1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. uinti

Ari-Pekka Liukkosen EM-kultaa edelsi vuosien piina – asiantuntija povaa suomalaisuimareille herkullista menestyspottia Tokion olympialaisista

Suomi saavutti kaksi mitalia Budapestin EM-uinneissa. Yle Urheilun asiantuntija Ville Kallisen mukaan Suomella on useampi finaalisauma olympialaisissa. Nappionnistumisella jopa ensimmäinen olympiamitali 25 vuoteen on mahdollinen.

Ari-Pekka Liukkonen kauhoi Suomelle Euroopan mestaruuden Budapestissä sunnuntaina. Kuva: AFP / Lehtikuva

Suomen mitalitili uinnin EM-kilpailuissa aukesi päätöspäivänä, kun Ari-Pekka Liukkonen ui Euroopan mestariksi ja Ida Hulkko kauhoi EM-hopealle uudella Suomen ennätyksellä 30,19.

Euroopan mestaruus on ollut suomalaiselle uinnille harvinaista herkkua, sillä Suomen edellisestä pitkän radan EM-kullasta oli ehtinyt kulua 19 vuotta. Edellinen lyhyen radan mestaruus on puolestaan vuodelta 2015, jolloin Jenna Laukkanen juhli EM-kultaa Netanyassa.

– Historiallinen ilta, tällaista ei ole koettu ikinä aikaisemmin. Tämä on entistä historiallisempaa sen takia, ettei suomalainen ole voittanut 50 metrin vapaauinnissa ikinä pitkän radan Euroopan mestaruuskultaa, Yle Urheilun asiantuntija Ville Kallinen tunnelmoi.

Kallisen mukaan ensimmäisen Euroopan mestaruutensa voittanut Liukkonen onnistui ajoittamaan kuntonsa todella hyvin EM-kisoihin. Liukkonen paransi suorituksiaan nousujohteisesti kisojen edetessä: alkuerässä 50 metrin aika oli 21,99, välierässä 21,72 ja finaalissa 21,61.

– Kun Ari-Pekka pääsee alkueristä eteenpäin, hän pystyy korjaamaan pieniä asioita välierien ja finaalien välillä. Tämä oli yksi osoitus siitä.

Ari-Pekka Liukkonen juhlii Euroopan mestaruutta.

Mestaruus oli Liukkoselle varsin maistuva, sillä jyväskyläläisen viime kaudet ovat olleet vaikeita.

Neläj vuotta sitten Liukkonen kauhoi uuden Suomen ennätyksen 21,58, sijoittui kuudenneksi MM-kisoissa ja voitti kultaa universiadeissa. Huippukauden jälkeen Liukkonen on kuitenkin kärsinyt lukuisista terveysongelmista. Uimarilla on ollut Kallisen mukaan muun muassa selkä- ja olkapäävaivoja, haasteita rintarangan kanssa sekä kramppeja ylävartalon lapojen välissä.

– Niitä on työstetty systemaattisesti ammattilaisten kanssa ja nyt ne saatiin oikealla hetkellä kuntoon, Kallinen tiivistää.

– Tämän taustalla on paljon pitkäjänteistä työtä valmentaja Marko Malvelan kanssa. Ari-Pekka on väläytellyt kuntoaan aina paikoittan. Koko ajan on tiedetty, että tämä kaikki on mahdollista.

Liukkonen saavutti ensimmäisen Euroopan mestaruutensa varttuneemmalla iällä, 32-vuotiaana, useiden vaikeuksien jälkeen. Kallinen toivoo, että uimarin saavutus luo uskoa myös nuoremmille urheilijoille.

– Toivon, että tämä antaa viestin nuorille, että ura ei ole ohi 24-vuotiaana. Vielä päälle kolmikymppisenäkin voi menestyä, Kallinen sanoo.

Hulkon mitalia osattiin odottaa

Ida Hulkko kruunasi suomalaisten huippuillan uimalla 50 metrin rintauinnissa EM-hopealle uudella SE-ajalla. Kallisen mukaan mitali oli odotettavissa, sillä Hulkko on ollut vahvassa kunnossa koko kauden ajan.

– Ehkä budjetoitu mitali on vähän turhan voimakas sana, mutta kyllä hän oli ehdottomasti mitalisuosikki jo ennen kisoja. Hän teki sen, mitä odotti itseltään ja mitä muut hänen ympärillä saattoivat odottaa, Kallinen sanoo.

Ida Hulkko ja Veera Kivirinta herkistyivät unohtumattomien finaalien jälkeisissä haastatteluissa.

