1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Tokio 2020

Yli 80 prosenttia japanilaisista vastustaa Tokion olympialaisten pitämistä tänä vuonna

Japanin koronavirustilanne on pahentunut viime aikoina

Ihmiset osoittovat mieltä Tokion olympiakisoja vastaan Tokiossa 17.3. Kuva: Getty Images

Yli 80 prosenttia japanilaisista vastustaa Tokion olympialaisten järjestämistä tänä vuonna, kertoo kysely. Kisojen avajaiset on tarkoitus pitää 23. heinäkuuta.

Asahi Shimbun -sanomalehden gallupissa 43 prosenttia vastaajista halusi, että olympialaiset peruttaisiin kokonaan, ja 40 prosenttia toivoi kisojen lykkäämistä eteenpäin. Vain 14 prosenttia vastaajista kannatti kisojen pitämistä tänä kesänä. Vastarinta on voimakkaampaa kuin kuukausi sitten.

Japanin koronavirustilanne on pahentunut viime aikoina. Viimeisen viikon aikana on todettu keskimäärin yli 6 000 tartuntaa päivässä, mikä on eniten sitten tammikuun.

Tokion olympialaiset piti alun perin järjestää kesällä 2020, mutta ne siirrettiin pandemian takia vuodella eteenpäin. Järjestäjät ovat vakuuttaneet, että kisat ovat tiukkojen turvatoimien ansiosta koronaturvalliset. Kisoihin ei esimerkiksi päästetä lainkaan katsojia ulkomailta.

Lue myös:

Japanilaispoliitikot eivät aio jakaa sairaalapaikkoja olympiaurheilijoille – huolestuneet lääkärit vaativat, että Tokion kisat pitäisi perua

Saksassa ja Norjassa tehtiin päätöksiä olympiaurheilijoiden rokottamisesta – Suomen olympiakomitea suhtautuu KOK:n tarjoamaan rokotteeseen positiivisesti

Näinkö Tokion olympialaisissa urheillaan? Yleisurheilijoiden äänet kaikuivat seinistä testikisassa, ulkopuolella pidettiin suurempaa meteliä

Hätätilaa on jatkettu Tokiossa vain kuukausia ennen olympialaisia

Olympiakomitea ei ole päättänyt, ottaako vastaan KOK:n tarjoamaa rokotetta – asiantuntija ei usko, että Suomen rokotustahti riittää täyteen suojaan

Rokotevalmistajat tarjoavat koronarokotteita Tokion olympiaurheilijoille jo toukokuuksi

Tokion olympialaiset voidaan järjestää täysin suljetuille katsomoille – koronatilanne käy Japanissa yhä vaikeammaksi