Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lukemattomat 1980- ja 1990-luvun jääkiekkofanit rakastuivat Neuvostoliiton maajoukkueen luovaan pelitapaan ja etenkin yhteen sen toteuttajaan. Pienikokoinen sentteri Igor Larionov ihastutti taidoillaan ja oivalluksillaan, mutta ne eivät olleet ainoa syy pelaajan saavuttamaan suosioon.

Urallaan kaksi olympiakultaa, neljä MM-kultaa ja kolme Stanley Cupia saavuttanut Larionov tunnettiin myös elämää opiskelevana älykkönä ja sananvapauden kannattajana. “Professori” ei pelännyt kritisoida vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää, vaikka se tiesi neuvostojohtajien silmissä ongelmakansalaisen mainetta.

Igor Larionov II:lla on vielä matkaa isänsä meriitteihin, mutta 22-vuotias jääkiekkoilija on jo herättänyt huomiota kaukalon ulkopuolisella toiminnallaan. Päättyneellä kaudella KHL-joukkue Kunlun Red Staria edustanut hyökkääjä on puhunut sosiaalisessa mediassa ja haastatteluissa voimakkaasti muun muassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta.

– Huomasin, etteivät jääkiekkoilijat juuri puhu näistä aiheista. Eräs ystäväni muistutti, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajissa on paljon intohimoisia jääkiekkokannattajia. Ajattelin, että on varmaan todella vaikeaa olla fani, jos ei tunne oloaan tervetulleeksi tai turvalliseksi, Larionov kertoo videopuhelun välityksellä Yle Urheilulle.

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa. Tarkistamalla evästeasetuksesi voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Suvaitsevaisuus on Larionoville keskeinen arvo. Hän on kehottanut jääkiekkoyhteisöä hyväksymään kaikenlaiset ihmiset riippumatta heidän etnisestä taustastaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai uskonnostaan.

– En yritä olla mikään aktivisti. Yritän vain olla hyvä ihminen, Larionov sanoo.

– Perheessäni opetettiin aina, että ihmisiä pitää kohdella hyvin ja osoittaa rakkautta vihan sijaan. Jos haluat tulla kohdelluksi kunnioittavasti, kohtele muita kunnioittavasti. Se on paras tapa elää.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kun äiti Jelena Batanova oli vielä taitoluistelija, oli luonnollista, että Larionov päätyi muutaman vuoden iässä luistimille.

– Useimmat pojat leikkivät Hot Wheels -autoilla ja pikkuskeiteillä, itselläni oli leluina pieniä jääkiekkomailoja, hän kertoo.

Rakkaus vauhdikasta peliä kohtaan periytyi isältä pojalle. Nuoremman Larionovin kykyjä pidettiin lupaavina, ja hän erottui joukosta muutenkin. Kiekkojuniori piti joukkuekavereilleen painavia puheenvuoroja, jos koki, ettei kaikki mennyt reilun pelin sääntöjen mukaan.

– Taisin olla 11–12-vuotias, kun pidin joukkueellemme puheen liittyen valmentajamme epäreiluna pidettyyn valmennustapaan. En tiedä, onko kyse DNA:sta tai geeneistä, mutta olen aina sanonut suoraan, jos joku on toiminut mielestäni väärin.

Puheenvuorojen taustalla vaikuttavat osin omat kokemukset. Larionov kertoi huhtikuussa Jets Centric -podcastissa, kuinka poliisi pysäytti hänen äitinsä lievän ylinopeuden vuoksi. Kuultuaan Jelena Batanovan voimakkaan venäläisen aksentin, poliisi tivasi, miten Batanovan kaltaisella ihmisellä oli varaa niin hyvään autoon.

– Aina kun olemme ylittäneet perheemme kanssa valtion rajaa tai meidät on pysäytetty, äitini on ollut peloissaan. Kun viranomaiset kuulevat hänen puhuvan, he alkavat kohdella häntä ihan eri tavalla, Larionov sanoo.

Yhdysvalloissa kasvanut Larionov huomasi itsekin varhain, ettei ollut muun maailman silmissä pelkkä sinisilmäinen amerikkalaispoika. Ulkomaalainen nimi ja kaksoiskansalaisuus herättivät epäluuloja, joita jääkiekkoilijan on yhä vaikea käsittää.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

– Kun palaan ulkomailta Yhdysvaltoihin, lentokentän passintarkastuksessa minut toivotetaan ensin lämpimästi tervetulleeksi kotiin. Rajavirkailijoiden äänensävy muuttuu heti, kun he näkevät Venäjän passini. He pyytävät tulemaan toiseen huoneeseen, esittävät lukuisia kysymyksiä ja tutkivat minut.

