1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Huuhkajat

Tällä ihmeskenaariolla Huuhkajien tie voi jatkua EM-kisoissa – Suomen joukkueen kohtalo ratkeaa tänään

Belgialle taipunut Suomi jää odottamaan, pääseekö se jatkamaan pelejään jalkapallon EM-kisoissa. Parhaimmillaan Huuhkajat pelaa neljännesvälierävaiheessa, mutta mikäli muiden maiden tulokset eivät auta Suomea, jää Huuhkajat alkulohkoon.

Tim Sparv ja hänen kipparoimansa Huuhkajat joutuvat odottamaan keskiviikkoon saakka EM-kisojensa lopputulemaa. Kuva: 2021 Getty Images

Suomi kärsi tappion Belgiaa vastaan maalein 0–2 jalkapallon miesten EM-kisojen alkusarjan päätösottelussaan. Tappiosta huolimatta Huuhkajat voi parhaimmillaan jatkaa ensimmäisissä miesten arvokisoissaan lohkovaiheesta jatkoon. Tilanne on nyt muiden käsissä.

Huuhkajille erityisen palveluksen teki Tanska, joka voitti viimeisessä alkulohkon kamppailussaan Venäjän 4–1. B-lohkon voitti siis lopulta Belgia, Tanska sijoittui toiseksi, Suomi oli kolmas ja Venäjä jäi lohkon viimeiseksi.

EM-kisojen kuuden alkulohkon neljä parasta lohkokolmosta etenee neljännesvälieriin. Jatkoon pääsee yhteensä 16 maata. Huuhkajat on tällä hetkellä parhaiden lohkokolmosten vertailussa viidentenä.

Suomi kaipaa neljännesvälieräunelmansa toteutumiseksi nyt vetoapua muilta turnauksen joukkueilta. Lähimpänä Suomen kanssa samasta jatkopaikasta kamppailevat muun muassa jalkapallon suurmaat Portugali ja Espanja.

Huuhkajat joutuu jännittämään keskiviikkoiltaan saakka jatkoaan kisoissa. Suomen taakse parhaiden lohkokolmosten vertailussa on jäätävä kaksi maajoukkuetta jäljellä olevista kahdesta lohkosta, mikäli Huuhkajat haluaa pelata neljännesvälierissä.

Katso päivittyvä parhaiden lohkokolmosten taulukko alta.

Kohtalonottelut keskiviikkona

Tiistaina Huuhkajat ei saanut apuja D-lohkon otteluista. Kroatia löi Skotlannin 3–1 ja nousi Tshekin ohi lohkokakkoseksi. Tshekki hävisi Englannille 0–1 ja menetti asemiaan. Tällä hetkellä se on kuitenkin parhaana lohkokolmosten vertailussa.

Keskiviikko on Suomelle kohtalonpäivä. Suomalaiset pääsevät jännittämään E- ja F-lohkojen kamppailuita. E-lohkossa pelataan ottelut Ruotsi–Puola ja Slovakia–Espanja. F-lohkossa on ohjelmassa pelit Portugali–Ranska ja Saksa–Unkari.

E-lohkossa suomalaisten kannattaa toivoa Ruotsin onnistumista. Länsinaapurin pitäisi voittaa tai pelata tasan Puolaa vastaan. Samaan aikaan pelattavan Slovakian ja Espanjan ottelu pitäisi päättyä joko Slovakian voittoon tai Espanjan vähintään kolmen maalin voittoon.

F-lohkossa toivelista mutkistuu entisestään. Ensinnäkin Ranskan pitäisi voittaa Portugali vähintään neljällä maalilla. Lisäksi Saksan ja Unkarin ottelusta pitäisi saada suotuisa tulos: Saksan voitto, tasapeli tai Unkarin vähintään neljän maalin yllätysvoitto. Jos sekä Saksa että Portugali pupeltaisivat neljän maalin tappiot, Suomi ohittaisi molemmat maalieron turvin.

Jos kaikki yllä olevat tulokset toteutuvat, Suomi etenee neljännesvälieriin viimeisenä joukkueena.

Näitä tuloksia Huuhkajat toivoo

Ruotsi–Puola, kello 19.00

Huuhkajat toivoo: Ruotsin voittoa tai tasapeliä.

Slovakia–Espanja, kello 19.00

Huuhkajat toivoo: Slovakian voittoa tai Espanjan vähintään kolmen maalin voittoa.

Portugali–Ranska, kello 22.00

Huuhkajat toivoo: Ranskan voittoa neljällä tai useammalla maalilla.

Saksa–Unkari, kello 22.00

Huuhkajat toivoo: Saksan voittoa, tasapeliä tai Unkarin vähintään neljän maalin voittoa.

Huuhkajien jatkon kohtalon ratkaisevat ottelut nähdään Ylen kanavilla.
Ruotsi – Puola ja Portugali – Ranska nähdään Yle TV2:ssa. Slovakia–Espanja ja Saksa–Unkari Areenassa.

Päivitys 23.6.2021 klo 10.00: Päivitetty tilanne tiistain otteluiden jälkeen.

Lue myös:

Huuhkajat hävisi Belgialle EM-kisoissa, mahdollisuudet edetä jatkoon kiinni muiden tuloksista – Hradeckylle harmillinen oma maali

Kommentti: Suomi kuuluu jalkapallon arvokisoihin, vaikka EM-kisojen alkulohkosta jää ikävällä tavalla jossiteltavaa