1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. koripallo

Awak Kuier on tyytymätön vähäiseen peliaikaansa WNBA:ssa – kertoo Yle Urheilulle rahakkaasta erikoistaidostaan: "Se on hyvä bonus"

Dallas Wingsissä ensimmäistä kauttaan pelaava Awak Kuier on saapunut Suomeen Yhdysvalloista, kun WNBA-liiga on olympiatauolla.

Awak Kuier viettää kesää Suomessa, kun WNBA-liiga on olympiatauolla. Kuva: Seppo Ahava / Yle

Suomalaista koripallohistoriaa WNBA:ssa tehnyt Awak Kuier saa viettää muutaman viikon kesää koti-Suomessa, kun koripallon Pohjois-Amerikan liiga on siirtynyt olympiatauolle.

Ensimmäistä kauttaan Dallas Wingsissä pelaava Kuier nähtiin kauden alkupuoliskolla kentällä kahdeksassa ottelussa.

– Alkukausi lähti vähän hitaasti minulta. Meillä on niin paljon saman pelipaikan pelaajia. Oli vaikea olla tulokas ja niin paljon nuorempi, mutta olen tykännyt tosi paljon, Kuier kertoo Yle Urheilulle Helsingissä.

19-vuotiaan maajoukkuetähden mukaan alkukaudesta takkuillut joukkue on onnistunut petraamaan otteitaan kauden edetessä. Wings on tällä hetkellä sarjassa yhdeksäntenä. Italian pääsarjajoukkue Virtus Eirene Ragusassa viime kaudella pelannut Kuier kertoo WNBA:n olevan tasoltaan kovempi sarja.

– WNBA:ssa on muutamia pelaajia, jotka ovat ovat erittäin taitavia ja heitä on todella vaikea puolustaa. Jotkut yksilöt ovat kyllä olleet ihan wau, Kuier toteaa.

Awak Kuier pääsi pelaamaan alkukaudesta kahdeksassa ottelussa Dalla Wingsin paidassa. Kuva: Getty Images

Kuier kaipaa lisää fyysisyyttä

Kuier on saanut tehtyä WNBA:ssa kolme pelitilannekoria ja levypallojen hakemisessa on ollut tekemistä. Hän myöntää kaipaavansa lisää fyysisyyttä ja varmuutta puolustamiseensa. Suomalainen ei kuitenkaan keskity liikaa tilastoihin.

– En itse keskity niinkään tilastoihin. Keskityn siihen, että pääsen kentälle ja saan kokemusta siitä, millaista on pelata noilla kentillä. Minulla ei ole kiire tehdä isoja numeroita. Olen nuori ja otan pieniä askeleita, Kuier pohtii.

Kuier pitää uudesta joukkueestaan sekä valmentajistaan, ja joukkueessa vallitsee hänen mukaansa hyvä henki. Vaikka joukkue ei ole kovin kokenut, on Kuier silti ryhmän nuorin.

– Täytyy ymmärtää, että pelipaikallani on paljon pelaajia. Minun täytyy treeneissä haastaa heitä, että valmentaja näkee, että olen paras pelaamaan.

Olympiatauon aikana Awak Kuier aikoo käydä ainakin punttisalilla ja kehittää fyysisyyttään. Kuva: Seppo Ahava / Yle

Toiveissa enemmän peliaikaa

Tauon aikana Kuier aikoo kehittää fyysisyyttään ja käydä punttisalilla. WNBA on kesäsarja ja syksyllä hänen suunnitelmissaan on mennä entiseen seuraansa Italiassa. Sitä ennen pelit jatkuvat kuitenkin vielä loppuun Pohjois-Amerikassa.

Kuier kertoo, että valmentajien kanssa käytyjen keskustelujen perusteella hän saisi tauon jälkeen enemmän peliaikaa. Se ei ole kuitenkaan pelkästään hänestä kiinni, vaan siihen vaikuttavat myös muiden pelaajien suoriutuminen.

Kuier myöntää, että alkukaudesta kortille jäänyt peliaika on hieman harmittanut.

– En ole tyytyväinen, olisin halunnut saada enemmän peliaikaa. Mutta nyt ei voi muuta, kun treenata kovaa ja näyttää sitten, kun pääsen kentälle.

Vaikka peliaika on jäänytkin vähäiseksi on Kuier ollut tyytyväinen kokemukseensa. Menestystä on myös tullut, nimittäin Kuier kertoo olevansa joukkueensa paras puolen kentän heitoissa ja netonneensa voitoistaan peräti 600 euroa.

– Olen voittanut yli puolet meidän puolen kentän heittokisoista. Se on hyvä bonus, Kuier kertoo ja naurahtaa.

Lue myös:

Piste-ennätyksensä tehnyttä Awak Kuieria ei nähty parketilla – Dallas kukisti Chicagon WNBA:ssa

Kuier sai vastuuta lähes kahdeksan minuuttia, Dallasin voittoputki päättyi