50 metrin rintauinti ei ole olympialaji, mutta Kallisen mukaan Hulkon vauhti lupaa hyvää myös 100 metriä ajatellen. Hänen mukaansa Hulkon perusnopeus 100 metrillä on jo hyvällä mallilla maailman huippu-uimareihin verrattuna.

– Hän pystyy tarvittaessa lähtemään huippu-uimareiden kanssa samalla vauhdilla ensimmäiset 50 metriä. Nopeuskestävyys ja se, miten hän saa pidettyä uinnin rentona ratkaisee, Kallinen sanoo.

Kallinen uskoo, että 22-vuotiaasta Hulkosta voi tulla vuosien saatossa Liukkosen tavoin Euroopan mestari. Asiantuntijan mukaan Hulkko taistelee jo uudella ennätysajallaan MM-mitaleista 50 metrillä.

– Hän oli jo edellisissä MM-kisoissa finaalissa ja se osoitti, että hänen henkinenkin pääoma riittää siihen, Kallinen sanoo.

Kallinen vertaa Hulkon urakehitystä brittiläisuimari Adam Peatyyn, joka on hallinnut viime vuosina miesten rintauintia. Myös hän oli uransa alkuvuosina parempi 50 metrillä, mutta paransi 100 metrin tulostaan hiljalleen.

– Tässä on samanlaisia enteitä tietyllä tavalla. Totta kai uraa pitää rakentaa hiljalleen ja tehdä systemaattisesti töitä sitä kohti, Kallinen toteaa.

Ida Hulkko ler under simträningar i Tammerfors.

Herkulliset asetelmat Tokioon

Tokion olympiamitaleista kilpaillaan jo parin kuukauden päästä. Kallisen mukaan Suomen lähtökohdat kisoihin ovat erittäin herkulliset, sillä kisoissa nähdään monia suomalaisuimareita, joilla on myös onnistuessaan mahdollisuudet menestykseen.

Asiantuntijan mukaan esimerkiksi Fanny Teijonsalon aika EM-kisoissa 50 metrin vapaauinnissa olisi riittänyt Rion olympialaisissa vuonna 2016 välieriin saakka. Teijonsalon ohella myös Mimosa Jallow voi yltää Tokion A-rajan varmistamisen jälkeen välieriin.

200 metrin rintauinnissa niukasti neljänneksi jääneen Matti Mattssonin kohdalla Kallisen odotukset ovat vieläkin korkeammalla. Mattsson taistelee asiantuntijan mukaan ehdottomasti finaalipaikasta.

– Jos hän pystyy pudottamaan vaikka puoli sekuntia Suomen ennätyksestä (2.08,26), niin sillä taistellaan mitalista, Kallinen sanoo ja jatkaa:

– Ari-Pekka taistelee puolestaan ehdottomasti välierä- ja finaalipaikasta. Jos hän pääsee finaaliin, niin sijoista 1–8, Kallinen arvelee.

Finaalipaikat ovat olympiatasolla olleet suomalaisille harvinaista herkkua. Mitali olisi jo kovan luokan jättipotti. Suomi on saavuttanut uinnissa vain neljä olympiamitalia, jotka ovat Jani Sievisen hopea Atlantassa 1996, Antti Kasvion pronssi Barcelonassa 1992 ja Arvo Aaltosen kaksi pronssimitalia Antwerpenissä 1920.

Hulkon 100 metrin rintauinnin SE-ajalla puolestaan taistellaan Tokiossa välieräpaikasta.

– Finaalipaikka voi olla liian kaukana, mutta jos hän parantaa aikaansa 3–4 kymmenystä, niin hänkin nousee finaalitaistoon. Meillä on pitkästä herkulliset lähtökohdat suomalaiseen olympiauintiin.

Kallinen katsoo suomalaisen uinnin osalta muutenkin luottavaisena tulevaisuuteen.

– Meillä on lähdössä nuorten EM-kisoihin todella hyvä ja iso joukkue. Tällä hetkellä suomalainen uinti näyttää todella valoisalta. Vaikka Tokio ei ihan nappiin menisikään, niin uskon, että Pariisista voidaan odottaa todella isoja hedelmiä, Kallinen uskoo.

Lue myös:

Ari-Pekka Liukkonen ui Euroopan mestariksi, Ida Hulkko kauhoi hopeaa! Unohtumaton ilta sai suomalaisuimarit herkistymään

Fanny Teijonsalo ui uudella ennätyksellään EM-välieriin – "Lopussa löytyi sopivasti kiukkua"

Rajusti aloittanut Matti Mattsson taipui lopussa neljänneksi Budapestin EM-altaassa – "Nakertaa kuin pientä oravaa"

Matti Mattsson finaaliin SE-ajalla, Mimosa Jallow seitsemäs EM-altaassa