1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. golf

Suomen golftähdet valmistautuvat olympiaturnaukseen, mutta mailat ovat vielä hukassa: "Toivotaan, että saadaan pelivälineet paikalle pikimmiten"

Suomen miesgolfareiden mailabägit jäivät mitä ilmeisimmin Lontooseen. Myös Tokion seudulle odotettu taifuuni saattaa häiritä turnaukseen valmistautumista.

Kalle Samooja jahtaa olympiamitalia torstaiaamuna käynnistyvässä golfturnauksessa. Kuva: 2021 Getty Images

Olympialaisten miesten golfin avauskierrokseen on aikaa enää muutama vuorokausi, mutta Kalle Samooja ja Sami Välimäki ovat ottaneet tuntumaa Tokion kisaviheriöön lähinnä kävellen.

Suomen golftähtien pelivälineet ovat vielä teillä tietymättömillä, joten turnaukseen valmistautuminen on täytynyt suorittaa tavallisesta poikkeavin menetelmin. Välimäki pelasi maanantaina Kasumigasekin kentän ensimmäiset yhdeksän reikää lainavälineillä, mutta Samoojan osalta ensikosketus viheriön pintaan on vielä ottamatta.

Molempien bägit eksyivät omistajistaan mitä ilmeisimmin Lontoossa, ja välineitä odoteltiin perille tiistaihin mennessä.

– Maanantaina aamulla vasta saatiin tieto, että ne ovat tulossa tännepäin. Sinänsä ihan hyvin ja normaalisti homma eteni, ja illalla puolenyön aikaan niiden pitäisi tulla hotellille, Samooja kertoi maanantain mediatilaisuudessa.

Kalle Samoojan mailabägi ei ole vielä löytänyt tietään Tokioon asti. Kuva: Yrjö Hjelt / Yle

Rautaisia ammattilaisia omien työkalujen viipyminen matkalla ei erityisemmin stressaa.

– Ei vierailla mailoilla lyöminen nyt niin helppoa ole, mutta ei se vielä näin alkuviikosta haittaa. Toivotaan, että saadaan omat pelivälineet paikan päälle pikimmiten, Välimäki kertoi Yle Urheilulle.

Torstaina liikkeelle mitalin kiilto silmissä

Golf on Tokiossa mukana neljättä kertaa kesäolympialaisten historiassa. Vuosien 1900 ja 1904 jälkeen taukoa pidettiin yli vuosisadan verran, mutta Rio de Janeiron kisoissa 2016 golf palasi viiden renkaan kisoihin.

Vielä Riossa nähtiin useita korkean profiilin kieltäytymisiä. Vetovoima palaa hiljalleen, sillä esimerkiksi zikaviruksen vuoksi Rion kisoista pois jättäytynyt lajilegenda Rory McIlroy on mukana Tokion viheriöillä.

Välimäki arvioi olympiaturnauksen nostavan pikkuhiljaa arvoaan golfareiden keskuudessa. Molemmat Suomen golfmiehet puhuvat avoimesti tavoittelevansa turnauksesta mitalia.

– Omissa silmissä turnauksessa ei ole kuin kolme voittajaa ja 57 häviäjää. Vain mitalistit muistetaan, joten niin se on itsekin ajateltava, Samooja kertoo.

Viime vuonna kansainvälisen läpimurtonsa tehnyt Sami Välimäki pitää viheriölle osumista tärkeänä Tokion kentällä. Kuva: Antti Eintola / Yle

Tokion suoraviivainen olympiakenttä ja pitkäheinäiset karheikot vaativat hyviä lähestymislyöntejä ja tarkkaa lähipeliä. Etuysin maanantaina kiertänyt Välimäki kehui vuolaasti Kasumigasekin kentän kuntoa.

– Makeita väyliä, kyllä täällä on tosi siistiä pelata neljä päivää. Kentällä täytyy olla tarkkana tiillä ja lyödä paljon osumia viheriölle. Sillä pärjää täällä pitkälle.

Taifuuni uhkaa golfkentän kuntoa

Välimäen valmentaja Timo Karvinen kertoi maanantain mediatilaisuudessa, että järjestäjät varautuvat loppuviikosta myrskyyn ja sateeseen. Kilpailun startit ovat taukojen varalta päivittäin kello 7.30–11 paikallista aikaa eli 1.30–5.00 Suomen aikaa.

– Ilmeisesti aika sateinen kilpailu tulossa. Täällä on aika kovat, eurooppalaistyyppiset viheriöt, joten niihin jää varmaan vesi aika herkästi pintaan. Se muuttaa kenttää sateella, Karvinen ennakoi.

Samooja ja Välimäki toivovat pääsevänsä kiertämään viheriöitä heti, kunhan omat pelivälineet on saatu Japaniin asti. Myrskyrintama on kuitenkin lähestymässä Tokiota jo tiistaina ja uhkaa myös suomalaisten harjoituspäivää.

– Katsotaan, miten päästään harjoittelemaan. Kaikki tehdään, mitä on tehtävissä ja heti mennään treenaamaan, kun kentälle pääsee, Karvinen lupasi.

Tokion golfkisat nähdään suorina lähetyksinä Ylen kanavilla.

Lue myös:

Kaikki Tokion olympialaisista – katso kisaohjelma ja tutustu, miten kisat näkyvät ja kuuluvat Ylen kanavilla

Mikko Korhonen taisteli voitosta Walesissa – tuloksena kolmossija vain lyönnin erolla kärkeen

Matilda Castrenille uran paras sijoitus major-turnauksessa – seuraavaksi matka jatkuu kohti olympialaisia