1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. lentopallo

Olympialaisten suurin suomalainen mitalisuosikki ei ole Suomen joukkueessa – Tuomas Sammelvuolla on Tokiossa hurjat menestyspaineet niskassaan

Venäjän olympiakomitean miesten lentopallojoukkuetta valmentavalta suomalaiselta odotetaan kirkkainta mitalia Tokion olympialaisissa.

Tuomas Sammelvuo nauttii unelmastaan Tokion olympialaisissa. Kuva: Yle/Ivar Heinmaa

Kaiken Tokion olympialaisista löydät Yle Urheilun kisaoppaasta täältä.

TOKIO. Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki arvioi keskiviikkona Yle Urheilulle, että Suomen mitaliennuste Tokion olympialaisissa huitelee nollan ja yhden välissä. Lehtimäen mukaan Suomella ei ole yhtään urheilijaa, joka ottaisi normaalisuorituksella mitalin.

Tokiossa on kuitenkin suomalaisvalmentaja, jonka joukkueen pitäisi lähes normaalisuorituksella napata mitali. Venäjän olympiakomitean miesten lentopallojoukkueen päävalmentaja Tuomas Sammelvuohon kohdistuvat Venäjällä kovat odotukset.

– Todella kovat! Aina kun Venäjä on kyseessä, odotukset ovat kaikkein kirkkaimmat, Tuomas Sammelvuo naurahtaa Tokion kisakylässä.

– Meille on liiton puolelta asetettu selkeä tavoite: mitali. Kaikki sen ymmärtää ja tietää. Se on semmoinen asia, mistä ei tarvitse edes keskustella.

Kaksi vuotta sitten Venäjän EM-kisat päättyivät puolivälieräpettymykseen Sloveniaa vastaan. Sammelvuolla on niskassaan valtavat paineet, mutta suomalainen on silti loistotuulella.

– Venäjän maajoukkuevalmentajana on ihan selvä, että odotukset ovat ihan hirveän kovat. Totta kai minä sen aistin ja valmentajana siitä tuloksesta viime kädessä vastaan. Se on ihan luonnollinen asia. En minä osaa sitä sen kummemmin miettiä, Sammelvuo sanoo.

Rennon suomalaisvalmentajan olemuksesta ei voi aistia minkäänlaista kireyttä. Kesän päätavoitteen eteen on tehty kaikki mahdollinen, ja erot lentopallon huippujoukkueiden välillä ovat pienet. Sammelvuo nauttii Tokiossa pitkäaikaisen unelmansa toteutumisesta.

Unelma

Vuonna 1984 kahdeksanvuotias Tuomas Sammelvuo makoili mökin patjalla Puhoksella ja katseli isänsä Sepon kanssa televisiosta Los Angelesin olympialaisten avajaisia. Nuoressa lentopalloilijanalussa syttyi mökin patjalla haave, jonka toteutumista pudasjärveläinen kosmopoliitti sai odottaa lähes neljä vuosikymmentä.

– Siitä lähtien on ollut unelma olla olympialaisissa. Nyt se toteutui, Sammelvuo hehkuttaa.

– Ensimmäiset päivät meni vähän ympärille katsellessa ja sen ymmärtämisessä, että koko maailman urheilun kerma on samassa paikassa. Olympialaisissa on hyvä henki joka puolella.

Vaikka unelman toteutumiseen meni pitkä aika, sen toteutuminen ei lopulta ole kovin yllättävää. Suomen joukkueen pelaajana ja valmentajana olympialaiset olivat varsin epätodennäköinen skenaario, mutta huippuvalmentajana Sammelvuon urakehitys on ollut looginen.

Lentopallo ja valmentaminen ovat Sammelvuon valtava intohimo, jota hän opiskelee loputtomalla innolla. Valtava halu oppia lisää ja kyky omaksua asioita tekivät suomalaisesta maailmanluokan pelaajan ja Mestarien liigan voittajan. Peliuran päättymisen jälkeen samat ominaisuudet ovat nostaneet Suomen päävalmentajana valmennusuransa aloittaneen Sammelvuon muun muassa MM-kisoihin Suomen kanssa, Venäjän Superliigan mestariksi, huippujoukkue Pietarin Zenitin päävalmentajaksi – ja nyt taistelemaan olympiakullasta.

Tuomas Sammelvuo voitti Kemerovossa Venäjän Superliigan mestaruuden. Kuva: AOP

Oppimishalu ei rajoitu lentopalloon. Kultaa huuhdotaan Sammelvuon vanhassa kotimaassa. Venäjän olympiakomitean joukkueen päävalmentaja pelasi urheilu-urallaan Japanissa vuoden, ja opiskeli myös nousevan auringon maan kielen. Muiden muassa venäjää ja italiaa taitava suomalainen valittelee japaninsa olevan vähän ruosteessa, mutta ymmärtävänsä paikallisten käymiä keskusteluita. Kontaktiverkosto ulottuu huippuvalmentajiin ympäri maailman.

