1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. skeet-ammunta

Suomen miehet palaavat olympialaisten skeet-radalle 17 vuoden tauon jälkeen – Kallioinen ja Pesonen valmiita kärkitaistoon

Suomen skeet-miehillä oli viimeksi edustaja lajissa vuonna 2004 Ateenassa, kun Marko Kemppainen nappasi hopeaa. Nyt etenkin Eetu Kallioisen tulokset ovat sillä tasolla, jolla on viime kisoissa menty finaaliin asti.

Suomen skeet-ampuja Eetu Kallioinen valmiusasennossa skeet-radalla Lopella heinäkuussa 2021. Arkistokuva. Kuva: Miki Wallenius / Yle

Kaiken Tokion olympialaisista löydät Yle Urheilun kisaoppaasta täältä.

TOKIO. Suomen tuore skeetin päävalmentaja kulkee tiukasti Eetu Kallioisen ja Lari Pesosen takana harjoituksissa. Tammikuun alussa tehtävässään aloittanut, vuoden 1999 maailmanmestari, italialainen Pietro Genga antaa ampujille tiuhaan palautetta laukausten jälkeen. Hyväksyntää ja neuvoja, jos ne ovat tarpeen.

– Kaikkea turhaa vain karsitaan pois. Käydään läpi sitä, mitä on treeneissä käyty läpi, Pesonen kertoo.

Harjoituspäiviä on mukava määrä takana, ja Suomen joukkueen ensikertalaiset Kallioinen ja Pesonen ovat päässeet hyvin sinuiksi ampumapaikan kanssa.

– Paikkahan on tosi hieno ja olosuhteet ovat hyvät. Omat treenit ovat sujuneet vaihtelevalla menestyksellä, mutta koko ajan parempaan suuntaan, Pesonen toteaa.

– Itse asiassa tuntuu ihan normaalilta olla täällä. Ei ole mitään sellaista vau-fiilistä. Kaikki on normaalia, aamulla herätään, ja sitten lähdetään ampumaan, sanoo puolestaan Kallioinen.

Suomen skeetin päävalmentaja Pietro Genga ohjeistaa, kun skeet-ampujat Eetu Kallioinen (vas.) ja Lari Pesonen harjoittelevat Tokiossa. Kuva: Nina Vanhatalo / Yle

Tavallisuus onkin paras lähtökohta sunnuntaina 25. heinäkuuta alkavaan kilpailuun. Ainakaan vielä ei siis olympiakisat ole tuoneet lisäjännitettä. Sen pitäisi tietää hyvää tuloksenteon kannalta.

Toukokuussa EM-pronssia voittanut Kallioinen on ampunut parin viime vuoden ajan sellaisella tasolla, että sillä olisi päästy kaksissa edellisissä kisoissa kuuden parhaan finaaliin.

– Olen sellaiseen tulokseen peruskilpailussa tyytyväinen, millä pääsee finaaliin, toteaa ykskantaan Kallioinen itsekin.

Päävalmentaja Genga tietää myös, että vaikka töitä suomalaiskaksikolla vielä riittää, on olympiakisoissa aina mahdollista tehdä yllätyksiä. Mukana on vain 30 parasta miestä, joten kilpailullisesti osanottajia on vähemmän kuin monessa maailmancupin kisassa.

– Heidän pitää vain uskoa siihen, mitä tekevät, ja uskoa, että pystyvät kilpailemaan maailman parhaiden kanssa. Tavoitteena on olla täydellinen, mutta se vie aikaa. Olemme kuitenkin oikealla tiellä, Genga toteaa.

Tavoitteena jatkaa Kemppaisen jalanjäljissä – olympiakylässä pääsee rentoutumaan

Suomella oli viimeksi miesten skeetissä edustaja vuonna 2004 Ateenassa eli 17 vuotta sitten. Tuolloin Marko Kemppainen nappasi hopeaa. Nyt Suomella on kaksi nuorta miestä kisaamassa, joten tulevaisuus näyttää hyvältä.

– Toivon, että pystymme jatkamaan sitä, mitä Marko Kemppainen teki, ja myös muut ennen meitä. Toivomme kirjoittavamme omaa historiaamme, Genga sanoo.

Skeet-ampuja Lari Pesonen poseerasi kädet puuskassa heinäkuussa 2021. Arkistokuva. Kuva: Esa Fills / Yle

Ja yllättävän hyvin ensikertalaiset ovat ottaneet myös koronapandemian muokkaamat kisaympyrät vastaan. Pesosen mukaan kisakylässä on jopa vapaampaa kuin mitä he etukäteen ajattelivat. Suomen joukkueen yhteisissä tiloissa voi viettää aikaa. Kokemusta helpottaa myös se, että Pesonen ja Kallioinen jakavat saman huoneen. Eikä siellä kuulemma koko aikaa puhuta skeetistä.

– Me pelaamme pingistä, heitämme tikkaa, pelataan korttia, Pesonen listaa.

– Ainahan sitä toki myös vähän kisataan. Minä taisin viedä pari päivää sitten pingiskisan, Eetu puolestaan voitti tikanheiton, joten aika tasoissa ollaan, Pesonen naurahtaa.

Miesten skeetin ensimmäiset kolme sarjaa ammutaan sunnuntaina 25. heinäkuuta kello 03.30 alkaen. Maanantaina 26. heinäkuuta kello 03.00 lähtien ammutaan loput kaksi peruskilpailun sarjaa. Peruskilpailuista ei ole tv-lähetyksiä, mutta kisoja seurataan hetki hetkeltä Yle Urheilun verkkosivuilla.

Finaalista on katsottavissa suora lähetys, jossa kuusi parasta ampujaa kisaa kello 09.50 alkaen. Lähetys alkaa kello 08.45 naisten finaalilla.

Lue myös:

Päivän suomalaiset ja tv-ohjelma

Merkitse ainakin nämä päivät kalenteriin – tässä ovat suomalaiset mitaliehdokkaat Tokion olympialaisissa

Olympiavoittaja kerää Tokiossa kilpakumppaniensa nimmareita – Mäkelä-Nummelan perinne jatkuu jo neljättä kertaa

Venäläisurheilija pyörtyi olympialaisten jousiammunnassa – välineongelmista kärsinyt Antti Vikström alkukisan 45:s: "Olin jälkimmäisellä puolikkaalla 12:s"