Söderholmin ja Peltosen Saksa eteni MM-välieriin hurjassa trillerissä! USA leikitellen neljän joukkoon

Jääkiekon MM-kisojen ensimmäisissä puolivälierissä Yhdysvallat kaatoi helposti Slovakian 6-1 ja Saksa nousi kahden maalin tappioasemasta lopulta voittomaalikisan voittoon.

Saksa juhli välieräpaikkaa villisti. Kuva: imago images/ActionPictures/ All Over Press

Toni Söderholmin ja Ville Peltosen valmentama Saksa nousi urhoollisesti kahden maalin takaa jääkiekon MM-kisojen puolivälierissä.

Sveitsi sai haluamansa alun ja karkasi 2–0-johtoon Ramon Untersanderin ja Fabrice Herzogin maaleilla. Santeri Alatalo syötti Sveitsin ensimmäisen maalin.

Toisen erän lopussa Tom Kühnhackl iski Saksan enää maalin päähän. Pitkään näytti, että tarkasti kolmannessa erässä puolustanut Sveitsi kestää saksalaisten loppurynnistyksen. Sitkeä Saksa nousi kuitenkin 2–2:een vain 44 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua pelatessaan ilman maalivahtia. Leon Gawanke lämäsi tasoituksen ajassa 59.16.

Ottelu venyi maalittoman, kymmenen minuutin jatkoerän jälkeen voittomaalikilpailuun, jossa Marcel Noebelsin loistava rystyujutus viidentenä Saksan ampujana nosti maan välieriin ja 3–2-voittoon Sveitsistä. Noebels oli alustamassa myös joukkueensa 2–2-tasoitusta.

Yhdysvallat liian vahva Slovakialle

Yhdysvallat oli MM-puolivälierissä numeroa liian iso Slovakialle, joka alistui jo ensimmäisessä erässä Leijonien alkulohkon ykköselle. Brian Boyle, Colin Blackwell ja Conor Garland veivät maaleillaan Yhdysvallat ratkaisevaan 3–0-johtoon avauserässä.

Blackwellin ja Garlandin illan toiset maalit ja Sasha Chmelevskin osuma sinetöivät 6–1-loppuluvut Yhdysvalloille. Turnauksen alkulohkojen pisterohmu Peter Cehlarik teki lohtumaalin toisessa erässä Slovakialle ja osui viidennen kerran turnauksessa.

Lue myös: