1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Susijengi

Susijengin Mikael Jantunen jätti Utahin yliopiston ja siirtyi ammattilaiseksi Belgiaan

Koripallopelaaja Mikael Jantunen kertoo, että hänellä oli tarjolla muutama seuravaihtoehto. Lopulta hän valitsi Belgian hallitsevan mestarin Oostenden.

Suomen Mikael Jankunen MM-karsintaottelussa Ranskaa vastaan helmikuussa 2019. Arkistokuva. Kuva: Tomi Hänninen / Yle

Suomen miesten koripallomaajoukkueesta tuttu Mikael Jantunen pelaa ensi kaudella Belgian liigan menestysseura Oostendessa. Kaksi edellistä kautta vierähtivät yliopistokoripallon parissa Utahissa.

– Päällimmäisin tavoitteeni on voittaa seuran kanssa mahdollisimman paljon. Lisäksi pyrkimyksenä on saada lisää kokemusta ja kehittyä paremmaksi pelaajaksi. Tarkoituksena on tehdä kovaa työtä ja ansaita isoja peliminuutteja, 205-senttinen Jantunen mietiskeli tiedotteessa.

Pelaaja pyöritteli paria vaihtoehtoa.

– Mestareiden liigan paikka oli todella iso plussa, joka helpotti päätöksentekoa. Kiva päästä pelaamaan kansainvälistä sarjaa ja vähän ottaa mittaa Lassin (Tuovi) Strasbourgistakin kauden aikana, Jantunen viittasi maajoukkueen taustoilta tuttuun valmentajaan.

Jantunen, 21, on pelannut maajoukkueessa 23 ottelua, pussittanut 6,5 pistettä ottelussa ja kahminut 4,2 levypalloa.

Lue myös:

Koripallovalmentaja Tuovi jatkaa Ranskan pääsarjassa – kahden vuoden jatkosopimus Strasbourghin kanssa

Susijengin avainpelaaja Sasu Salin solmi jatkosopimuksen Teneriffan kanssa

Susijengi kukisti Japanin – Edon Maxhuni Suomen tehokkain pelaaja