1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. mielenosoitukset

Kansa jalkautui Tokion kaduille vastustamaan olympialaisia – mielenosoittajat vaativat, että kisat pitää keskeyttää heti

Iso osa Japanin kansalaisista vastusti vielä olympialaisten alla kisoja. Kisakuume nousee, mutta avajaisten alla Tokiossa järjestettiin monia mielenosoituksia. Tokion kisat saavat kritiikkiä muun muassa korruptiosta ja pandemian levittämisestä.

Kansalaisjärjestöt osoittavat mieltään olympialaisia vastaan
Kansalaisjärjestöt osoittavat mieltään olympialaisia vastaan

TOKIO. – Keskeyttäkää olympialaiset!

– Kukaan ei tarvitse olympialaisia!

Mukana mielenosoituksissa oli eri kansalaisjärjestöjä. Kuva: Petri Artturi Asikainen

– Bach takaisin kotiin!

– Säilyttäkää ihmisoikeudet!

Huudot raikuvat Tokion kaupungintalon edessä. Paikalla on noin parisataa mielenosoittajaa.

– Aivan uskomatonta, joka päivä yli tuhat tokiolaista saa tartunnan. Olympialaiset pitäisi lopettaa, perua heti, sanoo Masa Yamagata.

Masa Yamagatan mielestä olympialaiset vaarantavat kansan terveyden. Kuva: Perti Artturi Asikainen

Yukataan ja olympialaisten vastaiseen huiviin sonnustautunut Yamagata vaati kisojen lopettamista.

Hän kannustaa opiskelijoita, jotka osoittavat mieltään toisella puolella katua.

Tokion kaupungintalon kaksoistornit. Kuva: Petri Artturi Asikainen

– Meillä opiskelijatyöntekijöillä ei ole yhtään syytä kannattaa olympialaisia. Olympialaiset ovat tapahtuma, jossa kansallinen johto pönkittää valtaansa ja suuryhtiöt keräävät rahaa, opiskelija Hiro Yajima sanoo.

Opiskelija Hiro Yajima heilutti mielenosoituksessa lippua. Kuva: Petri Artturi Asikainen

Opiskelijoiden järjestö oli osoittamassa myöhemmin mieltä myös Shibuyassa.

Vuorotellen järjestön edustajat tarttuivat megafoniin ja perustelivat, miksi kisoja ei pitäisi järjestää.

"Keskeyttäkää olympialaiset", megafoniin huudettiin. Kuva: Petri Artturi Asikainen

Pandemian aikana ei voida järjestää turvallisia kisoja

Mielenosoittajien sanoma oli: pandemian aikana ei voida järjestää kisoja turvallisesti. Lisäksi kisoihin käytetään liikaa rahaa ja ihmisoikeuksia poljetaan.

Han Gorin no kain eli vapaasti suomennettuna Ei olympialaisille -liikkeen vetäjiin kuuluva Kumiko Sudo toi mukanaan lehtisen, jossa luetellaan 20 syytä perua kisat.

Lehtisessä lueteltuja syitä olivat muun muassa korruptio, kisojen hinta, stadionin rakentaminen ilman kaavaa, ihmisten häätäminen ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden todellisuuden peittely.

Kisoja vastustettiin mielenosoituksessa englanniksi ja japaniksi. Kuva: Petri Artturi Asikainen

– Olympialaiset järjestetään niin, että monet häädetään. Olympiatulen kulkueen alta häädettiin 20 koditonta täältä Shinjukussa. Kodittomia on häädetty täältä jo vuodesta 2013 lähtien, kun kisoista päätettiin, Sudo toteaa.

– Tänään Tokiossa saattaa olla yli 2000 tartuntaa. Alkujaan mielestäni sanottiin, että jos tartuntoja on yli 500, kisat keskeytetään. Nyt pitäisi pitää lupauksesta kiinni ja lopettaa kisat, Sudo lisää.

Paikalla oli joukko poliiseja turvaamassa ja eristämässä olympiatulen kulkueen ja mielenosoittajat.

Kisojen avajaiset järjestetään perjantaina. Keskiviikosta lähtien osassa joukkuelajeja oli jo pelattu ensimmäiset pelit.

Mielenosoitus järjestettiin Tokion kaupungintalolla, jonka aukiolle olympiatuli pysähtyi samaan aikaan.

Kisojen vastustuksesta huolimatta osaan japanilaista on tarttunut kisakuume. Olympiatulta sekä hieman myöhemmin järjestettyä lentonäytöstä oli tullut seuraamaan enemmän väkeä kuin mielenosoitukseen.

Mielenosoitusten ohella ihmisiä kerääntyi katsomaan olympiasoihtua ja lentonäytöstä. Kuva: Petri Artturi Asikainen

Lue myös:

Piskuinen japanilaiskylä järjesti huikean yllätyksen olympialaisiin valmistautuville suomalaiskävelijöille – "Siinä oltiin ihan H. Moilasena"

WHO: Olympialaisten koronariski on väistämätön ja tapahtumaa ei pitäisi arvioida tartuntamäärien perusteella

Koronatartunnat leviävät Tokiossa – olympiapomon mukaan kisojen peruminen viime hetkellä on mahdollista

Sami Itani toivoo olympialaisten perumista – kritisoi kovasti kansainvälistä olympiakomiteaa: "On vain ajan kysymys, milloin korttitalo kaatuu"