– Se on outoa. Vaikka vanhempani ovat toisesta maasta, olen asunut USA:ssa koko elämäni, olen käynyt läpi maan koulutusjärjestelmän ja tämä on kotini. Näytän tavalliselta yhdysvaltalaiselta kaverilta, mutta en voi edes kuvitella, miten vaikeaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla tai mustilla amerikkalaisilla voi olla. Ymmärrän, miksi he voivat pelätä tiettyjä tilanteita.

Larionov on jakanut kokemuksiaan, jotta ihmiset miettisivät kaksi kertaa ennen kuin sanovat tai tekevät jotain loukkaavaa.

– Monet kaverini sanovat, etteivät he ole koskaan kokeneet rasismia, joten sitä ei ole varmaan olemassa. Yritän kertoa heille, millaista se voi olla muilla. Usein se toimii, usein ei, mikä on ihan ok. Ihmisten on tehtävä johtopäätöksensä itse.

“Meidän sukupolvemme voi muuttaa asioita”

Urheilijoiden yhteiskunnalliset kannanotot ovat lisääntyneet viime vuosina, mutta kiekkomaailmassa Larionovin esiin nostamat teemat ovat yhä tietynlaisia tabuja. Harvat pelaajat haluavat ottaa julkisesti kantaa muuhun kuin itse peliin.

– Tämä on vaikea aihe. Pelaajat pelkäävät, että joukkuekaverit katsovat heitä eri tavalla tai heitä haukutaan, jos he puhuvat tästä. Uskon kuitenkin, että meidän sukupolvemme voi muuttaa asioita. Ihmiset ovat avarakatseisempia ja halukkaita tukemaan ihan kaikkia. Se on tärkeää lajimme kasvun kannalta.

Larionov toivoo, että tulevaisuudessa jokainen pelaaja voisi olla pukukopissa oma itsensä. Useissa seuroissa Pohjois-Amerikassa ja Venäjällä pelannut hyökkääjä kokee koppikulttuurin muuttuneen paljon parempaan suuntaan. Loukkaavia kommentteja kuulee hänen mukaansa selvästi harvemmin.

– Hyväntahtoinen vitsailu ja naureskelu ovat hieno osa pukukoppikulttuuria. Homofobiset ja rasistiset heitot ovat kuitenkin eri juttu. Kiekkoyhteisön pitäisi päästä sellaisesta eroon, Larionov sanoo.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

– Loppupeleissä pelaamme samassa joukkueessa, olemme veljiä, joilla on sama tavoite. Perheenjäsenet pitävät hauskaa toistensa kustannuksella, mutta eivät kohtele toisiaan rasistisesti.

Larionov on saanut sosiaalisessa mediassa paljon kiittävää palautetta ulostuloistaan. Kiekkoväen suhtautuminen on vaihdellut. Pelaajan mukaan valtaosa lajiyhteisön palautteesta on ollut positiivista ja ymmärtävää. Osa on ilmoittanut suoraan olevansa Larionovin kanssa eri mieltä.

– Kunnioitamme silti toisiamme joukkuekavereina ja ystävinä. Twitterissä on tullut muutama negatiivissävyinen viesti, mutten kiinnitä niihin paljoa huomiota.

Isän esimerkki

Perhe on ollut Larionoville kaikki kaikessa. Se on opettanut hänet uskomaan itseensä ja seisomaan tärkeänä pitämiensä asioiden takana.

– Isä ja äiti ovat antaneet minulle aina tinkimätöntä rakkautta. Se on kasvavalle lapselle äärettömän tärkeää. Myös isosiskoillani on ollut valtava merkitys. He ovat pitäneet minusta huolta aina tähän päivään saakka. Saan heiltä edelleen ihmissuhdeneuvoja.

Lapsena Larionov kyseli isältään paljon jääkiekon taktisista hienouksista, pelitapojen kehityksestä ja millaista oli pysyä vuodesta toiseen maailman kovimman kiekkoliigan huipulla. Myöhemmin hän oppi, ettei monin tavoin ainutlaatuinen jääkiekkoura ollut isä-Larionovin ainoa saavutus.

– Vasta luettuani isän kirjan sain tietää avoimista kirjeistä, joissa hän kritisoi kommunismia, elämää Neuvostoliitossa ja tapaa, miten hänen pelaajasukupolveaan valmennettiin ja kohdeltiin.

Jo ennestään korkealla ollut arvostus Igor Larionov senioria kohtaan kasvoi uusiin sfääreihin.

