1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. yleisurheilu

Aki Parviaisen uran käänteentehneestä kilpailusta 20 vuotta – "Niin paljon särkylääkkeitä, ettei ruoka meinannut pysyä sisällä"

Aki Parviainen heitti MM-hopeaa vuonna 2001 valtavalla riskillä. MM-kisojen jälkeen olkapäästä kuvatut repeämät olivat peruja Pihtiputaan keihäskarnevaaleilta, jossa Parviainen heitti edelleen voimassa olevan kenttäennätyksen.

Aki Parviainen heitti kovalla riskillä Edmontonin MM-finaalissa vuonna 2001. Kuva: imago sportfotodienst / All Over Press

Kun tarkastellaan suomalaisen keihäänheiton tasoa 2000-luvulla, yksi vuosi nousee ylitse muiden: kesä 2001.

Tulostason laajuutta kuvaa, että suven päätteeksi Ari Pakarisen 81,27 riitti miesten kotimaisessa rankingissa 10. sijaan. Myös naisissa kolme suomalaista ylitti 60 metriä, kruununa Mikaela Ingbergin kuudes sija Edmontonin MM-kisoissa.

Samoissa kisoissa Aki Parviainen heitti MM-hopeaa tuloksella 91,31. Kyseessä on edelleen ylivoimaisesti kovin tulos, jolla on jääty ilman arvokisakultaa nykyisen keihäsmallin historiassa. Hopeamitali oli monen tekijän summa vaikeasta yhtälöstä.

Parviaisen ongelmat alkoivat kisassa, josta tulee tänään kuluneeksi tasan 20 vuotta.

Tieto lisää tuskaa

Sunnuntai 1. heinäkuuta vuonna 2001 on kotimaisessa keihäspyhätössä merkkipäivä. Tuolloin Parviainen ihastutti Pihtiputaan keihäskarnevaalien yleisöä heittämällä 88,67, joka on nykykeihään aikakaudella kenttäennätys vielä tänäkin päivänä.

Vaikka Parviaisen tulos Pihtiputaalla oli kova, keihäskansan odotukset hallitsevan maailmanmestarin kunnosta olivat vieläkin korkeammalla. Parviainen oli heittänyt viikkoa aiemmin Vaasan Eurooppa-cupissa uransa toiseksi pisimmän heiton, 92,41 metriä. Tavoitteeseen oli kuitenkin vielä matkaa.

Aki Parviainen heitti maailman kärkituloksen 92,41 yleisurheilun Euroopan-cupin ykkösliigan Vaasassa vuonna 2001. Suomi voitti miesten kokonaiskilpailun 110 pisteellä ja nousi seuraavaksi kaudeksi superliigaan.

– Aki halusi heittää sata metriä, vaikkei siitä puhuttu julkisesti. Siksi kierroksia haluttiin lisätä valmennukseen entisestään, Parviaisen managerina toiminut Harri Halme kertoo ja viittaa valmennusvelho Leo Pusaan, jonka kanssa Parviainen aloitti yhteistyön vuonna 2000.

– Vaikka Aki oli motorisesti superlahjakas yleisurheilija, Leksa ajoi sisään uuden tekniikan. Vaasan heitto oli suoritus, jota en unohda koskaan. Akille oli tuotu kilpailuun erikseen räätälöity piikkari, jonka piti kestää tukijalan törmäys. No, siinä heitossa tukijalan kenkä levisi joka suuntaan, Halme muistelee nykyisellä keihäsmallilla toiseksi pisintä suomalaisheittoa, joka jäi Parviaisen omissa nimissä olevasta Suomen ennätyksestä vain 68 senttiä.

Pitkissä, etenkin yli 90 metriä kantavissa heitoissa piilee kuitenkin alati suuri loukkaantumisriski. Tämän Parviainen tiedosti jo alkukesästä, mutta Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla rysähti. Olkapäässä.

Aki Parviainen vaiensi paikalliset arvostelijansa kiskaistuaan kahden vuoden poissaolon jälkeen Pihtiputaan keihäskarnevaalien voittoon tuloksella 88,67 vuonna 2001.

– Tiesin Pihtiputaan jälkeen, että olkapää oli aivan hajalla. Tiedostin tiimini kanssa välittömästi, että leikkaus on edessä, mutta päätimme jatkaa riskillä. Olkapäätä ei uskallettu mennä kuvauttamaan, sillä jos olisin tiennyt vamman tarkasti, silloin en olisi uskaltanut heittää. Eli ei muuta kuin särkylääkettä naamaan ja heittämään, Parviainen sanoo.

– Tieto lisää tuskaa, Halme komppaa.

"Ruoka ei meinannut pysyä sisällä"

Tilanne ei ollut Parviaiselle uusi. Hän oli rikkonut 80 metrin rajan jo 17-vuotiaana vuonna 1992, mutta tämän jälkeen pitkäkestoiset kivut viivästyttivät läpimurtoa maailman keihäseliittiin. Etenkin heittokäden kyynärpää vaivasi usein.

– Aina kun on kipua, se vaikuttaa jotenkin tekniikkaan. Ei ole sellaista heittäjää, joka pystyisi heittämään kivun kanssa ihan rennosti. Kipu on saatava pois, ja sitten kun niin tapahtuu, keholla menee jonkin aikaa saada luottamus, ettei kipu palaakaan. Vasta sen jälkeen on tavallaan puhdas pöytä, Parviainen sanoo.

