1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Huuhkajat

Suomen jatkohaaveet murskaantuivat lähes kokonaan, kun Kroatian tähti teki yhden EM-turnauksen kauneimmista maaleista – tässä ovat Huuhkajien viimeiset mahdollisuudet

Huuhkajat olisi toivonut Kroatian ja Skotlannin ottelusta tasapeliä, mutta Luka Modrićin komea osuma johdatti Kroatian lopulta 3–1 -voittoon.

Luka Modrić laukoo Kroatian johtoon
Luka Modrić laukoo Kroatian johtoon

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen haaveet yltää historiansa ensimmäisssä EM-kisoissaan 16 parhaan joukkoon pudotuspeleihin saivat suuren kolauksen tiistai-iltana. Omassa lohkossaan kolmanneksi sijoittunut Suomi tarvitsee apuja muilta joukkueilta, jotta voisi päästä jatkopeleihin.

Tiistai-iltana Huuhkajat olisi tarvinnut Kroatian ja Skotlannin kamppailusta tasapelin. Ottelu meni kuitenkin Kroatian nimiin 3–1. Nyt Huuhkajat on todella tukalassa tilanteessa. Suomi putosi tuloksen myötä lohkokolmosvertailussa viidenneksi, kun neljä parasta lohkokolmosta pääsee vielä pudotuspeleihin. Suomella on vielä mahdollisuus alkulohkopelien päätöskierroksella keskiviikkona nousta takaisin neljän parhaan joukkoon, mutta siihen vaaditaan todella kovia tuloksia.

Ranskan pitäisi voittaa Portugali vähintään neljällä maalilla. Lisäksi Ruotsin pitää voittaa Puola ja Slovakian voittaa Espanja tai vaihtoehtoisesti Espanjan pitää kaataa Slovakia vähintään kolmella maalilla.

– Jatkomahdollisuudet ovat seitinohuet, Ylen asiantuntijoista Pekka Lagerblom myönsi.

Lisää Huuhkajien jatkomahdollisuuksista voit lukea täältä.

Kroatialle voiton kapellimestareina olivat joukkueen keskikenttätähdet Luka Modrić ja Ivan Perišić. Ensiksi Modrić laukoi Kroatian toisella puoliajalla 2– 1 -johtoon.

– Modricin maali on yksi tämän turnauksen kauneimmista tähän mennessä, selostaja Velja Engström hehkutti.

Ottelun jälkeen Ylen studiossa asiantuntija Petri Vuorinen ihasteli myös maalia.

– Maali oli taidetta alusta loppuun, Vuorinen kuvaili.

Voit katsoa Modricin maalista ylhäältä kuvaa klikkaamalla.

Viisitoista minuuttia myöhemmin Modricin maalista Perišić ratkoi Kroatialle voittoa. Perišić viimeisteli ottelun päätösnumerot 77. peliminuutilla.

– Todella hienoa suorittamista. He tekivät taas kulmasta maalin. Kroatia käytti aika pitkälle vahvuuksiaan tänään, Vuorinen summasi osuman.

Huuhkajien jatkopaikkahaaveet olivat vielä korkealla avauspuoliajan päätteeksi, kun Skotlanti teki turnauksen ensimmäisen ja viimeisen maalinsa. Callum McGregor viimeisteli komean osuman.

Kroatia oli kuitenkin ottelussa hallitseva osapuoli. Ruutupaidat menivät johtoon Nikola Vlašićin osumalla jo 17. peliminuutilla.

– Kroatia pelasi parhaan pelissä alkulohkovaiheessa. He voittivat ansaitusti pelin. Skotlanti ei löytänyt keinoja murtaa Kroatian puolustusta, Ylen asiantuntijoista Heidi Pihlaja sanoi.

– Skotlannin dilemma on edelleen maalinteko. Tämä ottelu ratkesi molempien päiden rangaistusalueella. Skotlanti ei saa paikoista sisään. Kroatia rankaisee sitten kovalla kädellä. Yksi henkilökohtainen taidonnäyte oli ratkaiseva, Pekka Lagerblom totesi.

Katso Nikola Vlasicin maali kuvaa klikkaamalla!

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kohokohdat Krotian ja Skotlannin ottelusta voit katsoa alta.

Kroatia juhlii otteluvoittoa
Katso Kroatian ja Skotlannin ottelun kohokohdat kuvaa klikkaamalla!

Englanti voitti lohkon

Lohkossa voiton nappasi Englanti, joka kukisti samaan aikaan pelatussa ottelussa Tšekin 1–0. Englannin voittomaali kirjattiin Raheem Sterlingille. Manchester Cityn tähti onnistui jo pelin 12. minuutilla, eikä lisäosumia sen jälkee nähty.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lohkoykkönen Englanti kohtaa tiistaina neljännesvälierissä F-lohkon kakkosen. Lohkosta jatkoon ovat tyrkyllä yhä kaikki lohkon joukkueet: Ranska, Saksa, Portugali ja Unkari. Lohkokakkonen Kroatia saa vastaansa maanantaina E-lohkon kakkosen eli joko Ruotsin, Slovakian, Espanjan tai Puolan. Lohkokolmokseksi pudonnut Tšekki saa jännittää vielä kohtaloaan lohkokolmosvertailussa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.