Suomalainen kertoo voivansa olympialaisissa hyvin ja olevansa hyvin energinen. Ennen turnausta hän teki muistiinpanoja ja videoita, jotta voi katsoa turnauksen jälkeen, tapahtuiko olympialaisissa hänen odottamiaan asioita.

– Nämä ovat kuitenkin aika ainutlaatuisia juttuja jokaisen elämässä. Että muistaisi olla jokaisessa hetkessä täysillä läsnä. Totta kai vielä hyvät tulokset toisivat lisämausteen siihen.

Joukkue

Tuomas Sammelvuo nauttii olympialaisista, mutta tietää, että epäonnistuminen ei lupaisi pitkää jatkoa venäläisten päävalmentajana. Joukkue on materiaaliltaan yksi kisojen kovimmista. Ennakkosuosikkeja ovat Brasilia ja Puola, mutta marginaalit huipulla ovat pienet.

– Muutamien valmentajien kanssa puhuttiin, että 46 prosenttia niin sanottujen kärkijoukkueiden välisistä eristä päättyy kahden pisteen erolla. Se on piste toiselle ja piste toiselta pois. Siksi korostan hetkessä elämistä, keskittymistä jokaiseen hetkeen, Sammelvuo selittää.

Alkukesästä pelatussa Kansojen liigassa Venäjä jäi niukasti neljän joukkueen finaalikierroksen ulkopuolelle. Venäjä hävisi maailman huippujoukkueiden kanssa pelatuista 15 pelistään neljä. Pisteitä oli yhtä paljon kuin välieriin päässeillä Slovenialla ja Ranskalla, mutta jatkoonpääsyyn olisi vaadittu yksi erävoitto enemmän.

Tuomas Sammelvuo kiinnittää huomiota yksityiskohtiin. Kuva: AOP

Venäläisten olympiajoukkueesta puuttuu Japanin liigan palkintopöydät viime kaudella putsannut olympiavoittaja Dmitri Muserski, mutta Sammelvuo on luottavainen joukkueen iskukykyyn. Kansojen liigasta saatiin oppeja kauden päätavoitetta varten.

– Lähdimme sinne 16 pelaajalla, ja kaikki tiesivät, että 12 mahtuu olympialaisiin. Halusimme kokeilla ja peluuttaa eri yhdistelmiä Kansojen liigassa. Totta kai haluttiin mennä sielläkin finaaleihin, mutta erän verran siitä jäätiin, eikä ansaittu sitä, Sammelvuo sanoo.

Kun kokeilut oli tehty, Venäjä voitti viimeiset viisi peliään. Venäläisillä riittää Tokiossa fyysisyyttä ja kokemusta. Lontoon olympiavoittaja, neljänsissä olympialaisissaan pelaava Maksim Mihailov kantaa myös Venäjän olympiakomitean lippua avajaisissa.

Kesä on ollut pitkä etenkin henkisesti. Kansojen liiga pelattiin kuplaolosuhteissa, ja rajoitukset jatkuvat myös Tokiossa. Sammelvuo valmistautui tilanteeseen jo keväällä, kun hän laati kysymyspatteriston pelaajille. Nivaskassa kerrottiin, mitä on tulossa, ja kysyttiin kuka siihen on valmis.

– Kyllä se on aistittavissa, että kun on olympiavuosi, niin siihen sisälle voi laittaa mitä tahansa. Tämä on niin suuri unelma kaikille, Sammelvuo hymyilee.

– Joukkue on kunnossa. Miten pystymme toteuttamaan sitä omaa juttua pelissä kovassa paineessa, se on aivan avainasemassa.

Tuomas Sammelvuon valmentaman Venäjän olympiakomitean joukkueen pelit olympialaisissa alkavat lauantaina Argentiinaa vastaan. Ottelu näytetään suorana TV2:ssa kello 8.15 alkaen.

Lue myös:

Kaikki Tokion olympialaisista – katso kisaohjelma ja tutustu, miten kisat näkyvät ja kuuluvat Ylen kanavilla

Tuomas Sammelvuo luotsasi Pietarin Zenitin Venäjän lentopalloliigan finaaliin

Venäläisvalmentaja kertoi säälivänsä Tokion “keskiaikaisissa” olympia-asunnoissa majoittuvia urheilijoita – ratsastaja Henri Ruosteella täysin eri näkemys

“Unelmasta tuli painajainen” – miljardien eurojen kustannukset ovat karanneet täysin käsistä, muuttuvatko olympialaiset lopullisesti?

Senni Salminen, Mira Potkonen, Lizzie Armanto… Ketkä suomalaiset voivat loistaa Tokion olympialaisissa? Mika Lehtimäki muistuttaa kylmästä tosiseikasta