Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Päivi Malkki katsoo kameraan Vuoden kouluksi valitun Könönpellon ala-asteen rehtorin kansliassa ja esittelee itsensä rauhalliseen, opettajamaiseen sävyyn:

– Minä olen Päivi Malkki ja olen Könönpellon ala-asteen rehtori.

Tunnelma muuttuu sekunnissa, kun Malkki repäisee vierelleen ystävänsä Sanna Veijalaisen. Opettajamainen rauhallisuus on poissa, rehtorimainen katse katoaa ja tilalle tulee aivan jotain muuta.

– Kun Sanna tulee mukaan, peto on irti!

Kanslia täytyy huudoista. Kaksikko intoutuu tanssimaan villisti, aivan kuten se on tottunut tekemään Suomen miesten lentopallo-otteluissa.

Jotkut harrastavat käsitöitä, toiset sauvakävelyä. Malkin ja Veijalaisen harrastuksiin kuuluu lentopallomaajoukkueen kannattaminen. Sitä varten he ovat harjoitelleet tiukasti myös fyysisesti, ja siinä sivussa he ovat voittaneet useita Suomen mestaruuksia niin beach volleyssä ja sisälentopallossa.

Kaksikon kovuuden ovat saaneet kokea myös Yle Urheilun lentopallostudion juontaja Manu Myllyaho ja asiantuntija Konstantin Shumov, joita fanikaksikko on nöyryyttänyt biitsikentällä.

– Emme ole edes laskeneet, kuinka monta Suomen mestaruutta meillä on, mutta siitä lähtien, kun olemme alkaneet pelata yhdessä, niin joka vuosi on joitakin tullut. Mitalirohmuiksikin meitä on sanottu, Veijalainen naurahtaa ja kertoo, että parhaana vuonna he kahmivat viisi SM-kultaa ja yhden pronssin.

Se on enemmän kuin koko miesten maajoukkueella yhdeltä kaudelta.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Varkautelaisen rivitaloasunnon katossa pyörivät diskovalot, Antti Tuiskun Peto on irti raikaa kaiuttimista. Pöydällä on meikkejä, irtoripsiä, sinisiä peruukkeja, siniristilippuja…

Malkki ja Veijalainen eivät jätä mitään sattuman varaan, kun he muuttuvat ala-asteen rehtorista ja it-suunnittelijasta päitä kääntäviksi ja Suomea villisti kannustaviksi faneiksi.

– Kun pukeutuu, se tuo fiilistä lisää. Meistä tulee tämän kautta paljon kreisimpejä. Silloin pystyy vielä enemmän eläytymään joukkueen mukana. Aina puhutaan, että hyvä kannustus ja kannustaja on se seitsemäs pelaaja. Me haluamme olla se seitsemäs pelaaja! Malkki sanoo ja paljastaa, että hänellä on pitkä historia peruukkien pitämisessä ja erilaisiin rooliasuihin pukeutumisessa.

Kun koululla pidetään naamiaisia, ei rehtoria yleensä edes tunnisteta asussaan. Kannustusasussa kaksikko on tunnistettu ainakin silloin tällöin.

– Tämän jälkeen ainakin. Viime kisojen jälkeen aika moni oppilas taisi tulla sanomaan, että isi sanoi, että tuolla on teidän koulun rehtori, Malkki nauraa.

Kaikki alkoi Moskovasta

– Me lähdetään kisoihin! fanit hurrasivat Helsingin rautatieasemalla vuonna 2007, kun Suomi oli saavuttanut kymmenen vuoden tauon jälkeen paikan EM-kisoista ja junanvaunu toisensa jälkeen kuljetti suomalaisia Moskovaa kohti.

Malkki ja Veijalainen eivät olleet tuolloin vielä mukana, kun suomalaisfanit valloittivat Moskovan. Sami Mattila sen sijaan oli jo vuotta aiemmin johtanut suomalaisfaneja ratkaisevassa EM-karsintaottelussa Virossa ja sai sekä Lentopalloliitolta että matkatoimistolta vihreää valoa järjestää fanimatkan Venäjälle.

