1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Maajoukkuelentopallo

Suomen lentopallonaiset arvottiin "mieluisaan" lohkoon Ruotsin kanssa – Turkki ja Hollanti D-lohkon suursuosikit

Suomen lentopallonaiset on arvottu myöhään torstaina Romanian EM-lohkoon, jossa pelaa muun muassa Ruotsi.

Suomi pelaa naisten EM-kisoissa neljännen kerran ja toisen kerran peräkkäin. Edellisissä kisoissa Suomi sijoittui 18:nneksi. Kuva: CEV

Torstaina Belgradissa järjestetyssä lohkoarvonnassa Suomi sijoitettiin EM-lopputurnauksen D-alkulohkoon Romanian Cluj-Napocaan yhdessä Romanian, Turkin, Hollannin, Ukrainan ja Ruotsin kanssa.

Lentopallon naisten EM-kilpailut pelataan neljään maahan jaettuna turnauksena 18. elokuuta – 4. syyskuuta.

Ennakkoon Suomen lohkon ehdoton kärkikaksikko on kahden vuoden takaisten EM-kilpailujen finalisti Turkki ja siitä edellisten kaksien EM-kisojen finalisti Hollanti. Tämän jälkeen neljä muuta lohkon joukkuetta muodostavat ennakkoon melko tasaisen nelikon.

Päävalmentaja Tapio Kangasniemen mukaan lohko on Suomelle mieluisa ja antaa lisäpontta valmistautumiseen.

– Lohkohan on vähintäänkin mielenkiintoinen. Ennakkosuosikit ovat ilman muuta Turkki ja Hollanti. Näiden jälkeen on paljon päivistä ja valmistautumispätkän onnistumisesta kiinni, miten joukkueet paikat siitä eteenpäin ottavat.

– Lisäkutinaa tietysti lohkoon tuo nousussa olevan Ruotsin kohtaaminen. Ruotsihan muun muassa voitti juuri karsinnoissa Ukrainan kahdesti.

Edellisissä EM-kilpailussa Suomen lohkovastustajista Turkki oli toinen, Hollanti viides, Romania 13:s, Ukraina 17:s ja Suomi 18:s. Ruotsi on viimeksi ollut EM-kisoissa mukana 1983.

Suomi on nyt mukana naisten EM-kilpailuissa neljännen kerran ja toisen kerran perättäin. Vuonna 1977 Suomi oli kotikisoissaan Kotkassa ja Lahdessa 12:s, vuonna 1989 Länsi-Saksan turnauksessa 12:s ja kaksi vuotta sitten Turkissa 18:s.

Suomi selviytyi kaksiosaisesta EM-karsinnasta lopputurnaukseen Slovakian kanssa. Taakse jäivät karsintojen D-lohkossa Montenegro ja Kosovo, vaikka maajoukkueelta jäi karsintojen päätöspeli Slovakiaa vastaan pelaamatta.

Lue myös

Suomen naisten lentopallomaajoukkue vetäytyy Euroopan Kultaisesta liigasta – "Meille on tärkeintä joukkueen terveys"