Leijonat kaatoi Yhdysvallat hurjassa trillerissä – Suomelle arvokas avausvoitto MM-kisoissa

Suomi ja Yhdysvallat kamppailivat hurjasti jääkiekon MM-kisojen avausottelussaan. Leijonien kova taistelu päättyi onnellisesti, kun se nappasi turnauksen avausvoittonsa lukemin 2–1.

Maalivahti Jussi Olkinuora kuului Leijonien sankareihin MM-kisojen avausottelussa. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Suomi on avannut urakkansa voitokkaasti jääkiekon miesten MM-kisoissa Latvian Riiassa. Erittäin korkeatempoinen kamppailu Yhdysvaltoja vastaan päättyi lukemin 2–1 Leijonille.

Leijonien maaleista vastasivat Atte Ohtamaa ja Iiro Pakarinen. Suomen sankari oli kuitenkin maalilla vahvassa vireessä torjunut Jussi Olkinuora, jonka erinomaiset otteet pitivät suomalaiset voitossa kiinni läpi kamppailun. Olkinuora torjui ottelussa yhteensä 29 kertaa. Myös Leijonien puolustus pelasi erittäin uhrautuvasti hurjassa tähtipaitojen myllytyksessä.

– Pysyimme pelissä hyvin kiinni kahden erän verran, kunnes Yhdysvallat sai momentumin viimeiseen erään. Maalivahti- ja puolustuspelimme toimivat mielestäni kuitenkin hyvin. Tämä on hyvä aloitus, mutta meillä on paljon kehitettävää, Pakarinen kommentoi kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa ottelua.

– Tämä oli ehdottomasti vauhdikas ottelu ja Yhdysvallat tuli erittäin lujalla paineella. Jussi otti isoja torjuntoja varsinkin lopussa, Ohtamaa jatkoi.

Lehdistötilaisuuteen marssineet maalintekijät kehuivat maalivahti Olkinuoraa lisää suomalaistoimittajille. Olkinuoran pilke silmäkulmassa C Morelle antama ottelun jälkeinen hikihaastattelu kirvoitti myös kommentteja.

– Jussi on juuri sellainen rento ja velmu jätkä. Jokainen myös näki tänään, että hän on maailmanluokan maalivahti. Hän tuo hyvää rauhallisuutta pelinsä lisäksi ihan olemuksellaan, Ohtamaa kiitteli maalivahtia.

Ottelu oli Leijonien osalta hyvin kaksijakoinen. Parhaimmillaan Suomi oli toisen erän alussa, jolloin se vei peliä samoilla aseilla kuin Yhdysvallat, pyörittäen peliä ja tehden kaksi maalia. Leijonien kaksi rangaistusta ja USA:n Jason Robertsonin tekemä avausmaali sotkivat kuitenkin Suomen menoa.

Kolmas erä oli sinivalkoisilta lähes pelkkää voiton suojelemista paineen alla. Yhdysvallat käytti hyväkseen vauhtiaan ja kovaa painetta hyökkäysalueellaan, riistäen kiekon Suomelta jatkuvasti. Suomalaisten taistelu kuitenkin kantoi loppuun saakka.

Suomen pelit jatkuvat jo sunnuntaina ottelulla Kazakstania vastaan. Ottelu alkaa kello 16.15.

Lue myös: