1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. painonnosto

Tokiossa viikko ennen olympialaisten alkua kadonnut Ugandan painonnostaja jätti jälkeensä terveiset vaimolleen – haluaa työskennellä Japanissa

Viimeiset havainnot Julius Ssekitolekosta tallentuivat valvontakameroista, kun hän nousi Nagoyaa kohti matkustaneeseen luotijunaan. Tämä olympiaurheilijan katoamisesta tiedetään nyt.

Julius Ssekitoleko Kansainyhteisön kisoissa vuonna 2018. Kuva: Getty Images

Ugandalainen painonnostaja Julius Ssekitoleko katosi perjantaina Japanissa Izumisanon kaupungissa, jossa Ugandan maajoukkue on valmistautumassa olympialaisiin.

20-vuotiaan olympiaurheilijan katoaminen huomattiin, kun Ssekitolenko ei ilmestynyt perjantaina koronavirustesteihin. Ugandalainen karsiutui olympialaisista vastoin odotuksia viime hetkellä ja hänen oli määrä palata kotimaahansa tiistaina 20. heinäkuuta.

Lauantaina Japan Times kertoi (siirryt toiseen palveluun) Ssekitolenkon jättäneen jälkeensä viestin. Viestissään painonnostaja kertoi, ettei halua palata Ugandaan, jossa elämä on vaikeaa. Hän ilmoitti haluavansa työskennellä Japanissa ja pyysi maan delegaatiota lähettämään hänen omaisuutensa takaisin vaimolleen.

AFP:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) Ssekitolekon joukkuetoveri näki hänet viimeksi majoitustiloissaan perjantaina heti puolen yön jälkeen.

Myöhemmin CNN kertoi (siirryt toiseen palveluun) kertoi Ssekitolenkon astuneen harjoitusleirin läheisellä asemalla Nagoyaa kohti matkustaneeseen luotijunaan perjantai-aamuna klo 6.30. Nagoya on Japanin kolmanneksi suurin kaupunki, joka sijaitsee noin 200 kilometrin päässä Izumisanosta.

Paikallinen poliisi on etsinyt Ssekitolenkoa toistaiseksi tuloksetta.

Ugandan painonnostoliiton puheenjohtaja Salim Musoke Ssenkungu kommentoi urheilijan katoamista AFP:lle. Hänen mukaansa Ssekitoleko työskenteli ”todella kovasti” päästäkseen ensimmäisiin olympialaisiinsa edustamaan maataan.

– Ssekitoleko saavutti äskettäin pronssia Afrikan mestaruuskisoissa. Hän ei ole kotoisin vauraista olosuhteista, joten häneltä on vaatinut paljon energiaa ja sitoutumista nousta menestykseen, Ssenkungu kertoi.

Ssekitoleko kilpaili miesten alle 56 kiloisten painonnostofinaalissa vuoden 2018 Kansainyhteisön kisoissa vain 17-vuotiaana. Hän sijoittui tuolloin kilpailussa 10. sijalle.

Lue myös:

Kaikki Tokion olympialaisista – katso kisaohjelma ja tutustu, miten kisat näkyvät ja kuuluvat Ylen kanavilla

Tokion olympiakylässä ensimmäisillä urheilijoilla on todettu koronatartunnat – eteläkorealainen pöytätennistähti eristyksessä

Sami Itani toivoo olympialaisten perumista – kritisoi kovasti kansainvälistä olympiakomiteaa: "On vain ajan kysymys, milloin korttitalo kaatuu"

Painonnoston MM-mitalisti jäi kiinni dopingista – Tokion olympiamatka jää väliin