1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. NHL

Rinteelle upea kunnianosoitus – suomalaismaalivahti palkittiin NHL:n johtajuuspalkinnolla

Nashville Predatorsin Pekka Rinne sai tunnustusta syövän vastaisesta työstään.

Pekka Rinteen lasten syöpärahasto on kerännyt yli kolme miljoonaa dollaria syöpätutkimukseen. Kuva: Getty Images

Nashville Predatorsin Pekka Rinne on palkittu (siirryt toiseen palveluun) arvostetulla johtajuuspalkinnolla King Clancy Memorial Trophylla.

Palkinto myönnetään vuosittain NHL-pelaajalle, joka on osoittanut johtajuutta jäällä ja sen ulkopuolella sekä tehnyt merkittävää hyväntekeväisyystyötä yhteisönsä hyväksi.

– Tämä palkinto merkitsee minulle ja perheelleni paljon. Se on valtava kunnia. Olen aina rakastanut paikallisissa hyväntekeväisyysjärjestöissä ja yhteisössäni työskentelemistä aion myös jatkaa sitä, Rinne sanoo NHL:n tiedotteessa.

38-vuotias Rinne on ollut johtamassa lasten syöpärahastoa, joka on kerännyt oli kolme miljoonaa dollaria yhdeksässä vuodessa.

Jokainen joukkue asetti ehdolle yhden pelaajan, joista NHL-komissaari Gary Bettman sekä varakomisaari Bill Daly valitsivat kolme finalistia. Rinteen ohella ehdolla ovat New Jerseyn P.K. Subban sekä San Josen Kurt Gabriel.

Palkintoa on jaettu vuodesta 1988 lähtien.

Rinne voitti vuoden parhaalle maalivahdille ojennettavan Vezina-palkinnon kauden 2017–2018 päätteeksi.

Lue myös:

Kommentti: Pekka Rinteelle komea kunnianosoitus – suomalaisten tulokasvahtien huima vire hyytyi keväällä

Kommentti: Nashvillen suomalaiset rokkaavat mielettömällä tavalla NHL:ssä – Juuse Saros kisaa jopa vuoden maalivahdin tittelistä