Mattila varasi alkuun VR:ltä X määrän vaunuja, lopulta niitä tarvittiin 13 yli 300 fanille. Suurin osa oli mukana jo Helsingin rautatieasemalla, mutta lisää tuli myös radan varrelta.

– Aina puhutaan, että urheilumatkoilla sattuu ja tapahtuu, mutta kaikki meni kunnialla. Yksi myöhästyi paluumatkalla, mutta muuten mitään ongelmia käyttäytymisen takia ei ollut, Mattila vakuuttaa.

Suomalaisfanien vyöry oli pelaajillekin uutta. Fanit asuivat samassa hotellissa joukkueiden kanssa ja käytävillä heiteltiin pelaajien kanssa yläfemmoja. EM-kisoihin päässeellä Suomella oli kisoissa kasassa todellinen dream team. Mauro Berruto oli valinnut mukaan muun muassa Janne Heikkisen, Oivasen veljekset Mikon ja Matin, Olli Kunnarin, Tuomas Sammelvuon, Mikko Eskon, Tapio Kangasniemen

Kun Suomi eteni jatkopeleihin, iski faneille tenkkapoo. He eivät olleet varautuneet kuin alkusarjaan.

– Palasimme junalla takaisin Suomeen ja ei muuta kuin matkatoimistoon varaamaan konsulaatista pikaviisumeita. Lähdimme sitten noin reilun 30 hengen ryhmän kanssa takaisin katsomaan sijoitusotteluita, Mattila kertoo.

Moskovassa suomalaisfanit olivat erottuneet massasta yhtenäisellä kisapaidalla, ja siitä alkoi myös tulevina vuosina tutuksi tullut pukeutumiskulttuuri. Faneja pyydettiin pukeutumaan peruukkeihin, naamareihin, käyttämään kasvovärejä ja Suomen lippuja. Mitä hullumpaa, sen parempi – ja fanithan tottelivat.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Rakkaudesta kotiseutuun ja lentopalloon

Aholan sukutila sijaitsee Varkaudesta vajaa 300 kilometriä lounaaseen Luopioisten kunnassa. Tila on pysynyt saman suvun hallussa jo vuodesta 1609 lähtien, mutta koskaan aikaisemmin ei sen pihamaalla tai navetassa ole nähty yhtä fanaattista fanijoukkoa.

Seesteinen tunnelma on hetkessä poissa, kun kuvaajan pyynnöstä kuusi raavasta miestä karjuu traktorin kyydissä Suomi! Suomi! -kannustushuuhtojaan. Tilan järjestyksessä 15. omistaja Antti Vierikka osallistuu kuvauksiin ja pyörittelee päätään – osin pyynnöstä, osin luonnostaan.

– Näiden kanssa päätä tulee pyöritettyä aika usein, hän myöntää naurahtaen.

Porukkaan kuuluu 6–7 miestä, jotka tunnistaa katsomosta valoja vilkkuvista hatuistaan. Hatut olivat todellinen löytö Luopioisten lähellä sijaitsevasta maaseudun sekatavarakaupasta ja niiden ansiosta ryhmä on nimennyt itsensä Valopäiksi.

– Maajoukkueen entinen joukkueenjohtaja Jaana Laurila seuraili meidän touhuamme ja hänen mielestään nimi sopii meille kuin nyrkki silmään, ryhmän puhemiehenä toimiva Tommi Vuorinen kertoo ylpeyttä äänessään.

Ryhmä on kiertänyt maajoukkueen mukana Katowicen hurmoskisoista lähtien ja mukaan on tarttunut parit MM-kisat ja muutamat EM-kisat. Miehet olisivat voineet valita jonkin muunkin lajin fanitettavakseen, mutta lentopallo oli laji, jota jokainen on jossain vaiheessa pelannut ja pelaa vieläkin. Kisareissuja odotetaan kuin jouluaattoa.

– Kun lähtöpäivä lähestyy, niin WhatsApp-ryhmä alkaa laulaa siinä kohdassa. Se on yksi vuoden tärkeimpiä juttuja, Vuorinen sanoo.