– Siihen aikaan oli vaarallista sanoa mielipiteitään suoraan. Olen kuullut isoisoisästäni, joka sanoi jotain “väärää”, eikä häntä sen koommin nähty. Kun puhun itselleni tärkeistä asioita, kukaan ei vangitse minua. Minulla ei ole myöskään pieniä lapsia. Kun isä kritisoi järjestelmää, hän oli naimisissa äitini kanssa ja heillä oli pieni vauva eli isosiskoni. Hänellä oli paljon enemmän pelissä kuin minulla. Hän käytti silti ääntään ja onnistui saavuttamaan tavoitteensa eli paikan NHL:ssä ja paremman elämän perheelleen. Kunnioitan sitä valtavasti.

Igor Larionov oli osa Punakoneen legendaarisinta ketjua. Hyökkääjä opittiin tuntemaan paitsi peliälystään myös neuvostojärjestelmään suuntautuvasta kritiikistään. Kuva: Igor Larionovin kuvat

Pelaaminen maailman ykkösliigassa on myös nuoremman Larionovin suuri haave. Matkaa kohti NHL-kaukaloja ovat hankaloittaneet lukuisat vaikeat loukkaantumiset ja epäonniset sattumat.

Pohjois-Amerikan junioriliigoissa QMJHL:ssä, OHL:ssä ja USHL:ssä pelannut Larionov joutui olemaan juniorivuosinaan pitkään sivussa lonkkavammojen vuoksi. Kausi 2019–2020 alkoi lupaavasti Pietarin SKA:n harjoitusleirillä, mutta loukkaantumisten ja koronaviruspandemian vuoksi lopputuloksena oli vain kaksi ottelua Venäjän kakkosliigassa VHL:ssä.

Päättyneellä kaudella Larionov ehti pelata viisi ottelua KHL-seura Kunlunissa, kunnes sairastui koronavirukseen. Hän selvisi itse sairaudesta lievällä kuumeella ja väsymyksellä, mutta paluusta joukkueen harjoituksiin ei tullut mitään.

– Sykkeeni nousi 190–200:n lukemiin jo venytellessä tai lämmitellessä. Ajattelimme, että kehoni tarvitsi vain aikaa. Lopulta pystyin treenaamaan kovalla tasolla, mutta syke nousi yhä ihan liian korkealle. Taju meinasi lähteä tavallisesta drillistä. Lääkärit päättivät, että olisi parasta päättää kausi siihen, Larionov kertoo.

Larionov lensi Michiganiin Detroit Red Wingsin lääkärien tutkittavaksi. Pari viikkoa kestäneiden tutkimusten jälkeen selvisi, että koronavirus oli vaikuttanut urheilijan hermostoon, mikä esti palautumisen.

– Niin voi kuulemma käydä ammattiurheilijoille, kun kroppa on viritetty äärimmilleen. Hermosto on niin kireänä, että syke nousee mahdottomaksi teki mitä tahansa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Larionov piti kolme kuukautta harjoittelutaukoa, minkä jälkeen olo parani ennalleen. Nyt takana on pari kuukautta fysiikkatreeniä ja luistelua jäällä. Tulevan kauden seurakuviot ovat auki, mutta Larionovilla ei ole kiirettä.

– Tiedän olevani valmis näyttämään kykyni, kun sen aika tulee. Jos pystyn pelaamaan melko hyvin maailman toiseksi kovimmassa liigassa, pystyn siihen myös AHL:ssä tai vaikka NHL-seuran leirillä. Nyt keskityn olemaan sataprosenttisessa kunnossa, Kaliforniassa tällä hetkellä asuva Larionov sanoo.

Koronakoettelemus ja jälleen yksi kesken jäänyt kausi eivät ole jääneet kaivelemaan kiekkoilijan mieltä. Päällimmäinen tunne on kiitollisuus.

– Otin itsestäni paljon irti, kun palasin taudin jälkeen harjoittelemaan. Ajattelin, että jos vain treenaan tarpeeksi, kaikki järjestyy. Tosiasiassa sykkeeni olisi voinut nousta hetkenä minä hyvänsä yli 220:n ja se olisi ollut siinä. Se oli pelottava kokemus.

– Olen onnekas. Moni ei saa toista mahdollisuutta urallaan. Minä sain, joten aion tehdä kaikkeni saavuttaakseni tavoitteeni.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Loukkaantumis- ja sairasteluaikoinaan Larionov katsoi lukemattomia videoita huippujoukkueiden otteluista ja imi niistä oppia. Hän on pyrkinyt ottamaan mallia takavuosien ja nykypäivän tähtipelaajista, kuten NHL-seura Carolina Hurricanesin Teuvo Teräväisestä.

Pelatessaan kanadalaisessa junioriliigassa OHL:ssä Larionov sai kuulla valmentajilta muistuttavansa pelityyliltään suomalaislaituria. Larionov otti vertaukset tyytyväisenä vastaan.

