1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. rangaistuspotku

Jalkapallon EM-kisoissa on nähty poikkeuksellinen ilmiö – asiantuntija selittää, miksi historiallisen moni rangaistuspotku on epäonnistunut

Jalkapallon EM-kisoissa on nähty enemmän epäonnistuneita kuin onnistuneita rangaistuspotkuja. Näin on tapahtunut jalkapallon arvokisahistoriassa ainoastaan yhden kerran.

Lukas Hradecky torjui avausottelussa Piere Emile-Höjbergin yrityksen. Kuva: Getty Images

Jalkapallon EM-kisoissa on vihelletty tähän mennessä kaikkiaan yhdeksän pelitilannerankkaria. Tuloksena on ollut neljä maalia, kolme torjuntaa ja kaksi laukausta ohi maalin.

Epäonnistuneita rankkareita on siis peräti viisi kappaletta, mikä on eniten jalkapallon EM-kisojen historiassa. Tätä vuotta ennen rangaistuspotkuissa epäonnistuttiin määrällisesti eniten vuoden 2016 EM-kisoissa, jolloin kahdeksasta yrityksestä neljä päätyi maaliin.

Arvokilpailujen epäonnistuneiden rankkareiden suurin luku on MM-kisoista. Ennätykset ovat vuosilta 2002 ja 2018, jolloin nähtiin kuusi epäonnistumista.

Vuoden 2018 MM-kisoissa tehtiin tosin myös pelitilannerangaistuspotkujen ennätys, sillä pelitilannerankkareita tuomittiin peräti 28 kappaletta. Videotuomarijärjestelmä VAR tuotiin tuolloin kisoihin ensimmäistä kertaa.

Tänä vuonna epäonnistuneita rangaistuspotkuja on myös enemmän kuin tehtyjä maaleja. Näin on ollut jalkapallon EM- ja MM-kisojen historiassa ainoastaan kerran vuoden 1988 EM-kisoissa Länsi-Saksassa. Tuolloin rangaispotkuja tuomittiin ainoastaan yksi ja maalivahti torjui laukauksen.

Alla olevaa infografiikkaa on päivitetty jutun julkaisemisen jälkeen, kun rangaistuspotkuja on tullut lisää.

Paineita ja videoita

Yle Urheilun asiantuntija Petteri Forsell uskoo, että epäonnistuneiden rangaistuspotkujen taustalla on toki pelaajien suuret paineet, mutta myös yhä enemmän kasvanut rangaistuspotkujen skouttaaminen.

– Jos Lukas Hradeckylla on peli jotain joukkuetta vastaan, he ovat selvittäneet ykkösvetäjän, kakkosvetäjän ja kolmosvetäjän edelliset kymmenen pilkkua ainakin. Silloin saa kuvan siitä, mihin pelaaja todennäköisesti laukoo ja mistä hän on onnistunut, Forsell sanoo.

Pelaaja myös todennäköisimmin laukoo juuri sinne, mistä hän on saanut eniten onnistumisia.

– Nykyään videoskouttaus on niin hyvällä pohjalla, että pystyt katsomaan miten jalka on, kun se laukoo tuonne tai miten se on, kun laukoo toiseen paikkaan. Kyse ei ole myöskään pelkästään skouttaamisesta, sillä maalivahdit ovat yksinkertaisesti parempia kuin ennen, Forsell sanoo.

Forsell on ollut ammattilaisena noin 12 vuoden ajan. Hän on sanojensa mukaan elänyt skouttaamisen suhteen murrosvaihetta. Rankkareita katsotaan yhä enemmän, eikä tarkastelu jää pelkästään pelaajien kohokohtavideoiden varaan.

– Olen elänyt sen murrosvaiheen yli, milloin sitä on alettu käyttämään ihan viimeisen päälle. Ei ole yhtään rankkaria, mitä ei näe.

Rangaistuspotkut myös näkee pitkältä ajalta.

– Tämä on mennyt tälle tasolle muutama vuosi sitten. Silloin kun aloitin, niin se oli enemmän sellaista, että pelaaja veti vaikka Veikkausliigassa tuonne maalin ja tonne mokasi. Silloin ne oli jostain highlightskoosteista, mutta nyt ne näkee kaikista peleistä.

Henkisellä paineellakin on oma merkityksensä. Esimerkiksi Suomi–Tanska-ottelussa näkyi, ettei Pierre-Emile Höjberg uskaltanut laukoa täysillä. Lukas Hradecky aavisti oikein ja otti lopulta helpohkon torjunnan.

– On tärkeää, että miten pystyy kamppailemaan mokailtujen pilkkujen jälkeen. Esimerkiksi Höjberg oli päättänyt, ettei ainakaan vedä yli tai ohi, kunhan se menee maalia kohti. Se oli todella varovainen rankkkari ja häntä jännitti todella paljon.

Katso videolta, miten Lukas Hradecky torjui avausottelussa Tanskan Pierre-Emile Höjbergin yrityksen.

Tuore ilmiö EM-kisoissa

Pelitilanteiden rangaistuspotkuissa epäonnistuminen on jalkapallohistorian mittapuulla tuore ilmiö ainakin MM-kisoissa. Maailmanmestaruusviheriöillä ensimmäinen epäonnistuminen pelitilanteessa nähtiin vuonna 1990 Italiassa. Tätä ennen vuodesta 1930 alkaen 24 yrityksestä jokainen laukaus päätyi verkkoon.

EM-kisoissa epäonnistuminen nähtiin ensimmäistä kertaa vuoden 1972 EM-kisoissa, jolloin kahdesta pelitilannerankkarista toinen epäonnistui. MM- ja EM-kisoissa on kuitenkin ollut turnauksia myös 2000-luvulla, ettei rangaistuspotkuissa epäonnistuttu kertaakaan.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan (siirryt toiseen palveluun)varmin tapa onnistua rangaistuspotkusta on laukoa pallo rangaistuspilkulta katsottuna oikeaan yläkulmaan.

Lue myös:

Tim Sparv paljastaa uutta tietoa polvensa kunnosta – istui Venäjä-ottelun penkillä: "Olen valmis pelaamaan, jos valmentaja haluaa"

Odotettua vaisumpi Teemu Pukki avasi pelikuntoaan – pyysi itse EM-avauksessa vaihtoa: "Toisessa pelissä oli enemmän virtaa"

Illan ottelussa hurjat panokset – näin Huuhkajat voi edetä jatkopeleihin jalkapallon EM-kisoissa

Miksi Joel Pohjanpalo on niin vaarallinen hyökkääjä? Asiantuntija nostaa esiin yhden piirteen, josta Suomessa pitää ottaa mallia

Christian Eriksen on päässyt pois sairaalasta – vieraili Tanskan joukkueen luona leikkauksen jälkeen: "Voin hyvin olosuhteisiin nähden"