Parviaisella ongelmat hellittivät vuonna 1997, jolloin hän heitti ennätyksekseen 87,48.

Aki Parviainen tuuletti MM-kultaa Sevillassa vuonna 1999. Voittotulos 89,52 nähtiin finaalin viidennellä kierroksella. Kuva: ALL OVER PRESS / Paul Mc Fegan / Sportsphoto

Putki ilman keihäänheittäjän uran kannalta fataaleja vaivoja kesti aina vuoden 2001 Pihtiputaan karnevaaleihin, josta tulee tänään kuluneeksi 20 vuotta.

– Aki ei pystynyt Pihtiputaan jälkeen heittelemään kuin viittä-kuuttakymmentä metriä, jos sitäkään. Nyt kun tapahtumista on kulunut jo 20 vuotta, voin sanoa, että Aki söi niin paljon särkylääkkeitä, ettei ruoka meinannut pysyä sisällä. Tähtäin oli kuitenkin Edmontonin MM-kisoissa, koska tiedossa oli, että Aki on elämänsä kunnossa, Halme sanoo.

Erityisen kiitoksen Halme antaa fysioterapeutti Jari Maliselle, jonka ansiosta Parviaisen olkapää oli heittokunnossa kauden päätapahtumassa. Epävarmuustekijöitä kuitenkin riitti, kuten Halmeen esimerkki keihäsmiesten kahvihetkestä ennen MM-karsintaa kertoo.

– Kun Leksa haki kahvit pöytään, hänen kätensä tärisivät sen verran, että kahvit olivat lentää lattialle. Aki laukaisi tilanteen tokaisemalla Leksalle, että ajattelit sitten keventää tunnelmaa.

Leikkaus paljasti merkittävät repeämät

Edmontonin MM-karsinnasta muodostui suomalaisittain mieleenpainuva trilleri.

Parviainen heitti lämmittelyssä yli 90 metriä, mutta itse karsinnassa hallitseva maailmanmestari jäi 81,82:een. Se riitti vasta 11. sijaan. Muut suomalaisedustajat eli Harri Haatainen, Juha Laukkanen ja Matti Närhi eivät mahtuneet 12 finalistin joukkoon.

Närhen kohtalo oli karuin, kun hänen olkapäänsä repesi sijoiltaan.

– Oma olkapääni oli aivan samassa kunnossa kuin Matin. Toisin sanoen riskit olivat valtavat. Minulla oli tuuria, ettei olkapää lähtenyt irti, Parviainen toteaa.

Finaalissa Parviainen onnistui vain yhdessä heitossaan: avauskierroksella keihäs lensi 91,31, mikä oli siihen mennessä pisin arvokisaheitto nykyisellä keihäsmallilla. Toisella kierroksella kaikkien aikojen parhaan keihäänheittäjän Jan Zeleznyn vastaus oli 92,80.

Keihäsfinaalin tasoa kuvaa, että Kostas Gatsioudisin pronssiheitollekin kertyi mittaa 89,95. Kuudenteen sijaan vaaadittiin 85,52.

– Kysyin jälkikäteen Akilta, mitä hänen mielessään oli ollut finaalin alla. Aki vastasi, että mietti vain uuden talonsa lainaa, Halme kertoo.

Iloiset keihäsmiehet Aki Parviainen, Jan Zelezny ja Kostas Gatsioudis palkintokorokkeella Edmontonin MM-finaalin jälkeen. Kuva: DON EMMERT/AFP via Getty Images

Kauden jälkeen keihäänheittäjien luotto-ortopedi Harri Heliö leikkasi Parviaisen olkapään, josta paljastui merkittäviä repeämiä. Vaikka puolitoista vuotta vienyt kuntoutus onnistui, olkapäästä alkaneet ongelmat alkoivat vain vaihtaa paikkaa. Kierre oli valmis.

– Kun käsi alkoi olla kunnossa kaudella 2003, sitten hajosivat polvet. Tein ennätyksiäni kaikista paikallaan heitoista, mutta jalat eivät kestäneet. Pelkällä kädellä on huono heittää keihästä, Parviainen sanoo.

Parviaisen uran viimeiseksi kilpailuksi jäi vuoden 2005 Helsingin MM-finaali, jossa hän sijoittui yhdeksänneksi. Näin Parviaisen vuonna 1995 alkanut ja keihäshistoriassa usein vähemmälle huomiolle jäävä tilasto kesti kuitenkin loppuun saakka: yhdeksän arvokisakarsintaa, yhdeksän finaalipaikkaa.

Lue myös:

Rion keihäsmestari Thomas Röhler ulkona Tokiosta selkävamman vuoksi – "Terveyteni on etusijalla"

Loukkaantumisista kärsineiden keihäsmiesten näyttöpaikat käyvät vähiin – lajivalmentaja kertoo, miten vääntö olympiapaikoista etenee

Johannes Vetter vei Aki Parviaiselta Kuortaneen ikonisen kenttäennätyksen – katso saksalaisen järjetön kiskaisu tästä