– Oli hienoa, kun pari valmentajaani otti asian esiin, mutta vielä erityisempää oli, kun isäni teki saman havainnon. Hänen mukaansa luisteluni ja tapani katsoa peliä on samanlaista kuin Teräväisellä. Teräväisen peli on niin sulavaa, ja syöttö lähtee aina ensin. Hän on yksi suosikkipelaajistani ja mielestäni todella aliarvostettu.

Maailmankansalainen

Larionov on ammentanut jääkiekkoilijana oppia niin pohjoisamerikkalaisesta kuin venäläisestä kulttuurista. Suurvaltojen väliset kulttuurierot ovat toisiaan jyrkkiä, eikä ennakkoluuloilta ole helppo välttyä.

Larionov muistelee hymyillen kalifornialaisessa ruokakaupassa hiljattain kuulemaansa keskustelua. Kaupassa oli päällä televisio, jossa näytettiin kuvaa Venäjältä.

– Eräs nainen kysyi seurassaan olevalta mieheltä, miten siellä Venäjällä eletään, onko heillä edes iPhoneja. Mies vastasi, ettei tiedä, ehkä korkeintaan parilla ihmisellä. Sitten he päivittelivät, miten vaikeaa elämä Venäjällä on. Seisoin heidän takanaan ja ajattelin, ettei heillä ole mitään käsitystä, mistä he puhuvat.

Venäläisten vanhempien Yhdysvalloissa syntynyt poika on tottunut siihen, että USA:ssa häntä pidetään venäläisenä ja Venäjällä amerikkalaisena, jolle on helppo naureskella. Vaikkei Larionov ole kuullut sanojensa mukaan mitään liian ilkeää, stereotypioita riittää ja ne istuvat tiukassa.

– Kun puhutaan Venäjästä, ihmiset kuvittelevat sen olevan maa, jossa karhut jolkottelevat kaduilla ja ihmiset liikkuvat hevosilla. Ihmiset USA:ssa ajattelevat, että Venäjä on juuttunut 1700-luvulle, Larionov hymähtää.

– Venäläiset taas ajattelevat, etteivät yhdysvaltalaiset tee juuri muuta kuin syövät juustohampurilaisia ja pelaavat videopelejä. Yhdysvaltalaisia pidetään naiiveina ja tyhminä.

Larionov viihtyy jääkiekkokaukalon ohella sosiaalisissa tapahtumissa, joissa on mahdollisuus tavata ihmisiä eri aloilta. Kuva: Igor Larionov juniorin kuvat

Larionov itse kokee olevansa maailmankansalainen, joka haluaa omaksua maailman eri kolkkien parhaat puolet. USA:sta on tarttunut amerikkalaista positiivisuutta, Venäjältä perhekeskeisyyttä ja tervettä epäluuloa.

– Yhdysvalloissa ihmiset uskovat amerikkalaiseen unelmaan. Siihen, että kaikki on mahdollista, jos tekee kovasti töitä. Venäläisillä on ankarampi tapa katsoa maailmaa ja vahva ajatus, etteivät asiat ole sitä, miltä näyttävät. Se on mielestäni viisasta. Kaikkea tietoa ei pidä ottaa automaattisesti vastaan, vaan voi selvittää itsekin vähän asioita.

Asioiden selvittäminen ja itsensä sivistäminen on ollut nuorelle jääkiekkoilijalle tärkeää. Kiinnostus ihmisiä ja kulttuureja kohtaan on saanut hänet opiskelemaan elämää mahdollisimman monipuolisesti.

– Kasvoin siihen, että kävimme isäni ja perheeni kanssa sosiaalisissa tapahtumissa. Näissä tilaisuuksissa oli liikemiehiä, ihmisiä muotialalta, näyttelijöitä, muusikoita – ihmisiä elämän eri aloilta. Olen aina ajatellut, että jos pystyn tietämään vähän kaikesta, on paljon helpompaa pitää keskustelua yllä ja löytää uusia ystäviä, Larionov sanoo.

Taustalla on myös ajatus tulevasta. Vaikka NHL-haave määrittää vahvasti Larionovin elämää, hän tiedostaa, ettei jääkiekko ole sittenkään koko maailma.

– On paljon muita vaihtoehtoja ja asioita, joista kiinnostua. Rakastan muotia, elokuvia, musiikkia, matkustamista, kulinarismia… Minusta on tärkeää, että nuorena ihmisenä tiedän näistä aloista. Sitä ei koskaan tiedä, kenet tapaa ja millaisiin tilanteisiin joutuu.

Lue lisää:

60-vuotias Igor Larionov ei ole unohtanut visiittiä suomalaisessa kaupassa vuonna 1977 – näky sai Punakoneen legendan hylkäämään neuvostopropagandan opetukset