1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. pesäpallo

Saukko ja Latvala pelastivat kotiutuksillaan KPL:n – Ala-Lipasti saavutti 300 ottelun rajapyykin naisten Superpesiksessä

Superpesiksessä voittoon Veto, Pallolyöjät, Kiri, Jymy ja Manse PP. Myös Kirittäret, Pesäkarhut ja Virkiä voittivat omat ottelunsa. Merkkipaalua lähestyvä Toni Kohonen loukkaantui ennen juhlapeliä

Manse PP:n Kirsi Ala-Lipasti saavutti 300 ottelun rajapyykin. Arkistokuva 14. kesäkuuta 2020 pelatusta Hyvinkään Tahko–Manse PP -ottelusta. Kuva: Emmi Korhonen/Lehtikuva

Kouvolan Pallonlyöjät avasi perjantaina pistetilinsä miesten Superpesiksessä kolmen pisteen voitolla Seinäjoen Jymy-Jusseista lukemin 2–0 (3–2, 6–4).

– Tilanteet pitäisi hoitaa viisaammin, ettei menisi näin jännäksi. Valtaosan pelistä ulkopelimme oli loistavaa, korosti Jussit kymmenessä kolmostilanteessa pitäneen KPL:n pelinjohtaja Iiro Haimi.

Kopla voitti avausjakson toisen sisävuoronsa juoksuilla. Matti Saukko tuplasi viime kauden kotiutusmääränsä eri lyöntikierrosten kotiutuksillaan ja viime kesänä neljä juoksua lyönyt Valtteri Hämäläinen kotiutti kertaalleen. Jussit sai juoksunsa ensimmäisestä kolmostilanteestaan viimeisen vuoroparin tasoittavalla ja kahden palon rasittamana, kun jokeri Jukka-Pekka Vainionpään kolmoskumura kimposi yli kolmoskoppari Hämäläisen.

Toinen jakso meni jännäksi Vainionpään upotettua viimeisen vuoroparin avaavalla pallon kolmosluukusta neljän (1+3) juoksun arvoisesti. KPL:n pelasti saman saldon tasoittavalla kakkosjatkeelta iskenyt Matti Latvala. Vainionpään upotuksessa syöksykiinniottoa yrittänyt polttaja Toni Kohonen, 45, loukkasi sormensa ja joutui vetäytymään pelistä.

– Tämä oli Kohosen 999. pääsarjaottelu. Hänen ei ollut tarkoituskaan pelata lauantaina Haminassa, Haimi totesi.

KPL:n palkitut olivat yhden juoksun tuonut jokerietenijä Tommi Mäentausta (5 kärkilyöntiä/6 yritystä) ja kaksi juoksua tuonut pomppovaihtaja Juho Hacklin (4/5).

Seinäjokisista näkyvimmät olivat joukkueen kaikki juoksut lyönyt Vainionpää (7/13) ja kärki Tuomas Raunio (6/7).

Tamperelaiset jatkavat tahrattomalla tilillä

Manse PP otti puhtaan voiton kolmannestakin ottelustaan. Tamperelaiset aiheuttivat Joensuun Mailalle kauden toisen tappion lukemilla 2–0 (5–3, 5–4).

Avausjakson voittoon Manselle riitti Henri Puputin ajolähdön tyhjennys (1+3) ensimmäisen vuoroparin tasoittavalla. Kunniajuoksu oli kaikkien aikojen kunnaritilaston kakkosen, 37-vuotiaan Puputin pääsarjauran 88:s.

Toisella jaksolla Juha Puhtimäki iski isännille kolme ja Juuso Myllyniemi toi kaksi juoksua.

JoMaan nähden tuplamäärän kolmostilanteita rakentaneen Mansen luottomiehet olivat polttaja Puputti (11/14) ja lukkari Puhtimäki (6/9).

JoMasta tyytyväisimpiä suorituksiinsa saattoivat olla kolme juoksua mieheen lyöneet jokerit Aleksi Rautiainen (4/6) ja Patrik Wahlsten (3/3).

Kainuulaisten ulkopeli jatkuvasti liian vahvaa

Kaikki kolme otteluaan täysin pistein voittanut Sotkamon Jymy on päästänyt yhä yhteensä alle kymmenen juoksua, kun kainuulaiset kyykyttivät Koskenkorvan Urheilijoitakin 2–0 (6–2, 8–1).

Isäntien avausjakson tykittäjät olivat kunnarin kiertäneet, 1+1 juoksua mieheen lyöneet Niko Korhonen ja Joni Rytkönen.

