1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. EURO 2020

Kun Jasin Assehnoun sai puhelun oudosta numerosta, oli luurin toisessa päässä Markku Kanerva – tällainen on Huuhkajien EM-leiriryhmään kutsun saanut futislupaus

22-vuotiaan Jasin Assehnoun tie kasvattajaseurastaan Pitäjäenmäen Tarmosta miesten maajoukkueeseen on ollut mielenkiintoinen. Assehnounilla on kaksoiskansalaisuus, mutta Marokon sijaan hän valitsi Suomen maajoukkueen.

Jasin Assehnoun, 22, kirittää muita Huuhkajien EM-leiriryhmässä. Hän on ensimmäistä kertaa urallaan miesten maajoukkueen mukana. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Kolme vuotta sitten Jasin Assehnoun potki palloa FC Espoon riveissä ja haaveili ammattilaisuudesta. Pienikokoinen, mutta teknisesti hyvin pelaava laituri oli A-juniorien SM-karsintaotteluissa sen verran tehokas, että hänet nostettiin myös Kakkosessa pelaavaan edustusjoukkueeseen.

Assehnoun jatkoi miesten joukossa kuvia kumartamatta samaan tahtiin kuin junioreissa ja mätti maaleja liukuhihnalta. Ei ollut ihmekään, että nuorukaisen taidot huomattiin nopeasti liigassakin ja Toni Korkeakunnas kaappasi nuorukaisen yhteistyöseura FC Lahden riveihin.

Vaikka pomppu Kakkosesta Veikkausliigaan olikin iso, sopi Assehnoun rooliinsa. Hän murtautui lopullisesti liigaeliittiin viime kesänä, jolloin hän viimeisteli yhdeksän maalia ja oli joukkueensa paras maalintekijä.

Nuorten maajoukkueessa Assehnoun pääsi pelaamaan 13 ottelua, ja myös siellä hän antoi niin hyvät näytöt, että miesten maajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva kiinnostui.

Ensimmäisellä kerralla, kun Kanerva soitti Assehnounille, ei hänellä ollut tämän numeroa puhelimessaan. Se oli maaliskuussa, jolloin Kanerva kyseli Assehnoun kiinnostusta maajoukkueeseen. Tuolloin pelaajan ja maajoukkueen aikataulut eivät kohdanneet, mutta Kanerva lupasi Assehnounille näytönpaikan.

Toisen soiton kohdalla tilanne oli jo toinen.

– Olin tietoinen, että “Rive” oli minusta kiinnostunut. Hän oli kysellyt minusta jo silloin, kun olin Pikkuhuuhkajissa, joten ei se niin yllätyksenä tullut. Mutta se oli yllätys, että hän pyysi minua mukaan nyt, kun ollaan menossa EM-kisoihin, puhelimitse tavoitettu Assehnoun kertoi Yle Urheilulle.

Assehnoun on iskenyt FC Lahden riveissä Veikkausliigassa tällä kaudella kaksi maalia kolmeen otteluun. Kuva: Marko Tuominiemi / All Over Press

Jasin Assehnoun pisti heti Toni Korkeakunnaan silmiin, kun hän oli nähnyt nuorukaisen harjoituksissa talvella 2017.

– En minä olisi häntä muuten ottanut kesken kauden, Korkeakunnas naurahti.

Korkeakunnas oli tuolloin FC Lahden valmentaja, joka jo joukueen rajallisen budjetin takia mielellään etsi lahjakkaita nuoria pelaajia ryhmäänsä muun muassa yhteistyöseuratoiminnan kautta. Assehnounin taitotaso ja määrätietoisuus tekivät häneen vaikutuksen.

Nuorella miehellä oli valtava halu pelata ja kehittyä, hänellä oli hyvällä tavalla itsetietoisuutta, mutta ei pelännyt kysyä ja hänen kova oikean jalan laukauksensa herätti helposti aihetta pelkoon.

– Hänellä on selkeä profiili ja se on aina hyvä. Minähän laitoin hänet Lahdessa suoraan kentälle. Mutta hänellä oli valmiuksia ja edellytyksiä siihen. Moni nuori pelaaja tarvitsee sopeutumisaikaa, mutta Jasin oli valmis henkisestikin, Korkeakunnas kertoi Yle Urheilulle.

Assehnoun on Korkeakunnaksen mielestä ottanut isoja kehitysaskelia urallaan viime aikoina, etenkin viime kesänä. Nyt pelaajalla olisi sen seuraavan askeleen vuoro, tällä kertaa miesten maajoukkueessa.

EM-leiritykseen pääseminen on Assehnounille iso asia ja ylpeyden aihe. Hän myöntää, että matka kasvattajaseurasta, Pitäjänmäen Tarmosta, miesten maajoukkueeseen on ollut pitkä. Hän ei ole aina kulkenut suoraa tietä ylöspäin, on joutunut kuluttamaan paljon vaihtopenkkiäkin, mutta hän ei ole koskaan menettänyt uskoaan. Assehnoun mukaan syy hänen kehitykseensä on ollut vain ja ainoastaan työnteossa.

