1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. nyrkkeily

Edis Tatlilla murtuma kädessä – ottelu kolmannesta Euroopan mestaruudesta peruuntuu

Ammattinyrkkeilijä Edis Tatlin piti otella kolmen viikon päästä EM-tittelistä Savonlinnassa. Yle Urheilu oli mukana seuraamassa epäonnista otteluharjoitusta, jossa Tatlin peukalo murtui.

Edis Tatli sparrasi keskiviikkona kotisalin kehässä. Kuva on otettu muutamaa iskua ennen loukkaantumista. Kuva: Jari Kärkkäinen/ Yle

Ammattinyrkkeilijä Edis Tatli ei pysty ottelemaan Euroopan mestaruudesta elokuun puolivälissä Savolinnassa. Tatli loukkaantui keskiviikkoiltana otteluharjoituksessa kotisalillaan Helsingin Pitäjänmäessä.

Vahinko sattui kesken intensiivisen otteluharjoituksen kolmannessa erässä. Tatli löi vasemman käden laajakaarisen koukun harjoitusvastustajan otsaan ja mursi vasemman käden peukalonsa. Yle Urheilu oli seuraamassa harjoituksia. Kaksinkertainen Euroopan mestari näytti tuskaiselta ja hän sanoi käteen sattuvan.

Tatlin iskun voimasta harjoitusvastustajan otsaan aukesi verta vuotava haava, jonka takia hänet lähetettiin ensiapuun. Molempien nyrkkeilijöiden keskiviikon otteluharjoitukset loppuivat yhteen epäonniseen iskuun.

Tapaturma on Tatlin uralle ikävä takaisku. Vallitsevasta koronatilanteesta johtuen Tatlin edellisestä ottelusta on jo melkein kaksi vuotta aikaa. Tatlin piti otella Savonlinnassa elokuun puolivälissä kolmannesta kevyen sarjan Euroopan mestaruudesta Italian Gianluca Cegliaa vastaan.

– Harmittaa tietysti, mutta tässä lajissa vahinkoja sattuu. Tässä ollaan melkein koko kesä valmistauduttu tähän otteluun. Enää muutama kova viikko treeniä oli jäljellä. Nyt käsi on ainakin kuusi viikkoa kipsissä, Tatli kommentoi Yle Urheilulle.

Edis Tatlin vasemman käden peukalo turposi heti iskun jälkeen. Peukalossa todettiin myöhemmin hoitoa vaativa murtuma. Kuva: Jari Kärkkäinen / Yle

Ortopedi Carl Lybäck totesi torstaina, että Tatlin vasemmassa kädessä on hoitoa vaativa murtuma. Murtuma on vastaavankaltainen, kuin aiemmin Tatlin oikeassa kädessä ollut leikkaushoitoa vaatinut murtuma. Lybäckin mukaan murtuman asento on nyt kuitenkin parempi. Hoitona on kipsaus, ellei kontrollikäynneillä todeta murtuman asennon huonontuneen. Paraneminen kestää useita viikkoja.

Edis Tatlin valmentaja ja manageri Pekka Mäki kertoo ryhtyvänsä selvittämään uutta ottelupäivää.

– Uuden ottelupäivämäärän kartoitus alkaa nyt välittömästi. Euroopan mestaruusottelun järjestämiselle pitää saada vielä European Boxing Unionin hyväksyntä.

Ediksen veli Suke Tatli (vas.), Edis Tatli sekä valmentaja-manageri Pekka Mäki pohtivat Tatlin peukalon mahdollista kohtaloa keskiviikkoiltana kotisalillaan Pitäjänmäessä. Kuva: Jari Kärkkäinen / Yle

Lue myös:

Tiukka vääntö ohi, nyrkkeilyn mestaruusottelu Suomeen – Edis Tatli iskee EM-vyöstä kotiyleisön edessä

EM-ottelua odottava Edis Tatli elää unelmaansa perheenisänä – valmentaja Pekka Mäki heittää ilmoille villin idean: "Lopez–Tatli-uusinta, kuka tietää?"

Olkaleikkauksesta toipuva Edis Tatli tähtää EM-otteluun

Juttua muokattu 23.7. klo 15.34: Korjattu Tatlia hoitaneen ortopedin nimi.