"Tartaani-armeija"

Mitä tapahtuukaan perjantaina, kun käytöksestään palkitut skotit tekevät pyhiinvaelluksen Wembleylle? Skotlanti kohtaa tänään Englannin klo 22 alkavassa ottelussa.

Skotlannin kannattajien suuri päivä koitti maanantaina. Kolmatta kertaa EM-kisoissa pelaava Skotlanti kohtasi D-lohkon avausottelussaan Tshekin kotikentällä Glasgow'ssa.

"Tartaani-armeijaksi" kutsutut kannattajat palasivat arvokisakatsomoon 23 vuoden tauon jälkeen. Skotlanti ei ole pelannut miesten arvokisoissa sitten kesän 1998.

Ryhmän nimi tulee ruudullisesta kankaasta, tartaanista, josta skottien kansallispukuun kuuluva kiltti on usein valmistettu.

Kilttien lisäksi kannattajat tunnetaan säkkipilleistään, mutta niitä ei ole koronan vuoksi saanut soittaa katsomossa. Onneksi laulamista ei ole kielletty.

Sotaisa nimi ei ole enne. Kannattajien arvot välityivät maailmalle maanantaina, kun katsomossa liehui Christian Erikseniä ja Tanskan sankarikapteeni Simon Kjaeria kunnioittanut Skotlannin lippu.

Kannattajat palkittiin riemukkaasta käytöksestään esimerkiksi vuoden 1998 MM-kisojen yhteydessä. Vuonna 2002 Belgian olympiakomitea antoi skoteille reilun pelin palkinnon MM-karsintapelin jälkeen.

Kerran harkinta petti – ja juuri Wembleyllä. Vuonna 1977 tuhannet skotit toivoivat innosta puhkuen joukkueen ensimmäistä vierasvoittoa Englannista vuosikymmeneen.

Gordon McQueen ja Kenny Dalglish osuivat, Skotlanti voitti 2–1. Hurmioitunut "Tartaani-armeija" vyöryi Wembleyn nurmelle. Tapaus on jäänyt brittifutiksen historiaan. Maalin poikkipuu notkui enteilevästi...

...ja lopputulos oli väistämätön. Wembleyn sekasorto ei jäänyt vain tähän. Kannattajat repivät mukaansa kilokaupalla nurmea, jota he istuttivat puutarhoihinsa.

Kuvien tapahtumat tuskin toistuvat, vaikka Englannin ja Skotlannin jännitteitä lisääkin brexit, jota skotit vastustivat. Itsenäistymistä ajavat puolueet ovat saaneet Skotlannin parlamenttiin enemmistön. Britannian pääministeri Boris Johnson on kuitenkin tyrmännyt toiveet kansanäänestyksestä.

Tekijät

Toimittaja

Micke Suopuro

Kuvat

Getty Images: Ian MacNicol, Robert Perry, Matthew Ashton, Malcolm Clarke & PA images

Lähteet

  • BBC, The New York Times

Julkaistu 18.6.