1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Helmarit

Kurinalainen Venäjä katkaisi Helmarien tappiottomien otteluiden putken

Ensi syksyn MM-karsintoihin valmistautuva Suomen naisten jalkapallomaajoukkue kärsi niukan 0-1-tappion Venäjälle Espanjan-leirinsä toisessa ottelussa Cartagenassa.

Juliette Kemppi arkistokuvassa Kuva: Tomi Hänninen

Venäjän voittomaalin iski tunnin pelin kohdalla hyökkääjä Nadezhda Smirnova, joka laukoi pallon pienestä kulmasta voimalla ohi ja yli Suomen maalia vartioineen Paula Myllyojan.

Tappio oli Suomelle ensimmäinen sitten viime vuoden maaliskuun, jolloin Kroatia kukisti Helmarit 3–2. Sen jälkeen maajoukkueelle kertyi seitsemän tappiotonta ottelua, joista viisi oli voittoja.

Kaakkois-Espanjan Cartagenassa järjestetty kamppailu oli hyvin toisenlainen kuin Helmarien perjantaina pelaama Puola-ottelu, joka päättyi hurjatempoisten vaiheiden jälkeen 2–2-tasapeliin. Suomi hallitsi Venäjää vastaan lievästi ottelun kulkua, mutta huippupaikat jäivät vähäisiksi.

Avausjaksolla Helmarien paras paikka siunaantui Juliette Kempille. Venäjän maalivahti Tatjana Shtsherbak kuitenkin peitti puolittaiseen läpiajoon päässeen suomalaishyökkääjän yrityksen.

Toisella puoliajalla toppari Natalia Kuikalla oli mainio paikka tasoittaa ottelu, mutta Shtsherbak venytti kätensä oikeaan alakulmaan suuntautuneen pallon eteen.

Signeul tyytyväinen joukkueensa ilmeeseen ja leiriin

Helmarien päävalmentaja Anna Signeul teki avauskokoonpanoonsa yhden pelaajamuutoksen Puola-ottelusta, kun Kemppi aloitti ottelun kärjessä Linda Sällströmin tilalla.

– Totta kai haluamme voittaa kaikki ottelut, mutta olemme iloisia niin monesta muusta asiasta tässä pelissä. Opimme koko ajan, siksi nämä ottelut ovat niin tärkeitä, Signeul kertoi puhelimitse Kaakkois-Espanjasta.

Signeulin mukaan maaotteluiden tarkoituksena on tuottaa pelaajille oivalluksia.

– Yritämme kehittää pelaajien ominaisuuksia. Monet heistä ovat tottuneet tällaiseen ottelutempoon, mutta kaikki eivät ole. Pelaajien pitää ymmärtää, mitä pelaaminen vaatii teknisesti, taktisesti ja fyysisesti. Mentaalisesti myös.

Venäjä selvitti Suomen tavoin tiensä ensi vuonna pelattaviin EM-kisoihin, kun se kukisti jatkokarsinnassa Suomen lohkovastustaja Portugalin.

Ottelu oli tällä tietoa Suomen viimeinen ennen syyskuussa alkavia MM-karsintoja, joissa Helmarit pelaa samassa lohkossa Ruotsin, Irlannin, Slovakian ja Georgian kanssa.

Katso myös

Katso tallenne: Helmarit kohtasi Venäjän MM-karsinnan kenraalissa**
**