Kuusi miestä asettuu jonoon Luopioistentien ylittävän suojatien luo ja askeltaa kuvaajana pyynnöstä sen yli kuin Abbey Road -albumista tuttu The Beatles. Edes kolea ilma ei saa heitä vaihtamaan “kisa-asua” eli sinistä T-paitaa ja ruudullisia shortseja lämpimämpiin vaatteisiin.

Hetkeä aiemmin kuusikko on nojaillut tyytyväisenä isoon Luopioinen-kylttiin. Reilun parin tuhannen asukkaan entinen kunta on heille ylpeyden aihe, jota he yrittävät tuoda esiin aina, kun joku kuvausryhmä on heiltä siitä kisoissa kysynyt.

– Me olemme pienestä kylästä saatu aika mittava ryhmä liikkeelle. Ja hyvin olemme saaneet kuva-aikaakin kisojen aikana. Ehkä se johtuu meidän möykästämme tai ehkä näillä lätsilläkin on osuus siihen asiaan, Vuorinen myhäilee ja osoittaa päässään vilkkuvaa hattua.

Yksissä kisoissa järjestettiin paikalliselle lastensairaalalle hyväntekeväisyyshuutokauppa, jossa huudettiin lentopalloja. Ostimme sieltä yhden itsellemme ja autoimme rahallisesti paikallista lastensairaalaa. Siitä on jäänyt hyvä fiilis.

Tommi Vuorinen

Kotiseuturakkauden lisäksi fanit ovat ylpeitä Suomen lentopallomaajoukkueista. Suomen faniyhdistyksen FinFanTeamin puheenjohtaja Mattilan mukaan tyypillinen suomalainen lentisfani on vuosien varrella monipuolistunut. Siinä missä aiemmin lentopalloilijoita kannusti ryhmä keski-ikäisiä tai vähän vanhempia papparaisia, on nyt katsomoissa “ilahduttavan paljon naisia ja nuoria sekä lapsiperheitä”.

– Sen myötä tulee raikkautta, uutta, freesiä pukeutumista ja rohkeutta, Mattila vakuuttaa.

Jos kannatus ja kannustus otteluissa on tärkeää joukkueelle, on se sitä myös faneille. Mattila uskoo, että tämä on vain korostunut korona-aikana. Fanitus on monelle henkireikä, ja nyt kun tarjolla on 28 vuoden odotuksen jälkeen jälleen kotikisat, se näkyy myös katsomoissa.

– Uskon, että aika moni lähtee tilaisuuteen kannustamaan Suomea ja näyttämään, että nyt me olemme yhdessä, nyt olemme yhtä, Mattila sanoo.

Kisajärjestäjät ovat usein kiitelleet Suomen faneja ja Suomi halutaan usein samaan lohkoon kuin isäntämaa, jotta halleihin saadaan tunnelmaa. Myös Suomen maajoukkue on sanonut, että missä tahansa he pelaavat, tuntuu kuin pelaisi kotiyleisön edessä.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Suomalaisten maine jäyhänä kansana rapiseekin kerralla, kun heidät päästetään urheilukatsomoon.

– Kyllähän sitä jokainen herkistyy, kun näkee, että suomalainen pärjää. Siellä ollaan yhdessä, tiiviinä porukkana kannustamassa Suomea. Ehkä se välittyy sitten muihinkin. On huutoa, möykkää, menoa ja meininkiä. Osa ottaa vähän rauhallisemmin ja osa vähän rehvakkaammin, kaikille on kuitenkin tilaa, Vuorinen sanoo.

Osa faneista on tuttuja toisilleen, osa tutustuu vasta kisoissa ja vaikka ei tutustuisikaan, ovat suomalaiskannattajat sekä Valopäiden että Malkin ja Veijalaisen mielestä kuin yhtä suurta perhettä. Kisoissa ollaan Suomen takia, eikä siellä rähistä tai kinata.

– Suomalaisfanit kannustavat omia ihan täysillä, mutta eivät koskaan arvostele muita. Me arvostamme myös muiden suorituksia. Ja omia kannustetaan viimeiseen asti, oli tilanne mikä tahansa, he vakuuttavat.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.