1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Pohjois-Makedonia

Huuhkajien ohella EM-kisoissa debytoiva Pohjois-Makedonia jäi pisteittä – 37-vuotiaan ikonin tasoitusmaali ei riittänyt Itävaltaa vastaan

Pohjois-Makedonian kapteenista Goran Pandevista, 37, tuli jalkapallon EM-kisahistorian toisiksi vanhin maalintekijä. Silti hänen joukkueensa joutui taipumaan Itävallan voittaessa 3–1.

Pohjois-Makedonian 1–1-tasoitusmaali
Pohjois-Makedonian 1–1-tasoitusmaali

Jalkapallon Euroopan mestaruuskilpailuissa ensimmäistä kertaa oleva Pohjois-Makedonia hävisi avausottelussaan. Itävalta voitti varmoin ottein ottelun maalein 3–1.

Itävalta odotetusti hallitsi ottelun vähäisiä tapahtumia ensimmäisen puoliajan alkupuoliskolla. Vaikka Itävalta painosti koko ajan, ottelun ensimmäinen maali tuli kuin tyhjästä.

Itävallan keskikentän maestro Marcel Sabitzer laittoi erinomaisen keskityksen Pohjois-Makedonian maalin takatolpalle, mistä Stefan Lainer ohjasi pallon tyylikkäästi sisään.

Itävalta ei kuitenkaan pysynyt johdossa kuin kymmenen minuuttia. Pohjois-Makedonia pääsi erikoisen flipperipallon päätteeksi tasoihin. Maalin viimeisteli tietysti Goran Pandev. Sama pelaaja, jonka maali siivitti joukkueen kisoihin.

Itävalta voitti Pohjois-Makedonian alkulohko C:n ottelussa maalein 3–1. Voit katsoa ottelun maalikoosteen klikkaamalla kuvaa.

Heinäkuussa 38 vuotta täyttävä Pandev on joukkueen kapteeni ja maajoukkueen historian ykkönen sekä pelatuissa otteluissa että tehdyissä maaleissa. Itävaltaa vastaan tekemällään maalilla hänestä tuli EM-kisahistorian toiseksi vanhin maalintekijä.

Tasoitusmaalin jälkeen pelitapahtumat taas jäivät vähäisiksi. Ensimmäinen jakso päättyi tilanteesseen 1–1. Itävalta painosti alkuvaiheessa, mutta kokonaisuutena jakso oli varsin tasainen.

Toinen puoliaika alkoi ensimmäisen tapaan. Itävalta vastasi pelitemposta, kun Pohjois-Makedonia puolusti parhaansa mukaan.

Maalipaikat jäivätkin vähiin kisadebytantin puolustuspelin ansiosta. Myös yksi kisojen hienoimmista torjunnoista tähän asti piti Pohjois-Makedonian tasoissa.

Pohjois-Makedonian maalivahti Stole Dimitrievski torjui upeasti Itävallan maalintekoyrityksen.

Lopulta Itävalta kuitenkin löysi tien Pohjois-Makedonian maaliverkkoihin. Itävallan David Alaba oli laidalla pallon kanssa, hän lähetti täydellisen keskityksen maalialueelle ja Michael Gregoritsch tuikkasi pallon maaliin. Tällä kertaa Pohjois-Makedonian maalivahti Stole Dimitrievski oli voimaton.

Viimeinenkin toive debytantin tasoituksesta katosi, kun Itävallan Marko Arnautovic pääsi aivan liian helppoon paikkaan ja viimeisteli, loppulukemiksikin jääneen, 3–1-maalin.

Huuhkajat ja Pohjois-Makedonia EM-kisoissa ensimmäistä kertaa

Pohjois-Makedonia on Huuhkajien tapaan EM-kisadebytantti eli pelaa turnauksessa ensimmäistä kertaa.

Pohjois-Makedonian karsintataival oli pisin mahdollinen, sillä se selvisi lopputurnaukseen vasta jatkokarsinnan kautta. Se kaatoi jatkokarsintavaiheessa Kosovon ja Georgian. Sunnuntain ottelussa Pohjois-Makedoniasta tuli 35:s EM-lopputurnauksessa pelaava maa.

Itävalta puolestaan on lopputurnauksessa kolmatta kertaa. Ensimmäisen kerran se oli mukana vuonna 2008 järjestäjämaana. Itävalta ei ollut aikaisemmin voittanut lopputurnauksissa yhtäkään ottelua.

Itävalta ansaitsi suoran kisapaikan lohkon kakkosena. Itävalta ja Pohjois-Makedonia pelasivat myös samassa karsintalohkossa.

EM-lopputurnauksen kolmantena kisapäivänä käynnistyvät C- ja D-lohkot. Aiemmin tänään Englanti voitti Kroatian 1–0. Tämän kisapäivän päättää kello 22.00 alkava Hollanti–Ukraina.

Lue myös:

Hollanti ja Ukraina upeassa maalijuhlassa, Englanti ja Pohjois-Makedonia tekivät historiaa – näin eteni turnauksen sunnuntaipäivä

Englanti voitti ensimmäistä kertaa arvokisoissa avausottelunsa – Raheem Sterling viimeisteli voittomaalin Kroatian verkkoon

Christian Eriksen sai sydänpysähdyksen Suomea vastaan – koronavirushuhuille tyrmäys Tanskan jalkapalloliitosta ja Milanon Interistä

Portugalille kova kolaus – hallitseva mestari joutui vaihtamaan puolustajaa koronatartunnan takia