälkeen kuntoutus on ollut läsnä Kirtin arjessa jokaisena päivänä.

Merkittävä, ellei jopa suurin, työ on kuitenkin tapahtunut henkisellä puolella. Koska terve keihäänheittäjä on pelkkä myytti, vammojen luokittelu on osa lajin arkea. Uran kannalta heittokäden olkapää on kuitenkin kaikkein fataalein. Ja mikäli vamma tulee heittotilanteessa, kuten Kirtillä, ongelmaksi ei jää vain sen operoiminen ja kuntouttaminen, vaan se, millaisen muistijäljen vammautuminen jättää heittäjään.

Jälkimmäistä mukaillen Kirtin valmentaja Marek Vister ilmoitti Yle Urheilun haastattelussa maaliskuussa 2020, ettei hän halua suojattinsa katsovan loukkaantumistaan videolta. Vister perusteli kantaansa, että trauman palauttaminen mieleen voisi hidastaa paranemista.

Nyt Kirt kuitenkin kertoo, että suhtautuminen vammautumiseen ja siihen liittyvään videomateriaaliin on muuttunut.

– Yksi virolainen yleisurheiluvalmentaja, joka on vanha ystäväni, sanoi minulle, että minun on katsottava video. Minun on kohdattava asia ja analysoitava, mitä tapahtui. Jos tällaista ei käsittelisi, en usko, että pystyisin heittämään ilman pelkoa, Kirt kertoo keväällä 2020 käydystä keskustelusta.

– Sen jälkeen olen katsonut loukkaantumiseni monta kertaa. Enää se ei aiheuta minkäänlaisia tuntemuksia. Se oli vain yksi loukkaantuminen, ja loukkaantumiset ovat osa urheilua. Sen katsominen ei ollut loppujen lopuksi niin kivuliasta kuin kuvittelin.

Magnus Kirt loukkaantui viidennen heittonsa alastulossa Dohan MM-finaalissa. Kuva: Patrick Smith/Getty Images
Kuva: Patrick Smith/Getty Images
Kuva: Patrick Smith/Getty Images
Magnus Kirtin ilme ei jättänyt mitään epäselväksi, kun viides heitto oli epäonnistunut kohtalokkaasti. Kuva: Patrick Smith/Getty Images

Loukkaantuminen oli Kirtin mukaan monen tekijän summa. Kauden aikana heitetyt huipputulokset ovat keihäänheitossa oma lukunsa, kun heittäjät voivat suunnitella kilpailukalenterinsa ja täten maksimoida palautumisajan kilpailujen välillä. Dohassa karsinta ja finaali heitettiin peräkkäisinä päivinä, mikä lisäsi loukkaantumisriskiä huomattavasti. Riskin minimoimiseksi huippuheittäjät pyrkivät selvittämään karsinnan mahdollisimman vähäisellä energiankäytöllä.

– Tunsin, että finaalissa oli jännitettä. Jalkani olivat pehmeät ensimmäisillä kierroksilla, minkä vuoksi viides heitto lähti liikaa kädellä. Osasyynä saattoi olla olla edellispäivän karsinta. Kun en heittänyt karsintarajaa ensimmäisellä heitollani, panin paljon pelin toiseen karsintaheittoon, Kirt muistelee heittoa, joka kantoi 88 metriä mutta rokotti valmistautumista finaaliin.

Rasitusmurtuma jalassa

Vaikka Kirt oli poissa parrasvaloista koko vuoden 2020, menestysmielessä hän ei ole menettänyt mitään. Tokion olympialaiset siirrettiin koronapandemian vuoksi vuodella, mikä avasi virolaiselle jo sulkeutuneen olympiaoven uudelleen.

– En olisi mitenkään ehtinyt kuntoutua alkuperäisellä aikataululla. Olisin hävinnyt kilpailun aikaa vastaan. Heitimme jo huhtikuussa 2020 puolella vauhdilla, mutta olkapää ei ollut silloin vielä tarpeeksi venyvä ja vahva. Fyysinen puoli saatiin palautettua nopeasti, mutta elastisuus puuttui. Silloin tajusimme, että aika loppuu kesken.

– Tämä koronaongelma on isompi kuin keihäsurani, mutta kun ilmoitus olympialaisten siirtämisestä tuli, se oli minulle helpotus.

Magnus Kirt heitti Suomessa neljä kilpailua vuonna 2019. Vantaalla tulos oli 89,33, Turussa 88,32, Kuortaneella 90,61 (ennätys) ja Joensuussa (kuvassa) 87,35. Kuva: Jami Ivanoff / All Over Press

Vuoden lisäajan ansiosta olkapää on Kirtin mukaan nyt täysin kivuton. Yksi ongelma on kuitenkin korvaantunut toisella. Kirt kertoo kärsineensä kevään vasemman jalan rasitusmurtumasta, joka on estänyt kilpailemisen keväällä. Hän nimeää tavoitteekseen palata kilpailuihin kesäkuussa.

– Heittäessä en ajattele olkapäätä, vaan jalka on enää ainoa häiritsevä tekijä. Voin heittää, mutten täydellä vauhdilla. Harjoitusten jälkeen on vielä kipua, joka vaatii huoltoa. Tilanne jalan kanssa menee silti parempaan suuntaan.

Tällä hetkellä 31-vuotias Kirt leireilee Kaakkois-Espanjassa La Nuciassa kuten myös häntä kuusi vuotta vanhempi Antti Ruuskanen. Mitä tulee paluuseen kilparadoille, suomalaistähti toimi Kirtille tietynlaisena esimerkkinä.

Ruuskanen kävi olkapääleikkauksessa vuonna 2016, piti välivuoden ja sijoittui viidenneksi vuoden 2018 EM-kisoissa. Ennen EM-matkaansa Ruuskanen sai tililleen kolme kilpailua, mikä tyydyttäisi kilpailusaldona nyt myös Kirtiä mitä tulee valmistautumisessa elokuun alussa käytäviin Tokion olympialaisiin.

– Tällä hetkellä tärkeintä on päästä kilpailemaan. Vuonna 2019 olin niin huippukunnossa, että heitin harjoituksissa 80 metrin tuntumaan heitolla kuin heitolla. Signaalit ratkaisevat. Voin heittää 75 metriä ja olla tyytyväinen. Miten se 75-metrinen tulee? Se ratkaisee, olenko valmis kilpailemaan.

– Minulle tärkeintä on olla kilpailukykyinen: kun menen kilpailemaan, kisaan muita vastaan, Kirt sanoo.

Lue lisää:

Kilpakävelijä Aleksi Ojala lunasti paikan Tokion olympiakisoihin

Leo-Pekka Tähti kelasi maailman parhaan ajan kahteen vuoteen