1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Ruotsi

Robin Olsenin uskomattomat torjunnat nollasivat Espanjan! Ruotsin nuori kärkipelaaja häikäisi, mutta sitten kutsui vaihtopenkki

Sevillassa pelanneet Espanja ja Ruotsi tasasivat pisteet numeroin 0–0 (0–0). Espanja ei saanut maalia, mutta murskasi Ruotsin syöttötilastossa. Pelin tähtiä olivat Ruotsin nuori kärki Alexander Isak ja maalivahti Robin Olsen.

Robin Olsen oli Ruotsin pelastaja Espanjan myllyttäessä
Robin Olsen oli Ruotsin pelastaja Espanjan myllyttäessä

EM-kisojen E-lohko oli aiemmin maanantaina mennyt sopivan kimurantiksi, kun Slovakia yllätti Puolan. Tämä lisäsi panosta myös Espanjan ja Ruotsin väliseen otteluun.

Pelin kuva oli odotettu: Espanja hallitsi palloa, Ruotsi puolusti tiiviisti. Espanja kirjautti ottelussa 830 onnistunutta syöttöä, Ruotsi 89.

Länsinaapurin muutamia täsmähyökkäyksiä tähditti vasta 21-vuotias Alexander Isak.

Ilo päättyi kuitenkin aikaisin, kun Isak otettiin vaihtoon noin 20 minuuttia ennen päätösvihellystä. Puolustustaistelu kuitenkin palkittiin, kun joukkueet tasasivat pisteet lukemin 0–0 (0–0).

Tästä suurin kiitos kuului Ruotsin maalivahti Robin Olsenille, joka venyi etenkin lopussa mielettömiin torjuntoihin. Koosteen Olsenin kopeista voit katsoa jutun pääkuvaa klikkaamalla.

– Tiesimme, että pallo oli meillä vähän ja pitää taistella hieman enemmän. Piti hyväksyä, että niin ottelu etenee. Ajattelimme, että tsemppaamme viimeiseen minuuttiin asti, Isak kommentoi ottelun jälkeen.

Seuraavaksi jutussa käydään läpi ottelun tärkeimmät tapahtumat videoklippien ja asiantuntijakommenttien kautta.

1. puoliaika: Espanja syötteli, Isak väläytti

Olisi vähättelyä todeta, että Espanja hallitsi avauspuoliaikaa. Esimerkiksi ensimmäisen puolen tunnin aikana Espanja oli hallinnut palloa 81 prosenttisesti ja syöttänyt pallon onnistuneesti omilleen yli 250 kertaa.

Ruotsi onnistui samassa ajassa samassa tempussa vain 38 kertaa.

– Ruotsi luottaa puolustukseensa. Linjojen välit ovat todella pienet, Yle Urheilun asiantuntija Juha Malinen kuvaili.

Palloa ei Espanja näin maaliin saanut. Paikkoja toki oli. Esimerkiksi Alvaro Moratalla oli erinomainen tilaisuus vajaan 40 minuutin kohdalla.

Lopulta Ruotsi oli vielä Espanjaakin lähempänä maalintekoa. Muutamaa minuuttia myöhemmin Ruotsin 21-vuotias kärkipelaaja Alexander Isak väläytti nimittäin vaarallisuuttaan. Marcos Llorente pelasti kuitenkin Espanjan ja maalivahti Unai Simonin.

– Isak lukee palloja erittäin hienosti, asiantuntija Pekka Lagerblom kehui.

– Hän veivasi aika kivasti puolustajan jaloilleen, asiantuntija Essi Sainio komppasi.

2. puoliaika: Isak taikoi paikan, ja otettiin vaihtoon

Isakin näytös jatkui myös toisella puoliajalla, kun ottelua oli tunti takana. Nuorukainen hallitsi palloa maltilla ja taidolla kolmen espanjalaisen välissä. Toinen kärkipelaaja Marcus Berg ei kuitenkaan onnistunut viimeistelemään Isakin esityöstä.

Alexander Isak näyttää jälleen kerran poikkeuksellisia taitojaan pallon kanssa. Kokenut Marcus Berg ei kuitenkaan onnistunut.

Vain vajaat kymmenen minuuttia myöhemmin Ruotsin päävalmentaja Janne Andersson teki kuitenkin oman ratkaisunsa: molemmat kärjet vaihtoon ja tilalle Robin Quaison ja Viktor Claesson.

Janne Andersson otti Isakin vaihtoon.

Vaihtojen jälkeen Espanja oli yhä vahvemmin pelin päällä, mutta maalivahti Robin Olsen piti huolen siitä, että Ruotsi sai kuin saikin pisteen.

Espanjalla oli 17 maalintekoyritystä, Ruotsilla neljä.

– Mielenkiintoista nähdä, miten tämä vaikuttaa Espanjan henkiseen puoleen. Varmasti turhauttaa, kun jauhaa tuollaisella pallonhallintaprosentilla, eikä maalia tule. Meneekö loppupeleissä yliyrittämisen puolelle, Sainio pohti.

– Tämä on Ruotsille merkityksellinen piste. Tämä on vähän kuin voitto. He laskelmoivat tästä ottelusta tämän tuloksen. Ruotsi lähtee Puolaa ja Slovakiaa vastaan hakemaan voittoa, Lagerblom jatkoi.

Lisää päivän muista otteluista:

Slovakia yllätti Puolan kahdella kauniilla maalilla – puolalaispelaajan ulosajo käänsi kamppailun

Oliko tässä kisojen tähän mennessä upein maali? Tshekin tähti teki EM-historiaa ja potkaisi pallon verkkoon puolesta kentästä!

Lue Huuhkajista:

Lukas Hradecky kertoo, mitä Huuhkajien pukukopissa tapahtui järkyttävien tuntien aikana – tilanne puhuttanut "bussissa, saunassa ja ihan missä tahansa"

Lukas Hradecky päätyi Suomeen sattuman oikusta – pahamaineisena pidetty turkulaislähiö tarjosi kasvualustan maailman huipulle

Lue myös:

Tanskalaispelaajat puhuivat ensimmäistä kertaa viikonlopun tunnemyrskystä – "Minulla on ollut mielessäni asioita, joita en toivoisi ajattelevani"

Miksi huippupelaajan sydän pysähtyi kesken ottelun? Urheilukardiologin mukaan Christian Eriksenin tapaus on erittäin vakava, mutta harvinainen