– En voi korostaa sitä liikaa, mutta olen tehnyt paljon työtä. Enkä sano sitä vain siksi, että se kuulostaisi hienolta. Olen tehnyt paljon työtä eikä se aina ole ollut helppoa. Mutta olen nauttinut siitä matkasta, hän vakuutti.

Assehnounin mukaan hänellä on ollut ympärillään paljon ihmisiä, jotka ovat auttaneet häntä eteenpäin. Lukuisat harjoitustunnit isän ja pikkuveljen kanssa, Espoossa Assehnounin taitoja vei eteenpäin Ilir Zeneli, joka valmentaa nyt FC Lahtea. Eikä unohtaa sovi Korkeakunnasta, miestä, joka antoi Assehnounille ensimmäisen suuren mahdollisuuden liigakentille.

– Olen aina ollut tekninen pelaaja, tykännyt pelata paljon pienpelejä ja opetellut aina uusia kikkoja. Olen pienestä pitäen haaveillut siitä, että pääsisin pelaamaan ammatikseni kovaan liigaan ja kovaan seuraan. Sitä kautta pystyisin auttamaan vanhempiani ja sukulaisiani. Se on ollut ykkösprioriteettini ja sen eteen olen todellakin tehnyt työtä.

Assehnoun on pienikokoinen ja teknisesti taitava keskikenttäpelaaja. Kuva: AOP / Matti Raivio

Korkeakunnaksen mielestä yksi Assehnoun vahvuuksissa on se, että hän ymmärtää, ettei yksilö ole joukkuetta tärkeämpi. Sosiaalinen ja positiivinen pelaaja haluaa olla osa joukkuetta, tarvittaessa hän haluaa myös kantaa joukkuettaan eteenpäin.

– Jasin on ymmärtänyt sen, että yksilönä hän on parempi, jos hänellä on joukkue apuna, Korkeakunnas sanoo.

Hän uskookin, että Assehnounilla on Huuhkajille paljon annettavaa. Ennakkoluulottomuutta, rohkeutta haastaa ja ratkaisukykyä. Korkeakunnas ei usko, että vasta 22-vuotias peluri jännittäisi tai pelkäisi, jos hänelle tarjottaisiin mahdollisuutta joukkueessa.

– Maajoukkueessa pitää uskaltaa, mutta vaatimustasokin on kovempi. Toisaalta Jasin osaa varmasti hyödyntämään sitä, että hänen ympärilläänkin on kovempia pelaajia. Häneltä löytyy varmasti ratkaisukykyä, mutta käyttääkö hän sen nyt heti vai myöhemmin, niin se jää nähtäväksi.

Assehnoun on syntynyt Tampereella, mutta marokkolaisen isän vuoksi hänellä on kaksoiskansalaisuus. Assehnounilla oli mahdollisuus edustaa myös Marokkoa, mutta hän valitsi Suomen. Lopulta valinta joukkueiden välillä ei ollut edes vaikea. Assehnoun ei kokenut painostusta, sillä hänen vanhempansa luottivat siihen, että hän osaa tehdä oikean ratkaisun.

– Minulla oli unelma, että pelaan maajoukkueessa – ja kumpi vain maajoukkueista käy. Olen syntynyt Suomessa ja Suomi on antanut minulle mahdollisuuden pelata. Lisäksi Suomi kutsui minut maajoukkueeseen, Assehnoun sanoi.

Assehnoun ei ajattele, että hänellä olisi Suomen maajoukkueelle jotain erityistä annettavaa. Hän aikoo olla EM-leirityksessä oma itsensä ja tehdä parhaansa. Sitä kautta hän myös auttaa joukkuetta.

– Tietenkin tuossa kilpaillaan EM-kisapaikasta ja olen ensimmäistä kertaa aikuisten maajoukkueessa mukana, mutta olen päättänyt tehdä parhaani ja katsotaan, mihin se riittää.

Huuhkajien matka kohti EM-kisoja jatkuu harjoitusotteluilla Ruotsia (29.5.) ja Viroa (4.6.) vastaan. Suomen kisa-avaus on vuorossa 12.6. Kööpenhaminassa Tanskaa vastaan. EM-kisat nähdään Ylen kanavilla.

Lue myös:

Tässä on Huuhkajien leiriryhmä jalkapallon EM-kisoihin – mukana uusi nimi Jasin Assehnoun

Huuhkajien EM-alkulohkon suursuosikki Belgia saa koronarokotteet ennen lopputurnausta

Ensimmäinen Huuhkajien EM-vastustajista nimetty – katso tästä Belgian kovatasoinen ryhmä

Tässä on Huuhkajaviisujen voittaja! Kappaleen tekijänä on maajoukkueen topparin Paulus Arajuuren veli