1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. EURO 2020

Uefan puheenjohtaja tunnusti jaetun EM-kisaformaatin epäkohdat – "En usko, että teemme tätä uudestaan"

Aleksander Ceferin pitää turnausjärjestelmää epäoikeudenmukaisena joukkueille ja kannattajille.

UEFA:n puheenjohtaja Aleksander Ceferinin seuraamassa Englannin ja Tanskan EM-välieräkamppailua Wembleylla. Kuva: Getty Images

Euroopan jalkapalloliiton puheenjohtaja Aleksander Ceferin myönsi, että useaan maahan jaettu miesten EM-turnaus on ollut epäoikeudenmukainen joukkueille ja niiden kannattajille. Euroopan jalkapallokekkerit on järjestetty 11 eri maassa keskellä koronapandemiaa, ja turnauksen loppuottelussa kohtaavat sunnuntaina alkulohkonsa kotimaassaan pelanneet Englanti ja Italia.

Ceferin sanoi BBC:n haastattelussa, että kisaformaatti on osoittautunut "liian haastavaksi", eikä slovenialainen aio jatkossa tukea vastaavanlaisia kisoja.

– Ei ole oikein, että joidenkin joukkueiden on matkustettava yli 10 000 kilometriä, kun toisten joukkueiden on matkattava vain tuhat kilometriä, Ceferin sanoi BBC:lle.

Puolivälieriin edennyt Sveitsi matkusti kisajoukkueista eniten, lähes 15 500 kilometriä. Sveitsi pelasi kahdesti Bakussa sekä kertaalleen Roomassa, Bukarestissa ja Pietarissa.

Suomen lohkossa pelannut Belgia reissasi toiseksi eniten, reilut 10 000 kilometriä. Finaalijoukkueista Englanti matkasi kertaalleen Lontoosta Roomaan, Italia pelasi alkulohkonsa jälkeen Lontoossa, Münchenissä ja välierävaiheessa uudestaan Lontoossa.

– Tämä kisaformaatti päätettiin ennen kuin aloitin tehtävässäni (vuonna 2016), ja kunnioitan sitä. Se on mielenkiintoinen idea, mutta vaikea toteuttaa, enkä usko, että teemme tätä uudestaan, Ceferin selitti.

Suurilta koronakatastrofeilta on toistaiseksi vältytty

Jaettu turnaus on ajanut maiden kannattajat haastavaan tilanteeseen, sillä koronavirus jyllää Euroopassa edelleen. Lisäksi eri maissa on voimassa erilaiset korona- ja karanteenisäädökset.

Urheilijoiden koronatartunnat ovat kuitenkin jääneet kisojen mittaan vähäisiksi.

– Joukkueet ovat erittäin ammattimaisia ja kunnioittavat kuplasysteemiä. Olemme myös stadioneilla erittäin tiukkoja. Olen hieman pettynyt, kun näen poliitikkoja sanomassa ilman mitään todisteita, että ihmiset ovat saaneet tartuntoja otteluissa, Ceferin sanoi.

EM-kisat on järjestetty ennen kolmesti kahden naapurimaan kesken. Vuonna 2000 kisat pelattiin Belgiassa ja Hollannissa, vuoden 2008 turnaus järjestettiin Itävallassa ja Sveitsissä, ja vuonna 2012 kisaisäntinä toimivat Puola ja Ukraina.

Lue myös:

Kasper Schmeichel ei häiriintynyt laservalosta rangaistuspotkutilanteessa – huomautti häiriköistä jo ennen jatko-ottelua

Uefalta hieno ele: Christian Eriksen ja kuusi ensihoitajaa saivat kutsun EM-finaaliin