Toinen jakso ratkesi nopeasti Jymyn kuuden juoksun aloittavaan sisävuoroon, jossa Roope Korhonen tyhjensi ajolähdöstä 1+3 juoksua ja toi perään tuplajuoksun Lauri Rönkön kotiuttamana.

Jymyn tehomiehet olivat neljä juoksua tuonut Rytkönen (6/9) ja kaksi juoksua lyönyt sieppari Toni Laakso (3/6).

Ilmajokisista onnistuivat parhaiten lukkari Juho Hakomäki (5/5) ja polttaja Anttoni Jakobsson (2/3).

Kuvituskuva. Kuva: Yle / Tanja Heikkonen

Vedolle ainoana vieraana täydet kolme pistettä

Kankaanpään Mailalla oli mahdollisuus pikarevanssiin Vimpelin Vedosta, jolle satakuntalaiset hävisivät jo kertaalleen alkuviikosta. Pohjanlinnastakin lähtivät kuitenkin pisteet Vedon matkaan 0–2 (3–6, 3–9).

Lauri Vierimaan yksi lyömä ja kaksi tuomaa juoksua pitivät KaMan avausjaksolla johdossa vielä kolmannen vuoroparin avaavan jälkeen 3–1. Vedon pelasti viimeisen vuoroparin tasoittavan kunnariinsa (1+2) päättänyt Mikko Kanala.

Matias Rinta-aho sivalsi toisella jaksolla vieraille kolmella eri lyöntivuorolla yhteensä neljä juoksua.

KaMasta esiin nousivat tyhjän kentän kunnaria tuulettanut kärki Vierimaa (10/11) ja kertaalleen kotiuttanut ykkösvahti Kari Kellokoski (2/4).

Neljä otteluaan täysin pistein voittaneen Vedon suurimmat sankarit olivat viisi juoksua lyönyt sieppari Rinta-aho (7/8) ja kahdesti kotiuttanut koppari Elmeri Anttila (7/7).

Kempeleelle Raahesta kauden avausvoitto

Pattijoen Urheilijat ja Kempeleen Kiri taistelivat kauden avausvoitosta. Se lipsahti isänniltä vieraille raahelaisten hävitessä Rännärillään 0–1 (2–2, 2–4).

Juuso Keski-Koukkari nosti isännät avausjaksolla tasalukemiin kahdella kotiutuksellaan jakson jälkimmäisellä puoliskolla.

Toisen jakson ratkaisi tylysti iskenyt vieraiden Marko Pelkonen, jonka neljä lyötyä juoksua jakautuivat kolmeen sisävuoroon.

PattUn parhaimmiston muodostivat kolme juoksua lyönyt jokeri Keski-Koukkari (3/8) ja sieppari Simo Rahunen (3/5).

Kirin pääosissa olivat viisi juoksua lyönyt jokeri Pelkonen (8/9) ja kolme juoksua tuonut vaihtaja Onni Määttä (6/7).

Ala-Lipasti saavutti 300 ottelun rajapyykin

Perjantai-illan naisten Superpesiksen vierasottelu Jyväskylän Kirittäriä vastaan oli Manse PP:n Kirsi Ala-Lipastille uran 300:s. Ala-Lipasti on naisten Superpesiksen kaikkien aikojen ottelutilastossa sijalla 19. Johanna Niemisen kärkitulokseen (453) Ala-Lipastilla on vielä matkaa.

30-vuotias Seinäjoen Maila-Jussien kasvatti on ehtinyt urallaan edustaa myös Seinäjen PeTo-Jusseja, Ylihärmän Pesis-Junkkareita ja Mansen Räpsää. Vuonna 2007 alkaneella pääsarjaurallaan Ala-Lipasti on saavuttanut yhden SM-kullan ja kolme SM-hopeaa.

Tamperelainen Manse PP ei päässyt juhlimaan Ala-Lipastin juhlapelissä, vaan hallitseva Suomen mestari Jyväskylän Kirittäret vei kotonaan voiton 2–0 (2–1, 8–1).

Muissa kierroksen peleissä Porin Pesäkarhut voitti helsinkiläisen Roihun 2–0 (8–2, 7–1) ja Lapua Seinäjoen supervuoroparin jälkeen 1–0 (1–1, 2–2, 1–0).

Pesäpallopomon käämit palamassa loppuun – STM höllensi rajoituksia, mutta KPL ei voi ottaa yleisöä: "Ihmettelen, kuka tätä valtiota johtaa"

Koskenkorva liian vahva haminalaisille – Roihuttaret palasi naisten pääsarjaan komealla voitolla