1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Rallin MM-sarja

Kalle Rovanperä tiukasti kiinni ensimmäisessä MM-rallivoitossaan – "Ei voi liikaa hölläillä"

20-vuotias Kalle Rovanperä on tiukasti kiinni MM-ralliuransa ensimmäisessä voitossa. Rovanperä lähtee selvässä johdossa Viron MM-rallin päätöspäivään.

Kalle Rovanperä hallitsi Viron MM-rallin lauantain tapahtumia. Kuva: TIMO ANIS / Getty Images

Toyotan Kalle Rovanperä on matkalla kohti historiallista ensimmäistä voittoaan MM-ralleissa. Rovanperä kasvatti etumatkansa Hyundain Craig Breeniin 50,7 sekuntiin Virossa lauantaina ajetuilla erikoiskokeilla.

Rovanperän ei tarvinnut painaa iltapäivällä enää talla pohjassa, kun Breen alkoi pudota kyydistä. Breen kolhaisi vielä kiveä lauantain päättäneellä kaupunkierikoiskokeella.

– Tuli lisää eroa ja sen jälkeen kontrolloin tilannetta. Mutta ei ollut helppoa, tiet olivat todella rajussa kunnossa. Piti mennä kovaa ja jännittää, ettei mitään kävisi, Rovanperä kertoi.

Rallissa ajetaan sunnuntaina vielä kuusi varsin lyhyttä erikoiskoetta.

– Sunnuntaista tulee pitkä päivä. Tällainen tilanne on periaatteessa helppo, mutta samalla kuitenkin vaikea. On tavallaan vain hävittävää, pitää ajaa tarkasti, Rovanperä suunnitteli.

– On aina parasta, kun ajaa omalla rytmillä. Ei voi liikaa hölläillä. Sitten tulee heti paljon tappiota, kun täällä kuitenkin ajetaan niin paljon kaasu pohjassa, Rovanperä huomautti.

"Vauhdin ei tarvitse olla enää tapissa"

Yle Urheilun asiantuntija Miikka Anttila oli erityisen vaikuttunut Rovanperän hurjasta iskusta lauantaiaamuna. Rovanperä nujersiBreenin peräti 14,3 sekunnilla 23 km:n mittaisella taipaleella.

– Kallen aamupäivä näytti todella vaikuttavalta, varsinkin aamun ensimmäinen erikoiskoe. Oli kova veto Kallelta, Anttila ylisti.

– Rovanperän tehtävänä on vain jatkaa samaa varmaa suorittamistaan. Vauhdin ei tarvitse olla enää tapissa, kun ero muihin on jo niin suuri ja sunnuntain erikoiskokeet lyhyitä,Anttila arvioi.

Edes mahdollinen rengasrikkokaan ei välttämättä tuhoa Rovanperän toiveita.

– Vaikka tulisi rengasrikko, niin tappiota tulee korkeintaan parikymmentä sekuntia, Anttila viittasi noin kymmenen kilometrin pituisiin erikoiskokeisiin.

– Sijoitukset alkavat olla aika lailla pelattuja. Tietysti aina voi sattua ihan yllättäviä asioita, mutta en odota tulosliuskalle enää isoja muutoksia, Anttila totesi.

Lue myös:

Rovanperän johto jo 50 sekuntia, Breen osui dramaattisesti kiveen – Yle seurasi Viron MM-rallia hetki hetkeltä