1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Rallin MM-sarja

Elfyn Evans vakuuttavaan voittoon Portugalin MM-rallissa, Kalle Rovanperälle lohdutuspisteitä Power Stagelta – Yle seurasi päätöspäivän tapahtumat hetki hetkeltä

Toyotan Elfyn Evans voitti Portugalin MM-rallin. WRC2-luokassa Esapekka Lappi ja Teemu Suninen ottivat kaksoisvoiton. Voit katsoa oheiselta tallenteelta uusintana kisan huipentaneen Power Stage -erikoiskokeen.

Kalle Rovanperä vauhdissa Portugalin MM-rallissa 2021.

Päivän tärkeimmät tapahtumat:

– Kisaa johtanut Toyotan Elfyn Evans hyökkäsi rajusti heti aamun ensimmäiselle, 9,1 kilometrin mittaiselle erikoiskokeelle. Hän ajoi hurjat 8,9 sekunnin pohjat ja venytti eron toisena ajavaan Hyundain Dani Sordoon jo 20,3 sekuntiin. Evans vei nimiinsä myös toisen erikoiskokeen ja varmisteli voittonsa viimeisillä pätkillä.

– Kisan huipentaneella Power Stagella ilman vararenkaita tänään ajanut Ott Tänak teki sen, mitä oli tehtävissä ja ajoi voittoon napaten viisi MM-pistettä. Tänakin tavoin kisassa jo aiemmin keskeyttänyt Thierry Neuville oli toinen, ja Sebastien Ogier oli kolmas pitäen paikkansa sarjan kärjessä myös Sardinian kisaan mentäessä. Yhden lisäpisteen saanut Evans ei varmasti ollut pahoillaan sijoituksestaan, sillä nyt Ogier joutuu tämän viikonlopun tavoin auraamaan tietä myös seuraavassa kisassa.

Kalle Rovanperä palasi kisaan mukaan tänään eilisen keskeytyksen jälkeen, mutta huippuvauhtia ei löytynyt vieläkään. Power Stagelta hän keräsi kaksi MM-pistettä, joten toista nollakisaa ei sentään tullut putkeen Kroatian viikonlopun jatkeeksi.

LOPPUTULOKSET, EK 20/20:

1. Elfyn Evans Toyota 3.38.26,2

2. Dani Sordo Hyundai +28,3

3. Sebastien Ogier Toyota +1.23,6

4. Takamoto Katsuta Toyota +2.28,4

5. Gus Greensmith M-Sport Ford +4.52,7

6. Adrien Fourmaux M-Sport Ford +5.03,4

7. Esapekka Lappi Volkswagen +9.37,2 (WRC2)

8. Teemu Suninen M-Sport Ford +11.20,0 (WRC2)

9. Mads Östberg Citroen +12.01,5 (WRC2)

10. Nikolai Grjazin Volkswagen +12.35,8 (WRC2)

11. Oliver Solberg Hyundai +12.50,7 (WRC2)

SUNNUNTAIN OHJELMA:

EK16 Felgueiras 1 9,18 km klo 09.08, voittaja Evans

EK17 Montim 8,75 km klo 09.53, voittaja Evans

EK18 Fafe 1 11,18 km klo 10.38, voittaja Neuville

EK19 Felgueiras 2 9,18 km klo 12.04, voittaja Evans

EK20 Power Stage Fafe 2 11,18 km klo 14.18, voittaja Tänak

KULJETTAJIEN PISTETILANNE 4/12 OSAKILPAILUN JÄLKEEN:

1. Sebastien Ogier Toyota 79

2. Elfyn Evans Toyota 76

3. Thierry Neuville Hyundai 57

4. Ott Tänak Hyundai 45

5. Kalle Rovanperä Toyota 41

6. Takamoto Katsuta Toyota 36

7. Dani Sordo Hyundai 29

8. Craig Breen Hyundai 24

VALMISTAJIEN PISTETILANNE:

1. Toyota 183

2. Hyundai 146

3. M-Sport 64

4. Hyundai 2C Competition 28

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa. Tarkistamalla evästeasetuksesi voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.