1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Futsal-Liiga

IS: Ilveksen huoltaja solvasi vastustajan pelaajaa törkeällä tavalla – Palloliitto antoi kolmen ottelun toimitsijakiellon

Ilveksen seurayhteisö on ollut viime viikkoina julkisuudessa negatiivisessa valossa. Keskiviikkona julkisuuteen noussut solvaustapaus tapahtui huhtikuussa ACE:n ja Ilveksen välisessä naisten Futsal-liigan ottelussa.

Huudellut huoltaja kertoi Ilta-Sanomille katuvansa solvausta, mutta hänen mielestään tilanteesta on syntynyt kohtuuttoman suuri haloo. Kuva on kuvituskuva, eikä liity jutun tapaukseen. Kuva: Tomi Hänninen

Naisten Futsal-liigassa oli huhtikuussa ikävä tapaus, kun vierasjoukkueen huoltaja kommentoi vastustajan pelaajaa törkeästi. Asiasta kertoi Ilta-Sanomat. (siirryt toiseen palveluun)

Huutelu tapahtui 10. huhtikuuta pelatussa puolivälieräottelussa AC Estudiantes—Ilves. Peli oli juuri päättynyt, kun hävinneen vierasjoukkue Ilveksen huoltaja solvasi ACE:n pelaaja Heini Lehtipuuta.

– Olimme joukkueena rivissä kun Ilveksen huoltaja huusi "vitun lesbo", tai toiset ovat kuulleet monikossa "vitun lesbot", huutelun kohteeksi joutunut Lehtipuukertoo Ilta-Sanomille.

Palloliiton kurinpitovaliokunta otti asian käsittelyynsä, mutta ei ollut yhteydessä huutelun kohteena olleeseen Lehtipuuhun. Lehtipuu sai kuulla asiasta, kun ACE:n joukkueenjohtaja välitti kurinpitovaliokunnan päätöksen hänelle. Lehtipuu kertoi IS:n haastattelussa olevansa yllättynyt, ettei häntä kuultu asiasta.

Palloliiton kurinpitovaliokunnan päätöksessä puheenjohtaja toteaa, että huutelussa oli kyse "yksittäisestä epäasiallisesta pikaistuksissa esitetystä ilmauksesta, eikä jatkuvasta moitittavasta menettelystä".

Kurinpitovaliokunnan puheenjohtaja Markus Manninen määräsi Ilveksen huoltajan kolmen ottelun toimitsijakieltoon.

Ilveksen seurayhteisö on joutunut viime aikoina ikävään valoon. Viime viikolla uutisoitiin jalkapallon Kansallisessa liigan ottelussa tapahtuneesta Ilveksen valmentajan asiattomasta kommenttista alaikäiselle pelaajalle. Jalkapallopiirejä kuohuttanut tilanne toi valmentajalle varoituksen.

Kurinpitolautakunta ei kuullut pelaajaa

Huhtikuun futsal-ottelussa solvauksen huutanut Ilveksen huoltaja kommentoi IS:lle tilannetta ja kertoi osoittaneensa huutelun "yksittäiselle pelaajalle ja koko joukkueelle". Hän sanoi huutelun johtuneen siitä, että solvauksen kohteeksi johtunut Lehtipuu oli "pilkannut Ilveksen pelaajia aika vahvasti".

– Siinä oli aikamoinen tunnelataus koko pelissä ja se huutelu oli sellainen, mitä kaduin saman tien. Sattunut, mikä sattunut. Ei sille enää voi mitään, huoltaja sanoi IS:lle.

Huoltaja kertoi myös harkinneensa huoltajan pestistä luopumista, vaikka asiasta on hänen mielestään syntynyt kohtuuttoman suuri "haloo". Ilves hyllytti huoltajan seuraavasta ottelusta, ja sekä huoltaja että Ilveksen valmennusjohto pyysivät tapahtunutta anteeksi.

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa. Tarkistamalla evästeasetuksesi voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Instagramissa

Lue myös:

Alaikäiselle törkeästi huutanut Ilves-valmentaja käyttäytyi täysin poikkeuksellisesti – pelaajayhdistys uskoo, että valmentaja saa kovemman rangaistuksen