1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. yleisurheilu

Erikoisesta huimauksesta kärsinyt Kristiina Mäkelä loikki olympiarajan Kuortaneella! Tunteet purkautuivat kyynelinä vaikeiden hetkien jälkeen

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän ennätys syntyi neljännellä kierroksella Kuortaneella. Tulos 14,41 rikkoo Tokion olympiarajan 14,32. Mäkelä onnistui viime hetkellä, sillä olympiaraja pitää tehdä kesäkuun loppuun mennessä.

Kristiina Mäkelä loikki olympiarajan Kuortaneella
Kristiina Mäkelä loikki olympiarajan Kuortaneella

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä loikki Kuortaneella olympiarajan ennätyksellään 14,41. Mäkelän ennätys parani kolmella sentillä. Mäkelän suorituksen voi katsoa tämän jutun pääkuvana olevalta videolta.

Mäkelä, 28, teki olympiarajan viime hetkellä. Rajoja voi tehdä kesäkuun loppuun asti. Samalla umpeutuu olympiaranking.

– Olen niin helpottunut. Tätä rajaa on metsästetty pitkän aikaa. Taso on ollut tosi tasaista, mutta se ei riitä jos ei tule yhtä piikkihyppyä. Tänään se siunaantui, ihanaa!

Mäkelä kertoi, että viime päivät ovat olleet hänelle vaikeita. Hän sanoo kärsineensä oudosta huimauksesta juhannusviikonloppuna. Mäkelä heräsi kisapäivän aamuna huimaukseen.

– Minulla ei ole ikinä aiemmin ollut sellaista. Veikkaan, että se johtuu jumisesta selästä tai kuumista säistä. En tiedä, Mäkelä totesi.

Kaksi edustajaa Tokioon

Naisten kolmiloikan kaikkien aikojen tilasto on mennyt tänä kesänä uusiksi Senni Salmisen ja Kristiina Mäkelän käsittelyssä.

18 vuoden ajan piikkipaikkaa hallussaan SE-tuloksella 14,39 pitänyt Heli Koivula-Kruger on nyt tilastossa kolmantena.

Mäkelä nousee Suomen kaikkien aikojen tilastossa Suomen ennätyksen 14,63 hypänneen Senni Salmisen jälkeen toiseksi. Suomi saa Tokion olympialaisten naisten kolmiloikkakisaan kaksi edustajaa.

Mäkelä on loikkinut tällä kaudella useampia hyviä kisoja, mutta todellinen huippusuoritus jäi ennen Kuortaneen kisaa puuttumaan. Mäkelä sanoi, ettei hän stressanut liikaa olympiarajasta.

– Olen luottanut, että se tulee, jos muistaa tehdä asioita loppuun asti. Kisani ovat kaatuneet siihen, että on tullut tyhmiä tekniikkavirheitä, Mäkelä sanoi.

Samaan hengenvetoon Mäkelä kuitenkin myönsi, että olympiaraja on jonkin verran kolkutellut takaraivossa. Huippusuoritus onnistui joka tapauksessa kovimmassa mahdollisessa paikassa.

– Ehkä olen sellainen tiukan paikan mimmi.

Ennätyshyppynsä jälkeen Mäkelä liikuttui kyyneliin. Reaktiosta näki, että kyseessä oli merkittävä hetki suomalaisurheilijan uralla.

– Urheilu on isoja tunteita. Joskus ne ovat pettymyksiä, mutta sitten kun ne ovat ilon hetkiä, niistäkin saa nauttia. Minulla näitä kyyneleitä riittää, Mäkelä sanoi haastattelun lopuksi.

Lue myös:

Yleisurheilijat juhlivat juhannusta Kuortaneella – äänestä illan parasta urheilijaa kello 16 alkaen

Sara Kuivistolla on loistotilaisuus napata Kuortaneelta olympiapaikka – alkuvauhti on kylmää: "Ei ole aikaa jäädä odottelemaan muita"

Moukarilupaus Silja Kosonen löysi vireensä ja heitti yli 70 metriä juhannuskisoissa – taistelee vielä tiukasti olympiapaikasta